EU:n rakennepolitiikka palautettava jäsenmaille

Share |
17.09.2016

Eduskunnan I varapuhemies, kansanedustaja Mauri Pekkarinen Vaasassa ja Seinäjoella lauantaina 17.9.2016. Julkaisuvapaa klo 12.

Euroopan maat tarvitsevat unioninsa. Mutta sen on myös uudistuttava.

Integraation syventämisen sijaan on aika saada toimimaan ne välttämättömimmät päätökset ja valmistelut, joiden loppuun saakka hoitaminen on kesken. Samalla on aika tarkastella sitä, voitaisiinko jotain merkittävää siirtää takaisin unionista jäsenvaltioille.

Tarpeettomien esteiden poistamisessa yhteisten sisämarkkinoiden tieltä on paljon tehtävää. Samoin muun muassa unionin sisäisen turvallisuuden parantamisessa, digitaalisen Euroopan kehittämisessä ja yhteisten energia- ja ympäristöhaasteiden ratkaisemisessa ja valtavan byrokratian purkamisessa.

EU:n alue- ja rakennepolitiikka on oiva esimerkki asioista, joista suuri osa voitaisiin - ja tulisi siirtää - jäsenvaltioiden itsensä hoidettavaksi.

Nyt jäsenmaat maksavat unionin yhteisestä rakennepolitiikasta noin 350 miljardia euroa seitsemän vuoden mittaisella ohjelmakaudella. Se on noin kolmannes koko unionin talousarviosta.

Saadakseen rahaa takaisin omiin maihinsa, jäsenmaat joutuvat valtavaan hallintorumbaan, byrokratiaan - hienosti sanottuna ohjelmatyöhön. Sen suuntaviivat ja keskeisen sisällön määrittelee kaiken kukkuraksi neuvoston linjausten pohjalta komissio. On perusteetonta väittää, että sillä olisi kyky tunnistaa kaikkien maiden alueellisen kehittämisen tarpeet.

Sadat miljardit eurot käytetään painotetusti unionin heikoimpien maiden aluekehityksen parantamiseen. Asukasta kohti laskien eniten rahaa takaisin aluekehitykseensä saavat maat kuittaavat noin kymmenkertaisen potin Suomeen palaavaan rahoitukseen verrattuna.

Esimerkiksi Puola sai viime vuonna 12,5 miljardia euroa EU:n rakennerahastoista. Aikaisemmin se rakensi näillä varoilla infraa, nyt se tukee komission edellyttämällä tavalla muun muassa yritysten investointeja. Näillä rahoilla itäisen Euroopan maat houkuttelevat investointeja muun muassa Suomesta.

Suomi saa EU:n rakennepolitiikasta kolmanneksen siitä, mitä se maksaa. Suuresta osasta Suomea elinkeinojen alueellinen kehittäminen on liki loppunut.

Alue- ja rakennepolitiikka tulisi palauttaa pääosin jäsenvaltioiden toimivaltaan.

Lisätietoja:

Eduskunnan I varapuhemies Mauri Pekkarinen, puh. 050 511 3097     

14.10.2017Kasvupalvelut maakunnille - pääkaupunkiseutu oma lukunsa
30.09.2017Ei federalismille - kyllä yhteistyölle!
05.09.2017Keskustan eduskuntaryhmä tukee Kirri-Tikkakoski -välin rakentamista
05.09.2017Uudistetussa eduskuntatalossa!
30.08.2017Kärkisten silta 20 vuotta
19.08.2017Hallituksen esitettävä keskittämiselle vaihtoehto!
07.07.2017Aalto leikittelee myös Keski-Suomella!
10.05.2017Puhe Jätelaitospäivillä Jyväskylässä
29.04.2017Vai pitäisi kädet sitoa!
31.03.2017Mauri tavattavissa 1.-3.4.2017

Siirry arkistoon »