Mepit Elsi Katainen ja Mauri Pekkarinen: Kyllä hätäavulle, mutta ei yhteisille velkakirjoille!

15.05.2020

TIEDOTE 15.5.2020

Julkaisuvapaa

 

Euroopan selviytyminen koronan valtavista taloudellisista ongelmista edellyttää sekä valtavia kansallisia että suuria EU:n laajuisia toimia.

 

Euroopan parlamentinjäseninä olemme tukeneet yli noin 540 miljardin euron hätäapupaketin rakentamista, jolla unioni auttaa koronan kovimmin kohdelleita jäsenmaita, pieneltä osin myös Suomea. Pidämme myös tärkeänä, että monivuotisten rahoituskehysten mitoitusta tarkistetaan ylöspäin.

 

EU-maiden talouden elvytys tarvitsee kansallisten toimien lisäksi myös monia unionin yhteisiä toimia. Emme kuitenkaan voineet hyväksyä 15.5.2020 pidetyssä Euroopan parlamentin äänestyksessä ”Elvytys- ja muutosohjelman” rahoittamista satojen tai tuhansien miljardien eurojen mittaisille uusilla EU-velkakirjoilla.

 

Vaikka ne taattaisiinkin unionin budjetilla, viimekätinen vastuu niistä kiertyy budjetin rahoittajien eli jäsenvaltioiden vastuulle. 

 

Menettely merkitsee käytännössä yhteisten määrältään monien miljardien eurojen suuruisia lisävastuita myös Suomelle. Tällaiseen Suomelle, jonka omat takausvastuutkin ovat jo EU-maiden suurimmat, ei ole varaa.

 

Kaiken lisäksi sanotusta elvytysrahastosta varoja kohdennettaisiin suuressa määrin avustuksena ”eniten tarvitseville”. Kun yhteisvastuulla hankitaan lainaa ja merkittävä osa siitä jaetaan avustuksina, se tarkoittaa sitä, että tämä osa jää kaikissa tapauksissa jonkun tai joidenkin maksettavaksi.     

 

Lisätietoja:


Euroopan parlamentin jäsen Elsi Katainen, puh. 050 512 2362

Euroopan parlamentin jäsen Mauri Pekkarinen, puh. 050 511 3097

 

 

28.05.2020Pekkarisen metsälausunnot hyväksyttiin
21.05.2020Olisiko aika irrottautua Saksan liekasta?
15.05.2020Mepit Elsi Katainen ja Mauri Pekkarinen: Kyllä hätäavulle, mutta ei yhteisille velkakirjoille!
12.05.2020MEP Mauri Pekkarinen Euroopan parlamentin aluepoliittisen valiokunnan kokouksessa: Turvetuotantoalueet vastaavan tuen piiriin kuin hiilialueet
09.05.2020MEP Mauri Pekkarinen Eurooppa-päivänä: On yhteistyön, muttei yhteisvastuun aika!
20.04.2020Breton vastasi MEP Pekkarisen kirjalliseen kysymykseen akkuteollisuudesta
17.04.2020Mepit Katainen ja Pekkarinen: "Emme tukeneet yhteisvastuullisia uusia rahoitusratkaisuja, korona- tai elvytysbondeja"
21.02.2020EU:n aluepolitiikkaa uudistettava ja arktinen alue huomioitava!
14.01.2020Siirtymärahastoston resurssit tulee kohdentaa oikein
19.12.2019MEP Pekkarinen lausunnonantajaksi EU:n metsästrategiaan

Siirry arkistoon »