EU:n aluepolitiikkaa uudistettava ja arktinen alue huomioitava!

21.02.2020

TIEDOTE

Bryssel 21.2.2020

Julkaisuvapaa

 

MEP Pekkarinen Euroopan parlamentin aluekehitysvaliokunnassa:

 

EU:n on nostettava arktinen alue EU:n politiikkatoimien keskiöön. Alue on sekä maailmanpolitiikan että luonnonvarojen käytön kannalta tärkeä ei vain Suomelle ja Ruotsille, vaan koko EU:lle, Pekkarinen sanoi.

 

Pekkarisen mielestä edellinen komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker ja suurlähettiläs Jari Vilen ovat tehneet asian ympärillä hyvää työtä.

 

Pekkarinen vaati myös EU:n koko aluepolitiikan uudistamista.

 

- Nyt jäsenmaiden kehityserot ovat pienentyneet. Mutta monien maiden sisällä erot ovat kasvaneet. Erityisesti näin on käynyt suuria tukia saavissa EU:n itäisissä jäsenmaissa.

 

Pekkarinen muistutti, että useamman Itä-Euroopan suuren kaupunkiseudun alue-bkt on ohittanut Helsingin vastaavan. Vastaavasti niiden ympärillä olevien alueiden kehitys on juuttunut paikoilleen, joskus jopa nimellisesti heikentynyt.

 

- Satojen miljardien syytäminen itäiseen Eurooppaan ei ole perusteltua, jos maat käyttävät rahat niin voimakkaasti suurimpien keskustensa kehittämiseen jättäen muut alueensa vähemmälle.

 

Pekkarisen mielestä väestörakenne tulisi ottaa jatkossa paremmin huomioon, kun EU jakaa aluerahoja jäsenmaihin. 

 

Lisätietoja:

 

Euroopan parlamentin jäsen Mauri Pekkarinen, puh. 050 511 3097

28.05.2020Pekkarisen metsälausunnot hyväksyttiin
21.05.2020Olisiko aika irrottautua Saksan liekasta?
15.05.2020Mepit Elsi Katainen ja Mauri Pekkarinen: Kyllä hätäavulle, mutta ei yhteisille velkakirjoille!
12.05.2020MEP Mauri Pekkarinen Euroopan parlamentin aluepoliittisen valiokunnan kokouksessa: Turvetuotantoalueet vastaavan tuen piiriin kuin hiilialueet
09.05.2020MEP Mauri Pekkarinen Eurooppa-päivänä: On yhteistyön, muttei yhteisvastuun aika!
20.04.2020Breton vastasi MEP Pekkarisen kirjalliseen kysymykseen akkuteollisuudesta
17.04.2020Mepit Katainen ja Pekkarinen: "Emme tukeneet yhteisvastuullisia uusia rahoitusratkaisuja, korona- tai elvytysbondeja"
21.02.2020EU:n aluepolitiikkaa uudistettava ja arktinen alue huomioitava!
14.01.2020Siirtymärahastoston resurssit tulee kohdentaa oikein
19.12.2019MEP Pekkarinen lausunnonantajaksi EU:n metsästrategiaan

Siirry arkistoon »