MEP Pekkarinen lausunnonantajaksi EU:n metsästrategiaan

19.12.2019

TIEDOTE

Strasbourg 19.12.2019

Julkaisuvapaa

 

Euroopan parlamentin Renew Europe -ryhmä on nimennyt Euroopan parlamentin jäsen Mauri Pekkarisen (kesk.) teollisuus-, tutkimus- ja energiavaliokunnan (ITRE) lausunnonantajaksi Euroopan metsästrategiaa (The European Forest Strategy - The Way Forward) käsittelevään esitykseen.

Pekkarinen laatii valiokunnan puolesta lausunnon myös kahteen EU-johtoiseen maailmanlaajuiseen metsien säilyttämistä ja suojelua käsittelevään esitykseen (An EU legal framework to halt and reserve EU-driven global deforestation ja Stepping up EU Action to Protect and Restore the World’s Forests).

Komissio esitteli EU:n nykyisen, vuoteen 2020 voimassa olevan, metsästrategian syyskuussa 2013 vastaamaan metsäsektorin toimintaympäristön muutokseen ja toisaalta myös metsien painoarvon kasvuun EU:n päätöksenteossa.

”EU:n metsiin liittyvien asioiden, muun muassa ilmasto, energia, kiertotalous, luonto ja rahoitus, valmistelussa on olennaista kiinnittää entistä enemmän huomiota siihen, että EU:n tavoitteet eivät ole keskenään ristiriidassa ja metsätalous ei ole automaattisesti alisteinen muille politiikkalohkoille”, Pekkarinen toteaa.

Lisätietoja:

 

Euroopan parlamentin jäsen Mauri Pekkarinen, puh. 050 511 3097

23.07.2020MEP Pekkarinen Euroopan parlamentin päätöslauselmasta
16.07.2020Power to X -teknologia voi olla tulevaisuutta!
28.05.2020Pekkarisen metsälausunnot hyväksyttiin
21.05.2020Olisiko aika irrottautua Saksan liekasta?
15.05.2020Mepit Elsi Katainen ja Mauri Pekkarinen: Kyllä hätäavulle, mutta ei yhteisille velkakirjoille!
12.05.2020MEP Mauri Pekkarinen Euroopan parlamentin aluepoliittisen valiokunnan kokouksessa: Turvetuotantoalueet vastaavan tuen piiriin kuin hiilialueet
09.05.2020MEP Mauri Pekkarinen Eurooppa-päivänä: On yhteistyön, muttei yhteisvastuun aika!
20.04.2020Breton vastasi MEP Pekkarisen kirjalliseen kysymykseen akkuteollisuudesta
17.04.2020Mepit Katainen ja Pekkarinen: "Emme tukeneet yhteisvastuullisia uusia rahoitusratkaisuja, korona- tai elvytysbondeja"
21.02.2020EU:n aluepolitiikkaa uudistettava ja arktinen alue huomioitava!

Siirry arkistoon »