Sekoilua selvässä asiassa

Share |
01.12.2017

Valtion liikuntaneuvosto ei hyväksynyt keskiviikkona Jyväskylän Hippos-hankkeelle valtakunnallisesti merkittävän hankkeen statusta.

Asian käsittely ei tainnut mennä aivan ”putkeen”.

Olen keskustellut asiasta kaikkien liikuntaneuvostossa keskustan mandaatilla olevien jäsenten kanssa ja vähän muidenkin. He ovat puheenjohtaja Tapio Korjus ja jäsenet Anne Kettunen ja Timo Virolainen. He kaikki ovat muuten opiskelleet tai asuneet pitkään Jyväskylässä ja Hippoksen valtakunnallisen statuksen ja sen edellyttämän rahoituksen kannattajia.

Viimeistään asian neuvostokäsittelyssä oli käynyt täysin selväksi, että ilmeisesti kaikki muutkin jäsenet kannattavat Hippos-hankkeen saamista valtakunnallisen statuksen piiriin, vähintäänkin jonkun osan, useammankin, kenties koko hankkeenkin osalta.

Neuvoston käsittelyssä pohjana oli Hippos 2020:n osalta viisi eri osahanketta, joista yhdelle eli voimistelutalolle esitettiin normaalin liikuntapaikkahankkeen tukea (750 000 euroa). Tästä poiketen kokouksessa tehtiin kokoomusedustajan toimesta muutosesitys niin, että voimistelutalohanke nostettaisiin valtakunnallisesti merkittäväksi hankkeeksi, jolla statuksella hanke voisi saada korotettua valtionavustusta.

I-osan, eli voimistelutalon, osalta asian esitelleiden virkamiesten yksimielisen kannan mukaan se ei täytä nykyisin käytössä olevia valtakunnallisen statuksen kriteereitä. Eikä hankkeella ollut esimerkiksi valtakunnallisten lajiliittojen tukea, toisin kuin Mäkelänrinteen tapauksessa. Tästä syystä liikuntaneuvoston enemmistö oli pohjaesityksen (750 000 euroa) kannalla.

Kun neuvoston puheenjohtajaa myöten ilmeisesti kaikki todella kannattivat kokonaisuus huomioiden sanottua statusta, puheenjohtaja esitti pöytäkirjaan tarpeen uudistaa kriteerit niin, että niissä huomioidaan myös paikkakunnalla tehtävä tutkimus- ja kehittämistyö, joka tuottaisi sanotun statuksen ja jonka jälkeen asia voidaan päättää säädösten mukaisesti ja myönteisesti.

Kuinka ollakaan, kokoomuksen edustajille tämä neuvoston selvä tahtotila ei riittänyt. Piti saada viesti julkisuuteen, että se on jotenkin muita enemmän asian kannalla.

Nyt on kysyttävä, edistääkö tällainen asian politisoiminen hankkeen toteutumista, muiden asiaa kannattaneiden saaminen huonoon valoon?

Olisiko kannattanut toimia yhteisymmärryksen tietä tuon huonomman tien sijasta?

Kolhu tuli. Toivottavasti se ei näy lopputuloksessa.

Nyt olisi korkea aika selvittää, mihin Jyväskylä Hippos-hankkeessa valtiolta rahaa hakee, koko hankkeelle vai sen yhdelle tai useammalle osalle? Tämän pohtimisen soisi olevan yhteinen asia.

MAURI PEKKARINEN

Eduskunnan I varapuhemies

kansanedustaja (kesk.)

Jyväskylä

01.12.2017Sekoilua selvässä asiassa
01.12.2017Puhe Keski-Suomen maakuntavaltuustossa
25.11.2017Työtä ja tuloksia!
19.11.2017Palokan Pelimannitalo 10 vuotta
14.10.2017Kasvupalvelut maakunnille - pääkaupunkiseutu oma lukunsa
30.09.2017Ei federalismille - kyllä yhteistyölle!
05.09.2017Keskustan eduskuntaryhmä tukee Kirri-Tikkakoski -välin rakentamista
05.09.2017Uudistetussa eduskuntatalossa!
30.08.2017Kärkisten silta 20 vuotta
19.08.2017Hallituksen esitettävä keskittämiselle vaihtoehto!

Siirry arkistoon »