Uusiutuvaan energiaan kannattaa sijoittaa

Sunnuntai 16.9.2012

 Kansanedustaja Mauri Pekkarinen

Jyväskylässä 16.9. 2012

 

Uusiutuvan energian tukemisen vastustajat saavat Suomessa jatkuvasti uusia äänekkäitä kannattajia. Kerta toisensa jälkeen pyritään luomaan kuva, että Suomessa tuettaisiin uusiutuvaa energiaa jotenkin enemmän kuin muualla Euroopassa ja että tuki ei tuottaisi vastaavia hyötyjä.

Totuus on kuitenkin toista maata. Edellinen hallitus toteutti kunnianhimoisen ohjelman uusiutuvan energian edistämiseksi. Vuoteen 2020 mennessä tarkoitus on nostaa uusiutuvan osuus Suomessa vähintään 38 prosenttiin energian kokonaiskulutuksesta. Biomassa ja tuulivoima ovat tärkeimmät uusiutuvan energialähteet. Tavoiteltava uusiutuvan lisä vastaa lähes miljoonan ihmisen kotitalouksien vuodessa tarvitsemaa sähkön ja lämmön määrää.

Tuen tarve kasvaa sitä mukaa, kun uusiutuvan käyttö lisääntyy. Tällä hetkellä rahaa käytetään vuodessa vajaat 150 miljoonaa euroa. Erikseen on varautuminen suureen biodiesellaitokseen. Vuoteen 2020 mennessä julkista rahaa arvioidaan tarvittavan uusiutuvan tukeen ohjelman mukaan noin 340 miljoonaa euroa/vuosi.

Verrattuna monien muiden Euroopan maiden toimiin uusiutuvansa tukemiseksi, Suomi on korkeintaan keskitasoa. Esimerkiksi Saksassa käytetään jo tänä vuonna uusiutuvan energian edistämiseen noin 16 miljardia euroa. Suomen väkilukuun ja kansantalouden kokoon suhteutettuna tämä merkitsisi noin miljardin euron panostusta meillä. Saksassa uusiutuvan energian tuen maksamiseen jokainen kansalainen osallistuu siis moninkertaisesti enemmän kuin suomalainen veronmaksaja.

Uusiutuvan energian edistäminen tarjoaa juuri Suomessa suuret mahdollisuudet alan teollisuuden tuotannolle ja viennille. Jo tänään energiateknologiatuotteiden vienti on miljardien eurojen mittainen. Alan tuotteiden kysyntä kasvaa maailmalla arvioiden mukaan kymmenessä vuodessa kymmenkertaiseksi, valtavasti enemmän kuin on markkinoiden yleinen kasvu.

Kaiken lisäksi uusiutuvan energian lisäkäyttö vähentää eurooppalaisesta päästökaupasta Suomelle lankeavaa laskua tuntuvasti, päästöoikeuden hinnasta riippuen muutamasta kymmenestä miljoonasta sataan miljoonaan euroon vuodessa.

Toivottavaa onkin, että hallituksen aikeet leikata lisää uusiutuvan energian tuesta pantaisiin nopeasti jäihin.

 

Avainsanat: uusiutuva energia, tuki,

Suomi EU:n aluetuen suuri maksaja

Maanantai 20.8.2012 klo 9:33

 

 

 

EU:n aluepolitiikka nielee jo noin kolmanneksen unionin vajaan 150 miljardin euron suuruisesta vuosibudjetista. Sen osuus on toiseksi suurin ja lähentelee jo suurimman menoerän, eli maataloustuen määrää.

Jäsenmaista eniten tukea saa Puola, noin 10 miljardia euroa vuodessa. Viiden miljardin euron tuntumassa ovat myös Italia ja Espanja. Lähes yhtä paljon saavat myös mm. Kreikka, Unkari ja Portugali. Asukasta kohti yhteisillä varoillamme tuetaan eniten Viron ja Tsekin kehitystä eli yli 350 eurolla/asukas/vuosi.

Ensi vuonna päättyvällä seitsemän vuoden mittaisella ohjelmakaudella Suomi on saanut vuosittain keskimäärin runsaat 240 miljoonaa euroa. Asukasta kohti tämä on noin ollut 45 euroa/asukas/vuosi. Maiden sisällä tuen määrät vaihtelevat. Suomessa korkeimman tuen alueella on saatu noin 120 euroa/asukas/vuosi.

Unionin aluerahojen käyttöä EU ohjailee erityisillä aluekehitysohjelmilla. EU- rahan saamisen ehtona on, että hankkeissa on aina mukana myös kansallista rahaa.

Laskennallisesti Suomi maksaa jo tällä hetkellä EU:n alue- ja rakennerahoituksesta reilut 600 miljoonaa euroa vuodessa. Siitä takaisin oman maamme aluekehityksen tarpeisiin olemme saaneet runsaan kolmanneksen. Suomi siis maksaa nettona joka vuosi EU:n "heikkojen maiden aluekehityksestä" yli kaksi kertaa määrän, minkä käytämme verovaroja omien yritystemme alueperusteisiin tukiin vuodessa.

Erikoista onkin, että julkisuudessa kotimaiseen aluerahoitukseen on kohdistunut paljon suurempi huomio ja kritiikki kuin muun Euroopan yrityksille lähettämäämme tukeen.

Nettohyöty EU- rahoitteisista aluehankkeista jää sanottuakin vähäisemmäksi. Näin käy siksi, että EU-ohjelmiin liittyy valtava byrokratia, asioiden hallinnollinen pyöritys ja hankkeita hankkeiden vuoksi. Suomessakin EU:n aluerahoituksen byrokratiaa työllistää monta sataa henkilöä. Koko unionin tasolla kysymys on kymmenistä tuhansista EU:n aluerahojen hallinnoijista. Byrokratia vie eräiden arvioiden mukaan lähes neljänneksen koko EU:n alue- ja rakennerahoituksesta.

Jäsenmaiden käsittelyssä on parhaillaan EU:n komission uusi rahoituskehitys vuosille 2014 - 2020. Suomen maksuosuus kaavaillusta runsaan 1.000 miljardin euron, vajaan 150 mrd/v, rahoituskehyksestä tuskin laskee. Sitäkin suurempi on mahdollisuus, että Suomi saa EU:n kukkarosta oman aluekehityksensä tarpeisiin tähänastistakin vähemmän. Vaarana on, että kun rahoitamme EU:n aluepolitiikkaa kolmella yksiköllä, saamme siitä yhden takaisin.

Suomen kannattaa mielestäni asettua selvästi EU- budjetin kasvua vastustavien maiden rintamaan.

Alue- ja rakennepolitiikka on jo aikoja sitten tullut keskeiseksi osaksi unionin aineellista politiikkaa ja pyrkimystä vähentää unionin alue-eroja. Jos unionin yhteisesti rahoittamat tehtävät voisi kuitenkin päättää puhtaalta pöydältä, en kuuna päivänä sisällyttäisi aluepolitiikkaa unionin arkkitehtuurin ja rahoituksen piiriin.

Toimet tasapainoisen aluekehityksen turvaamiseksi voitaisiin hoitaa paljon paremmin ja tehokkaammin kansallisin ratkaisuin. Heikoimpien maiden tarvitsemaa "tukea" niiden aluekehitykselle voitaisiin tarvittaessa osoittaa keventämällä niiden jäsenmaksuja unionille. Kevennysten saamisen ehtona voisi olla se, että jäsenmaahan näin jäävä raha käytettäisiin alue-erojen tasaamiseen ja aluekehityksen vahvistamiseen.

Avainsanat: EU, aluetuki, aluetuen, Suomi