Fortumin Caruna -kaupat ja siirtohinnat

Perjantai 5.2.2016 klo 8:17

Caruna Oy:n suuret sähkön siirtohintojen korotukset ovat nostattaneet aiheesta tuiman keskustelun.

Tapahtuneet korotukset eivät ole mielestäni kovinkaan suuri yllätys.

Caruna osti siirtoverkot Fortum Oyj:lta pari vuotta sitten. Maan hallitus - kokoomus, sdp, vasemmistoliitto ja vihreät - mukana siis nyt eduskuntakyselyn tehnyt puheenjohtaja Arhinmäki, hyväksyivät kaupan.

Kritisoin ankarasti heti syksyllä 2013 esille tulleita myyntiaikeita ja sitten itse kauppaa.

Mielestäni alusta lähtien olisi selvää, että siirtohintojen seuraavalla vahvistamiskaudella, joka alkoi viime vuonna, ei valtion enemmistöomistuksessa oleva Caruna tulisi ensimmäisten nostajien joukossa. 

Tähän oli tarjoutumassa mahdollisuuksia uuden sähkömarkkinalain seurauksena. Kataisen hallituksen esityksestä sähkönsiirtoyhtiöt velvoitettiin parantamaan verkkojen toimintavarmuutta myrskyjen ja muiden poikkeustilanteiden varalle. Se edellyttäisi noin 3 miljardin euron investointeja siirtoyhtiöltä 2030- luvun alkupuolelle mennessä.

Ilmeisesti juuri näitä mahdollisuuksia Caruna nyt käyttää maksimaalisesti hyväkseen. Energiavirasto voi ja sen tulisi mielestäni kuitenkin puuttua nyt ilmiselvästi ylimitoitettuihin korotuksiin, ei vasta neljän vuoden kuluttua, vaan heti. Caruna tuntuu keräävän rahaa etukäteen tulevia investointeja varten.

Fortumin siirtoverkkojen myynnin ehkä sittenkin suurin virhe oli siinä, että kauppa koski strategisesti tärkeätä yhteiskunnan sähköverkkoa. Sen omistus tulisi Suomen oloissa pitää valtion suorassa tai ainakin välillisessä määräysvallassa. Carunan omistuksessa nyt olevat verkot ovat keskeisellä alueella Suomen sähkönhuoltoa.

Kysymys kuuluu nyt onko siirtohintojen 27 %:n korotus perusteltu nyt alkaneella siirtohintakaudella? Miten hinnan asettaminen monopolitoiminnassa tapahtuu? Avainasemassa on Energiavirasto. Sen tehtävä on määritellä perusteet hyväkysyttäville kustannuksille ja sijoitetun tuoton sallittavalle maksimille.  Energiaviraston "vahvistamispäätökseen" on varmuudella vaikuttanut tuleviin investointeihin varautuminen, liikaa vai kohtuullisesti, se tulee nyt arvioida. Yllättävää kuitenkin on, että energiavirasto hyväksyi sijoitetun pääloman tuoton rajaksi lähes 5,92% % nykyisen 3,12 %:n sijasta.

Oma lukunsa on lisäksi Suomen ja eurooppalaisen verojärjestelmän juuri Carunan tapaisille yhtiöille tarjoamat porsaanreiät. Konsernien sisäiset kohtuuttoman vapaat siirtohinnoittelut ja EU- maissa noudatettava erilainen yhteisöverotus tuottaa täysin kohtuuttoman tuloksen: Yhtiö ei juurikaan maksa Suomesta keräävistään tuloista veroja Suomeen!

Avainsanat: energia, talous

Uusiutuvaan energiaan kannattaa sijoittaa

Sunnuntai 16.9.2012

 Kansanedustaja Mauri Pekkarinen

Jyväskylässä 16.9. 2012

 

Uusiutuvan energian tukemisen vastustajat saavat Suomessa jatkuvasti uusia äänekkäitä kannattajia. Kerta toisensa jälkeen pyritään luomaan kuva, että Suomessa tuettaisiin uusiutuvaa energiaa jotenkin enemmän kuin muualla Euroopassa ja että tuki ei tuottaisi vastaavia hyötyjä.

Totuus on kuitenkin toista maata. Edellinen hallitus toteutti kunnianhimoisen ohjelman uusiutuvan energian edistämiseksi. Vuoteen 2020 mennessä tarkoitus on nostaa uusiutuvan osuus Suomessa vähintään 38 prosenttiin energian kokonaiskulutuksesta. Biomassa ja tuulivoima ovat tärkeimmät uusiutuvan energialähteet. Tavoiteltava uusiutuvan lisä vastaa lähes miljoonan ihmisen kotitalouksien vuodessa tarvitsemaa sähkön ja lämmön määrää.

Tuen tarve kasvaa sitä mukaa, kun uusiutuvan käyttö lisääntyy. Tällä hetkellä rahaa käytetään vuodessa vajaat 150 miljoonaa euroa. Erikseen on varautuminen suureen biodiesellaitokseen. Vuoteen 2020 mennessä julkista rahaa arvioidaan tarvittavan uusiutuvan tukeen ohjelman mukaan noin 340 miljoonaa euroa/vuosi.

Verrattuna monien muiden Euroopan maiden toimiin uusiutuvansa tukemiseksi, Suomi on korkeintaan keskitasoa. Esimerkiksi Saksassa käytetään jo tänä vuonna uusiutuvan energian edistämiseen noin 16 miljardia euroa. Suomen väkilukuun ja kansantalouden kokoon suhteutettuna tämä merkitsisi noin miljardin euron panostusta meillä. Saksassa uusiutuvan energian tuen maksamiseen jokainen kansalainen osallistuu siis moninkertaisesti enemmän kuin suomalainen veronmaksaja.

Uusiutuvan energian edistäminen tarjoaa juuri Suomessa suuret mahdollisuudet alan teollisuuden tuotannolle ja viennille. Jo tänään energiateknologiatuotteiden vienti on miljardien eurojen mittainen. Alan tuotteiden kysyntä kasvaa maailmalla arvioiden mukaan kymmenessä vuodessa kymmenkertaiseksi, valtavasti enemmän kuin on markkinoiden yleinen kasvu.

Kaiken lisäksi uusiutuvan energian lisäkäyttö vähentää eurooppalaisesta päästökaupasta Suomelle lankeavaa laskua tuntuvasti, päästöoikeuden hinnasta riippuen muutamasta kymmenestä miljoonasta sataan miljoonaan euroon vuodessa.

Toivottavaa onkin, että hallituksen aikeet leikata lisää uusiutuvan energian tuesta pantaisiin nopeasti jäihin.

 

Avainsanat: uusiutuva energia, tuki,