EU himmailee ongelmien kanssa

Lauantai 25.2.2017

Viestit Kreikan finanssikriisin näkymistä eivät rohkaise. Velkasuhde on edelleen 180 prosenttia, kolminkertainen Emun sallimaan. Rakenteelliset uudistukset etenevät maassa hitaasti, jos lainkaan. Kasvu on velka huomioon ottaen liian hidasta. Työttömyys on reilusti yli 20 prosenttia. Ja perusylijäämä - mikä ei huomioi velkaa ja sen hoitokustannuksia - on aivan liian pieni.

 

Frankfurter Allgemeine Zeitung -lehden tuoreen asiantuntija-arvion mukaan Kreikan selviytymisen näkymä on ylivoimaisesti huonompi kuin missään viimeisen vuosisadan kuluessa koetussa vähänkin merkittävämmän maan finanssikriisissä, 1930-luvun laman jälki mukaan lukien.

 

Kesään mennessä Kreikan pitäisi saada kolmannesta tukipaketista 7-8 miljardia euroa. IMF:n ja euromaiden näkemykset rahan myöntämisen ehdoista ovat erilaiset.

 

Huolet eivät rajoitu kuitenkaan vain Kreikkaan. Italian julkinen velka on yli 133 prosenttia ja Portugalin noin 120 prosenttia. Lisäksi Portugalin pankkien tilanne on kriisiytymässä. Syvällä kyntää edelleen myös Kypros.

 

Koko euron traumaa kuvaa nyt tosiasia, että kituliaaseen kasvuun euroalue selviytyy nyt edes jotenkin Euroopan keskuspankin (EKP) rahkeilla. Se on ostanut markkinoilta eurovaltioiden velkapapereita noin 1500 miljardilla eurolla. EKP siis tosiasiassa, vaikkakin jälkimarkkinoiden kautta, rahoittaa eurovaltioita. Alun alkaen tämä ei kuulunut lainkaan keskuspankin tehtäviin, korkeintaan marginaalisiin sellaisiin.

 

Kun pääjohtaja Mario Draghi julisti euron ikuiseksi asiaksi, EKP lunastaa lupausta kasvavilla euromaiden velkojen ostoilla. Viimeisin asetettu ostokatto, 33 prosenttia, on lähestymässä. EKP:n on jo tänään useiden euromaiden ylivoimaisesti suurin velkoja!

 

Mutta eihän hätä ole tämän näköinen koko euro-alueella. Näin voisi sanoa katsomalla Saksan talouden tunnuslukuja. Sen kansantalouden ylijäämä oli viime vuonna 8,7 prosenttia bkt:stä, eli lähes 300 miljardia euroa maan noin 3100 miljardin euron kansantuotteesta. Julkisen talouden ylijäämä oli sekin viime vuonna lähes 25 miljardia euroa.

 

Euroalue on jakautunut kahtia. Saksa on valtava ylijäämätalous. Euron kurssi on ollut sille aivan liian heikko. Saksan kanssa samassa valuutassa tarpoessaan muut euromaat ovat jähmettyneet liki pysyvästi alijäämätalouksiksi, Suomi mukaan lukien.

 

Eihän tällainen ole toimiva yhteisvaluutta-alue.

 

Tällä hetkellä vain Saksa on erityisen huolissaan euroalueen tilanteesta. Eikä ihme. Sen Target-epätasapaino on valtava. Jos euroalue hajoaisi, se olisi Saksalle kallis juttu.

 

Vaikeudet löytää Kreikan ongelmiin todellisia ratkaisuja kertoo nyt siitä nalkista, mihin euromaat ovat ajautuneet.

 

IMF toivoo pohjimmiltaan, että euromaat "armahtavat" pahiten sairasta eli Kreikkaa. Se taas olisi "taivaan lahja" useissa euromaissa vaaleihinsa valmistautuville euroa vastustaville populistisille puolueille. Tätä euromaiden johtajat Angela Merkelin vedossa pelkäävät. Ei sellainen olisi helppoa Suomellekaan. Vielä suurempi lahja olisi se, jos Brexitin jatkoksi yksi euromaa joutuisi jättämään rahaliiton.

 

Muut euromaat yrittävätkin nyt kovistella Kreikkaa täyttämään kolmannen apupaketin ehdot mahdollisimman tarkkaan, jotta apupaketin nyörit voisivat avautua.

 

Kovin vaikeaa ei ole ennustaa miten asia ratkeaa. Kreikalle myönnetään kesällä lisämiljardit ilman suurempia itkuja. Näin menetellen suurin lasku Kreikasta ei realisoidu, kun maa ei joudu konkurssiin ja velat eivät realisoidu. Samalla toisaalta varmistuu se, ettei Kreikka kykene velkojaan koskaan maksamaan.

 

Veikkaukseni on, että elleivät populistit voita vaaleja, integraation syventämistä kannattavat voimat astuvat EVM:n Klaus Reglingin tavoin esiin ja vaativat sitä ratkaisuksi euron ongelmien voittamiseksi.

MAURI PEKKARINEN

Eduskunnan I varapuhemies

kansanedustaja (kesk.)

Innovaatiovuoto on pysäytettävä

Sunnuntai 12.2.2017

Suomen taloudellisen nousun pari vuosikymmentä kestänyt pitkä loikka 1990-luvun alun lamasta lähtien perustui ratkaisevasti koulutuksen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan (t&k) resurssien kasvattamiseen.

 

Julkinen t&k-rahoitus lähes kaksinkertaistui vuosina 1991-1995. Tämä vauhditti yritysten omat t&k-satsaukset kaksinkertaiseksi valtion rahoitukseen verrattuna. Lipposen hallitukset jatkoivat liki samaa tahtia. Vanhasen I ja II hallitukset nostivat julkisen t&k -rahoituksen ennätystasolle. Samalla koko t&k-rahoitus nousi yhteensä lähes 7 miljardiin euroon vuodessa.

 

Talouden vaikeudet ovat merkinneet julkisten t&k-panosten radikaalia vähenemistä sitten vuoden 2011 sekä Kataisen että Sipilän hallituksen aikana. Julkisen satsauksen puuttuessa myös yritysten t&k-panostukset ovat romahtaneet. Esimerkiksi Tekesin avustusmuotoisen t&k-rahoituksen leikkaus vuoden 2011 tasosta on yli kolmannes.

 

Lainarahoituksen lisääminen on tähän verrattuna vaikutukseltaan mitätön. VTT:n julkinen rahoitus on sukeltanut samassa ajassa neljänneksen. Yhdessä yksityisen ja julkisen t&k-rahoituksen romahdus on viidessä vuodessa pitkälti yli miljardi euroa. Se on mahdottoman paljon. Niin sanotuille kärkihankkeille kohdennettavat t&k-rahat korvaavat leikkauksista vain pienen siivun.

 

Kuvaavaa tilanteelle on, että hallituksen ehdottomiin kärkihankkeisiin kuuluvan biotalouden t&k-rahoitus jäi sekin viime vuonna pienemmäksi kuin muutama vuosi sitten.

 

Julkisessa keskustelussa t&k-rahoituksen alamäki ei ole juurikaan puhuttanut. Kasvanut huoli on kohdistunut koulutuksen määrärahojen leikkauksiin. Ja toki erityisesti ammatillisesta koulutuksesta ollaan leikkaamassa kohtuuttomasti. Liian paljon myös ammattikorkeakoulutuksesta. Yliopistojen toimintamäärärahojen supistukset ovat vähäiset näihin verrattuna. 

 

Yliopistojen perusrahoituksen voimavarat ovat ensi vuoden budjettiesityksessä noin 100 miljoonaa alle historian suurimpien määrärahojen, mutta 421 miljoonaa euroa suuremmat kuin vielä vuonna 2007. Niin sanotun kärkihankerahoituksen ja yliopistojen pääomittamisen ansiosta pudotus huipusta jää lähes olemattomaksi.

 

Valtio näet tulee pääomittaneeksi yliopistoja vuoden 2008 jälkeen 831 miljoonalla eurolla, josta yksin Aalto-yliopisto on saanut 500 miljoonaa euroa. Ja uusi yli 150 miljoonan euron ruiske on luvassa. Siis suurimpien yliopistojen pääomittamiseen on pantu verorahoja muutamassa vuodessa miljardi euroa ja yksityistä pääoma satoja miljoonia euroja.

 

Yliopistojen ohella perustutkimuksen tärkein rahoittaja on Suomen Akatemia. Myös sen julkista rahoitusta on leikattu, muttei läheskään niin paljon kuin innovaatiotoiminnan eli soveltavan tutkimuksen ja kehittämisen t&k-rahoituksesta. Tutkijoiden - siis perustutkimuksen piirissä olevien - määrä tuhatta asukasta kohti on meillä edelleen yksi koko maailman suurimmista.

 

Koulutuksen määrärahoista ammatillisen koulutuksen rahoituksen leikkaukset ovat siis ylivoimaisesti suurimman huolen aihe. Niiden pudotus on ollut muutamassa vuodessa lähes 400 miljoonaa euroa, runsaasta 2 miljardista eurosta kuluvan vuoden 1660 miljoonaan euroon. Tällaisella pudotuksella tulee olemaan hintansa.

 

Uskon, että hallitus voisi nyt kääntää koulutuksen rahoituksen nousuun. Oma toiveeni on, että suurin lisärahoitus ei määräydy sen perusteella, kenellä on voimakkaimmat puolestapuhujat (yliopistot), vaan sinne, missä tarve on suurin (ammatillinen koulutus).

 

Yliopistojen lisärahoitusta tärkeämpää on t&k-rahoituksen eli soveltavan tutkimuksen, kehittämisen ja tuotteistamisen rahoituksen - innovaatiorahoituksen - radikaali lisääminen. Uusin tieto on saatava muuttumaan nykyistä nopeammin ja tehokkaammin uusiksi innovaatioiksi, jotka voidaan tuotteistaa, kaupallistaa ja saada tuotantoon. Tässä generoinnissa tarvitaan valtiota riskin kantajaksi niin meillä kuin kaikkialla muuallakin.

 

T&k-rahoituksen romahdus on jo synnyttänyt Suomesta innovaatiovuodon ja se voimistuu kaiken aikaa. Innovaatiovuoto tarkoittaa verorahoitteisen osaamispotentiaalin - koulutuksen ja perustutkimuksen - varojen valumista verotuloja tuottavaksi toiminnaksi maan rajojen ulkopuolelle. Sinne valuvat tällöin osaamiseen nojaavat työt ja niiden mukana verotulot. 

 

Tällaista innovaatiovuotoa kärjistää se tosiasia, että kaikki EU-maat eivät ole pitäneet kiinni Barcelonan ja Lissabonin sitoumuksista lisätä omaa osaamistaan. Moni keskittyy enemmän muualla tuotetun osaamisen imemiseen maahansa ja sen muuttamiseen siellä tuotannoksi ja verotuloiksi.

 

Erityisesti Baltian maat, Puola ja Tšekki ovat tässä myös onnistuneet. Eikä ihme. Esimerkiksi Puola saa noin 12 miljardia euroa vuodessa EU:n aluetukea. Entistä suurempi osa tästä menee yrityshankkeiden tukemiseen. Suomen vastaava EU-saanto alue- ja rakennerahastoista on noin 180 miljoonaa euroa, josta pieni osa kohdistuu yritysten kehittämiseen.

 

Innovaatiovuoto on pysäytettävä. Se on ehto verotulojen välttämättömälle ja reippaalle kasvulle.

 

MAURI PEKKARINEN

Eduskunnan I varapuhemies

kansanedustaja (kesk.)

Kiireellisyydet järjestykseen

Perjantai 10.2.2017

"Oikorataa ei pidä unohtaa", muistutti tämä lehti pääkirjoituksessaan (KSML 8.2.). Toiveeseen on helppo yhtyä, pitkällä tähtäyksellä. Asioiden kiireellisyysjärjestys on pidettävä kuitenkin tiukasti mielessä.

Yli miljardi euroa maksava oikorata vaatii suuret infrarahoituksen uudistukset ja lisäykset ennen kuin tällaiselle hankkeelle löytyisi rahoitus. Ja kavereitakin pitäisi hankkeen ajamiseen saada muista maakunnista. Päijät-Hämekään ei kannata Päijänteen länsipuolista ratkaisua.

Kaiken kukkuraksi oikoratarahoitus veisi valtion nykyisellä budjettirahoituksella yli kymmenen vuoden ajan koko Suomen radanrakentamisen rahat. Siihen ei taida muu Suomi olla ihan valmis, etenkin kun oikorata nopeuttaisi Jyväskylä–Helsinki-yhteyttä 15–18 minuuttia Tampereelle rakennettavaan kaksoisraiteeseen verrattuna.

Paljon maksaa kaksoisraidekin; kuitenkin noin puolet oikoradan investointiin verrattuna.

Maakunnan akuutti ja suuri voimainkoitos onkin saada Tampereelle kaksoisraide suunniteltua ja sitten rahoituksen pää avatuksi. 15–20 minuutin nopeuttaminen nykyiseen reiluun kolmen tunnin Helsinki-yhteyteen saadaan jo sillä, että Tampereen ohitus hoidettaisiin ensi tilassa. Ohituksen hinta on vain muutama miljoonaa euroa.

Kaiken lisäksi Keski-Suomelle ja koko Suomelle tärkeä on myös poikittaisyhteys. Suorastaan hassuahan tämä nykyisin on, että Savosta Jyväskylän kautta Pohjanmaalle pitää henkilöliikenteessä ajella ensin etelään Tampereelle ja nousta sieltä sitten ylös kohti Pohjanmaata.

Eli, liikenteen rakentamisen rahoitus on uudistettava. Sen tempun onnistumisen jälkeenkin meidän on pidettävä huolta hankkeiden tärkeysjärjestyksestä.

Mauri Pekkarinen

kansanedustaja (kesk.)

pj, maakuntavaltuusto

kuntavaaliehdokas

Jyväskylä