Ilmasto- ja energiastrategia on yllätyksetön ja varovainen

Tiistai 29.11.2016 klo 15:51

Hallituksen tuore ilmasto- ja energiastrategia ei sisältänyt yllätyksiä. Se määrittelee energiapolitiikan linjat liki sanasta sanaan hallitusohjelman mukaisesti.

Uusiutuvan energian osuus nostetaan 50 %:iin, energiaomavaraisuus nostetaan yli 55 %:iin vuoteen 2030 mennessä. Öljyn käytön puolittaminen ja hiilen käytön lopettaminen vuoteen 2030 mennessä ovat niin ikään suoraan hallitusohjelmasta.

Hallitusohjelman 40 %:n tavoitteesta poiketen liikenteen uusiutuvan polttoaineen osuudeksi esitetään 30 %. Vastaavasti sähköautojen määrän lisäämisen osalta tavoite on konkreettisempi kuin hallitusohjelmassa.

Kokonaisuutena hallituksen strategia voidaan arvioida tavoitteiden osalta hyväksi ja yllätyksettömäksi ja varovaiseksi. Keinot tavoitteiden saavuttamiseksi jäävät kuitenkin auki. Niihin on tarkoitus palata myöhemmin.

Uusiutuvan energian lisäkäytön keskeinen raaka-aineperusta on bioenergiassa. Metsäteollisuuden 15 milj m3:n lisäys tarkoittaa erilaisten bioenergiajakeiden lisääntymistä 7–8 milj m3:lla. Energiana tämä on noin 14–16 TWh vuodessa. Näistä luvuista alle puolet suuntautunee teollisuuden omiin energiatarpeisiin.

Energiapuuta, lähinnä ensiharvennuspuuta, käytetään tällä hetkellä noin 8–9 milj m3. Se kaukana siitä, mitä päätettiin 2010. Kun kivihiilen käytön on sallittu kasvaa kuluvana vuonna jo 19%:lla, on se merkinnyt jarruja energiapuulle.

Kestävän metsätalouden edellytyksillä voidaan energiapuun käyttö nostaa vuoteen 2030 mennessä lähes kaksinkertaiseksi eli 15–17 milj m3:een. Se on lähes 8–10 milj m3 nykyistä käyttöä enemmän.

Puun teollisen käytön kasvavat sivuvirrat ja ns. energiapuun lisäysmahdollisuudet vuoteen 2030 mennessä merkitsevät yhteensä käytettävissä olevien energiajakeiden kasvua ainakin 15–17 milj m3/vuodessa. Energiasisältönä tämä noin tarkoittaa noin 30–34 TWh/v, runsas kymmenesosa vuotuisesta energian käytöstämme.

Lisäksi pellon ei-syömäkelpoisen bioraaka-aineen ja biojätteen hyödynnettävissä oleva potentiaali nousee 2020-luvulle vastaamaan 2–3 miljoonaa m3:a puuta. Yhdessä nämä mahdollisuudet riittävät nostamaan biouusiutuvan energian tuotannon yli 50 %:iin energian kokonaiskysynnästä Suomessa.

Vesi- ja tuulivoiman kanssa ja myöhemmin 2020-luvun lopulla myös aurinkovoiman kanssa uusiutuvan tarjonta voisi nousta yli 60 %:n kokonaiskysynnästämme.

Missä muodossa uusiutuvaa, eritoten nyt bio-uusiutuvaa energiaa, tullaan tarjoamaan ja kysymään?

Tällä hetkellä valtaosa bioraaka-aineesta suuntautuu sähkön ja lämmön yhdistettyyn eli CHP-tuotantoon. Sisä-Suomessa sen lisäämisen mahdollisuudet ovat vähäiset. Niin on intokin sähkön hinnan vuoksi.

Erilliselle lämmölle puupohjaista lisätarvetta on, mutta ei paljon. Rannikko-Suomen 8–9 hiililaitosta piti edellisen strategian mukaan olla jo kutakuinkin korvattu päästöttömällä. Ne ja muutama pienkäyttäjä tuottavat tänään hiilellä noin 12–14 TWh. Se vastaa noin 5–7 milj m3 energiapuuta. Osa tästä raaka-ainekäytöstä voi olla biokaasupohjaista CHP:a, pieni osa pellettejä.

Vaikka hiililaitokset vuosien päästä ajetaankin lailla alas ja puu korvaa hiilen, jää puuenergiajakeita lähes 10 miljoonia kuutioita muihin tarpeisiin. Millaisiin?

Suurin kysyntäpotentiaali voi löytyä nestemäisistä biopolttoaineista ja biokaasusta liikenteen ja työkoneiden polttoaineiden raaka-aineeksi sekä fossiilisen lämmitysöljyn korvaamiseksi.

Hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi uusiutuvien osuuden nostaminen liikenteessä 40 %:iin. Kun samat velvoitteet kohdennetaan myös lämmitysöljyn ja työkoneiden polttoaineisiin, useamman miljoonan puuraaka-ainekuution käytölle löytyy kysyntä.

40 %:n biopolttoainetavoite ja 100 000 biokaasuauton tavoite merkitsi noin 5 miljoonan m3:n suuruista erilaisten energiajakeiden kysyntää.

Näiden markkinoille saamiseksi ei tarvittaisi suuria määriä tukia, sekoitevelvoitteita kylläkin. Samoin biokaasuauton verotuksen muuttamisen samaksi kuin muidenkin päästöttömien vaihtoehtojen kohdalla.

MAURI PEKKARINEN 

kansanedustaja (kesk.)

Jyväskylä

Lukioiden resurssit ja ammattiopetuksen leikkaukset

Lauantai 19.11.2016

Lukiokoulutuksen kustannukset vaihtelevat kuntien välillä merkittävästi. Esimerkiksi Jyväskylän koulutuskuntayhtymässä lukiokustannukset oppilasta kohti ovat noin 6 300 euroa, josta laskennalliseen valtionosuuteen (valtion raha ja sen sitoma kuntaraha) oikeuttava määrä on 5 645 euroa/oppilas.

Kuntien ”omasta pussista” Jyväskylän seudulla tarkoitukseen pannaan lisärahoitusta 596 euroa/oppilas. Espoossa lukiokustannukset ovat 8 081 euroa/oppilas, josta laskennallinen valtionosuus on 5 543 euroa/oppilas. Espoo panee omia lisäverovaroja tarkoitukseen 2 538 euroa/oppilas.

Ero Jyväskylän seudun ja Espoon välillä on merkittävä. Espoo satsaa paljon enemmän.

Monien pienten lukioiden, esimerkiksi Konnevedellä ja Kinnulassa, oppilaskohtaiset lukiokustannukset ovat muun muassa lukion koosta ja muistakin syistä johtuen Jyväskylään ja Espooseen verrattuna noin kaksinkertaiset. Paljon suuremmat ovat näistä syistä myös pienimpien ja syrjäisempien lukioiden tarkoitukseen saamat valtionosuudet.

Olennaista on nähdä, että laskennallisten lukiokustannustensa lisäksi kunnat kohentavat lukioidensa toimintaedellytyksiä maksamalla verovaroistaan laskennallisia kustannuksia enemmän.

Espoon tavoin monien suureten kuntien ohella myös monet pienet kunnat panevat lukioihinsa verovaroistaan rutkasti yli laskennallisten valtionosuuksien, esimerkiksi Kinnulassa noin 3 300 euroa/oppilas ja Konnevedelläkin 2 200 euroa/oppilas.

Varsinkin pienille kunnille ja niiden asukkaille lukio merkitsee paljon enemmän kuin paikkakunnille, joissa lukio on itsestäänselvyys. Lukio voi vahvistaa kunnan vetovoimaa ja elinkeinopolitiikan mahdollisuuksia kunnissa, joilta monet muut kilpailuedut puuttuvat. Lukio voi auttaa myös monien muiden palvelujen saamista tai pysymistä paikkakunnalla.

Suomen 313 kunnasta vain 37:lla kunnan omat lisäpanostukset lukioonsa ovat pienemmät kuin Jyväskylässä, liki 90 %:ssa kunnista suuremmat kuin meillä.

Koulutuksen suurkaupunki Jyväskylä ja koko seutu voisivat ehkä jälleen kerran arvioida mahdollisuutensa tehdä lukionsa hyväksi vähän enemmän.

Meillä on mainiot opettajat, valinnanmahdollisuudet todella paljon ja laatua löytyy. Mutta tolkuttoman suuret ryhmäkoot jättävät kyllä jälkensä.

Lukiokoulutuksen valtionosuuksia on viime vuosina leikattu. Nyt valtio ei enää leikkaa peruskoulusta tai lukiosta. Yksikköhinnat jopa vähän nousevat, jos kohta indeksit jäädytetään.

Toisin ovat asiat ammatillisen koulutuksen kohdalla. Ammattiopetukseen kohdistuvat valtion tekemät erittäin suuret leikkaukset.

Ymmärrän hyvin, että jopa koulutuksesta on ollut pakko jonkin verran leikata. Suhteessa kuitenkin yliopistorahoitukseen tai ammattikorkeakoulujen rahoitukseen, ammattiopetuksen valtionrahoituksen leikkaukset ovat kohtuuttomia.

Tämä näkyy valitettavasti myös Jyväskylän koulutuskuntayhtymässä. Kaiken lisäksi kuntayhtymässä toteutuneet ammattiopetuksen kustannukset alittivat laskennalliset valtionosuudet ainakin vuonna 2015. Täällä tarkoitukseen ei ole siis käytetty ihan edes sitä, mikä on valtionosuuksien peruste, jolle löytyy syynsä.

Ammattiopetuksen julkinen rahoitus kasvoi kieltämättä hyvää vauhtia vuoteen 2012 saakka. Mutta siitä lähtien se on vuosi toisensa jälkeen pienentynyt.

Kun julkinen rahoitus vielä vuonna 2012 oli noin 2 miljardia euroa, on se ensi vuonna noin 1,66 miljardia euroa. Leikkauksia esitti viime vaalikaudella silloinen hallitus, niitä toteuttaa ja niistä vastuun kantaa nykyinen. Heikosti harkittua on, että ammattikoulutuksesta ensin leikataan ja vasta sitten toteutetaan ns. rakenteellinen uudistus.

Yliopistojen perusrahoitus supistuu ensi vuonna noin 1 800 miljoonaan, kun se oli korkeimmillaan vuonna 2015 noin 1 900 miljoonaa euroa.

Kuluneiden 5–6 vuoden aikana valtio on kuitenkin pääomittanut yliopistoja niiden yksityiseltä sektorilta hankkimien varojen vastinrahoituksena 831 miljoonalle eurolla ja 170 miljoonaa euroa on vielä luvassa. Tästä miljardista lähes 700 miljoonaa euroa tulee menneeksi pääkaupunkiseudun yliopistojen pääomittamiseen.

Viestini on, että lukiokoulutuksen lisärahoituksessa pallo on niillä kunnilla, jotka panevat omaa lisärahoitusta tarkoitukseen vähiten, muun muassa Jyväskylällä. Ammatillisen koulutuksen leikkausten pääroolissa on valitettavasti valtio.

MAURI PEKKARINEN

kansanedustaja (kesk.)

Jyväskylä