Euro ei voi jatkaa entisellään

Perjantai 24.7.2015

Kun yhteisen EMU:n ja euron innokkaimmat rakentajat olivat uskossaan lujia, olivat monet asiantuntujat Pohjolassa skeptisiä. Ruotsin euro-arviot perustuivat tieteelliseen arvioon, josta vastasi tunnettu taloustieteilijä Lars Calmforsi. Se tunnisti jäsenyydessä suuri riskejä.

Suomessa vastaavan raportin tekemisestä vastasi tiedemiesryhmä silloisen professorin Jukka Pekkarisen johdolla. Pelkistäen raportti tunnisti merkittävän joukon euron tuomia riskejä, jos kohta monet jäsenyyttä puoltavatkin näkökohdat tulivat vahvasti esille.

Erityisesti juuri Ruotsissa ja Suomessa euro-jäsenyyden kritiikin pääasiallisia kohteita oli kaksi. Ensimmäisenä näistä oli  näkemys siitä, että rakenteilla olleesta yhteisvaluutta-alueesta oli syntymässä erittäin epäyhtenäinen.

Talouden rakenteet, talous- ja finanssipolitiikan sisältö ja talous- ja työmarkkinapolitiikan traditiot olivat alueella tavattoman erilaiset. Myös Tanskassa ja Englannissa oltiin huolestuneita tästä.

Toinen, juuri Suomen ja Ruotsin ratkaisuja koskeva riski liittyi siihen, jos talouden rakenteeltaan samanlaisista maista toinen sijoittuu euroon ja toinen sen ulkopuolella. Erityisesti tällaisissa tapauksissa ns. epäsymmetristen shokkien vaikutusten pelättiin aiheuttavan pahaa jälkeä. Epäsymmetrinen shokki syntyy silloin, jos toimialalla, jolla on suuri merkitys yhden euro-maan ja myös euron ulkopuolella olevan toisen maan taloudessa, muttei koko euroalueella. Tällöin yhteisvaluutta enempää kuin muutkaan talouden rakenteet eivät jousta yksittäisen euromaan ongelmiin. Euron ulkopuolella olevan kohdalla joustomahdollisuudet säilyisivät.

Nyt tiedossamme on, että muut pohjoisemman  Euroopan maat, Ruotsi, Tanska ja Englanti jäivät euron ulkopuolelle kansaa kuunneltuaan. Suomessa Lipposen- Niinistön hallitus veivät meidät euroon ilman kansanäänestystä. Keskusta vastusti ratkaisua.

Meidän eurokokemuksistamme löytyy sekä hyviä että huonoja jaksoja. Jonkinlaisen epäsymmetrisen shokin koimme kuitenkin, kun metsäteollisuuden perinteisten tuotteiden kysyntä romahti. Koska metsäteollisuus ei ole koko euro-alueelle tärkeä, euro ei joustanut tarpeisiimme. Ruotsin kruunu devalvoitui maan sekä metsä- että autoteollisuuden hyväksi.

Euron todelliset ongelmat alkoivat kaatua päälle vuonna 2008. Katastrofin taustalla olivat yhtäältä nuo talouden rakenteiden erilaisuudet. Osin tähän liittyen kävi ilmeiseksi, että "no bail out" - sääntö oli jäänyt kuolleeksi kirjaimeksi niin markkinoiden käyttäytymisessä kuin euromaiden kyvyssä "vartioida" toisiaan pelisääntöjen noudattamisessa. Heikossa suorituskunnossakin olevien maiden velkojen korot romahtivat Saksan lainojen tuntumaan. Maat velkaantuivat. Syntyi kupla, jonka Lehman Brothersin kaatuminen vasta paljasti.

Alkoi kriisiin ajautuneiden maiden ja niissä toimivien pankkien pelastus, joka on jatkunut kohta viisi vuotta. Euron jäsenenä Suomikin on ollut lystissä mukana, Ruotsi, Tanska ja Englanti juurikaan eivät. Nyt kysymys on siitä, kuinka pitkälle pitää vastoin sopimuksia yhteisvastuulla hoitaa yksittäisten jäsenmaiden virheitä. Mielestäni nyt ratkaistaan, ei vain Kreikan, vaan myös euron, osin jopa EU:n tulevaisuus. Ja jakolinjat alkavat selkiintyä.  

"Hollande tervehtii Tsiprasia, suitsuttaa suurempaa integraatiota ja euroalueen yhteistä budjettia".  Nämä Ranskan presidentti Hollanden sanat Financial Times (FT) oli asetellut otsikoksi sivun yli 15.7.2015. 

Eikä Ranskan presidentti ole mielipiteineen yksin. Useimmat eteläisen Euroopan maat seisovat  Hollanden rinnalla, muutamat monta integraatioaskelta hänen edellään.

Samoja lautuja kulkee viiden EU- instituution presidentin/puheenjohtajan pari viikkoa sitten julkistama raportti Emu:n syventämisestä. Se taas on jatkoa runsaat kaksi vuotta sitten julkistetulle Blueprint-raportille.

EKP:n pääjohtaja italialainen Mario Draghi meni rahapolitiikan ulkopuolella ja sanoi äskettäin Frankfurtissa, "Tulevaisuudessa pitää otaa päättäväisiä askeleita integraation edistämiseksi". Heittipä samanmallisen lusikkansa soppaan myös IMF:n ohjaimista eroamaan joutunut ranskalainen Dominique Sraus-Kahnkin.

Kreikan ja euron kriisi ei siis tule yksin. Se tuo tullessaan keskustelun Euroopan, ainakin euro-Euroopan, suunnasta. FT:n tunnettu kolumnisti Tony Barber arvioi äskettäin, että keskustelut Kreikan ja vähän euronkin tulevaisuudesta tuottivat Euroopalle järistyksen, joka oli "Richterin asteikolla jo 8,5:n ".  Jos Kreikan kuitenkin käy heikosti ja euron vapina pahenee, kovin kaukana ei noiden jättijäristysten jälkeen olisi romahduskaan.

Kaikissa oloissa on selvää, että EU:lla on siis edessään suunnan valitseminen. Toteutuessaan kaavailtu 86 miljardin euron suuruinen Kreikka III:n tukipaketti nostaa Kreikan velkataakan lähes 400 miljardiin euroon. Jo tämän mahdottoman kriisin hoitaminen vaatii ratkaisuja, jonka jälkeen euro-Eurooppa ei jatka eikä voi jatkaa vanhoja latuja. Osalle kriisi on siis perustelu yhteisen liittovaltion rakentamiseksi, väline muuttaa vuosikymmeninen utopia todeksi. Muille, toivokseni myös meille, kriisin ja sen ratkaisun täytyy kertoa selvästi, että euro-integraation pysäyttäminen ja tervehdyttäminen on euron kestämisen ehto. Jollei noin tapahdu tulee kolumnisti Barberin visiosta euron hajoamisesta helposti totta.  

Näistä syistä Suomessakin on tärkeän Kreikka- keskustelun rinnalle nostettava keskustelu siitä, millainen on meidän Eurooppamme!