Tuoreet tyrmäävät työttömyysluvut

Share |

Tiistai 24.3.2015 klo 14:45


Tuoreet tyrmäävät työttömyysluvut saavat toivottavasti vaalikeskustelut vihdoin ja viimein oikeille raiteille. Työttömyyden lisääntyminen vuodessa noin 10%:lla, yli 30.000 henkilöllä, on karu todistus siitä, että Stubbin hallitus jatkaa siitä, mihin Katainen lopetti. Suomi on surkeassa pudotuksessa.

Vaalikeskustelujen juuttuminen pelkkään leikkaushuutokauppaan on irvokasta yli 350.000 työttömän ja lähes 150.000 vajaatyöllistetyn kannalta. Työllisyyden unohtamisella on myös suuri taloudellinen merkitys. Suorat työttömyydestä aiheutuvat kustannukset ovat noin 4,5 miljardia euroa ja välilliset kustannukset noin 6 miljardia euroa, työttömyyden inhimillisiä ongelmia unohtamatta.

Kaiken kukkuraksi, työttömyyden vaikeimmat ongelmat ovat nekin hankaloitumassa entisestään. Kolmen vuoden aikana nuorisotyöttömyys on noussut noin 40%:lla ja pitkäaikaistyöttömyys yli 80 %:lla.

Vaalikeskusteluissa puolueiden johdon tulisi kertoa lääkkeensä talouden kääntämiseksi nousuun ja työttömyyden vähentämiseksi.

Oma käsitykseni on, että ilman laajaa yhteiskuntasopimusta merkittävä muutos ei ole mahdollista. Eri osapuolten tulisi vaalien jälkeen kyetä sopimaan kilpailukyvyn palauttamisesta, työn tarjonnan lisäämisestä ja työelämän joustoista sekä työllistävien pk -yritysten verotusten keventämisestä ja rahoituksen pahenevien pullonkaulojen poistamisesta. Samalla tulisi sopima myös toimista tuottavuuden parantamiseksi eli koulutuksen uudistamiseksi ja innovaatiorahoituksen lisäämiseksi.

Suomella on kaikki edellytykset nousta vahvaan kasvuun. Olemme keskeisten kasvutekijöiden suhteen maailman parhaiden maiden joukossa. Meillä on raaka- aineita ja suuret henkiset voimavarat. Meillä on suhteellisesti ottaen maailman parhaat metsävarat ja Euroopan houkuttelevimmat runsaimmat malmi- ja mineraalivarannot.