Suomi maksaa kolme kertaa enemmän kuin saa

Sunnuntai 28.9.2014 klo 16:04

Alue- ja rakennepolitiikka sekä maatalous- ja maaseutupolitiikka vievät kumpikin noin kolmanneksen EU:n noin 1.000 miljardin euron menokehyksestä vuosina 2014-2020.

Alue- ja rakennepolitiikkaan käytetään tänä aikana yhteisiä varojamme noin 350 miljardia euroa.      

Suomi maksaa EU:n aluemenoista seitsemässä vuodessa runsaat 4 miljardia euroa. Takaisin saamme oman aluekehityksemme tarpeisiin noin 1,3 miljardia euroa eli noin 180 miljoonaa euroa vuodessa. Suomi on EU:n aluepolitiikan erittäin suuri nettomaksaja. Edelliseen ohjelmakauteen verrattuna nettomaksuosuutemme kasvoi merkittävästi.

Osasyy sanottuun on Jyrki Kataisen (kok) hallituksen neuvottelutuloksessa. Ylivoimainen valtaosa EU:n aluerahoista menee unionin heikoimpien maiden tarpeisiin. Sen voisi ymmärtääkin. Unionin suuret maat keksivät kuitenkin, että myös niiden hivenen vähemmän kehittyneille alueille osoitetaan seitsemässä vuodessa lähes 100 miljardia euroa. Tästä erityisestä rahoituksesta pääsee osalliseksi alueita muun muassa Saksassa, Ranskassa ja Iso-Britanniassa. Suomessa ei.    

Ehkä eniten Suomen menetyksiin vaikuttaa kuitenkin se, että harvan asutuksen painoarvo puolittui unionin aluerahojen jakokriteereistä. Kataisen hallitus siis hyväksyi, että Euroopan harvimmin asutun maan, Suomen, saanto pieneni. Asiaan vaikutti myös uusien jäsenmaiden liittyminen unioniin.

Lopputulos on nyt se, että kuluvalla ohjelmakaudella esimerkiksi Viro saa EU:n aluetukea 359 €/asukasta kohti, Puola lähes saman verran/asukas. Suomi saa keskimäärin 35 €/asukas. Ostovoimakorjattuna ero on vielä valtavasti suurempi.

Käytännössä Puola saa EU:n pussista aluerahaa joka vuosi lähes 10 miljardia euroa. Alkaneella 7-vuotisella ohjelmakaudella sitä rahaa käytetään yhä enemmän elinkeinotoiminnan kehittämiseen. Niinpä muun muassa Viroon tai Puolaan investoivan yrityksen investointi- ja kehittämishankkeisiin EU maksaa, osin meidän rahoillamme, kymmeniä prosentteja hankkeen kustannuksista.

Jos jossakin suorat yritystuet vääristävät kilpailua ja ohjaavat investointeja epäneutraalisti, niin näissä EU-ratkaisuissa. Tilanne on korni siksikin, että samaan aikaan, kun Suomi hyväksyi entistä suuremman tuen osalle EU-maita ja menettää omaa EU-tukea merkittävästi, samalla kokoomusjohtoiset hallitukset leikkaavat rajusti kaikkea alueellisen kehityksen kansallista rahoitusta.

Näivettymiskierteeseen itsensä ajanut Suomi näyttelee EU-yhteyksissä edelleen rikasta, vaikka maa luisuu tosiasiassa muita tähän saakka veroisinamme pidettyjä maita heikommalle kehitysuralle.

Suomella ei olisi varaa odotella toimettomana kevään vaaleja ja vasta kesällä koottavaa uutta hallitusta. Suunnan muutos tarvittaisiin nopeasti.     

Mistä päästötön sähkö - töpselistäkö?

Perjantai 26.9.2014 klo 11:41

Vihreät lähtevät sitten. Kerta toisensa jälkeen Ville Niinistö sanoo, että Suomen energiakysymys pitää ratkaista uusiutuvalla. Kuulostaa hyvältä. Monet ydinvoimaa vastustavat sanovat rohkeasti, että kaikki fossiilinen pitää korvata juuri bioenergialla. Kun olen todella sitoutunut bioenergian edistämiseen, tuo kuulostaa korvaan vielä paremmalta. Mutta satuihin en usko, vaikka niitä kuuntelenkin.

Kannattaa muistaa, että viimeisimpien tilastojen mukaan Suomessa kulutetusta energiasta 170 TWh eli noin 60 % tuotettiin fossiilisilla polttoaineilla. Vaikka Suomen kansantalouden ylivoimaisesti tärkein tukijalka, metsien nykyinen koko käyttö, noin 55 milj. m3, muutettaisiin energiaksi, se ei riittäisi likimainkaan korvaamaan fossiilista energiaa. Ja mistä se leipä kansalle silloin tulisi?   

Ihmettelen, miksei media kysy koskaan Ville Niinistöltä, mitä Vihreä puolue on tehnyt Kataisen ja Subbin hallituksessa uusiutuvan energian hyväksi. Voin kertoa, ei mitään. Päinvastoin, he ovat heikentäneet ensiksi osan uusiutuvan sähkön verokohtelua, siten suorastaan romahduttaneet suomalaisen bioenergian kilpailukyvyn kivihiileen verrattuna.  Kataisen hallitus repi Vihreiden tuella kyljen auki viime vaalikaudella rakennetusta historiamme suurimmasta energiapaketista.

Toinen kysymys Vihreille ja muillekin ydinvoiman vastustajille on, millä energiavaihtoehdoilla Suomen sähköhuolto turvataan. Koko eduskunta kun on sitoutunut sähköomavaraisuuden toteuttamiseen ja lähes päästöttömään energiaan. Päästöjä aiheuttava sähköntuotanto pitää likipitäen lopettaa.

Käytännössä tämä tarkoittaa, että kivihiilen käytön lopettaminen vähentää sähkön tarjontaa 10 - 13 TWh, maakaasun 8 – 9 TWh, fossiilisen öljy 0,3 TWh. Lisäksi tuonnin korvaaminen merkitsee 12 – 14 TWh aukkoa sähkön tarjontaan. Ja sähkön kulutuksen kasvuunkin, noin 10 TWh, pitää varautua. Näin 2020 -luvun kuluessa syntyy reilun 40 TWh:n suuruinen tarjonta-aukko, joka pitäisi jotenkin täyttää.  

Vihreiden mielestä lisäksi ydinvoimasta, nyt noin 22 TWh ja turpeesta, 6 - 7 TWh, tulisi luopua, jolloin heidän aukko on lähes 70 TWh. Kun sähkön kulutuksen arvioidaan 2020 - luvun lopulla nousevat yli 92 TWh:n, syntyy kotimaassa tuotetun sähkön tarjonnan ja kysynnän välille hirvittävän suuri kuilu. 

Vaikka kaikki järjellinen bioraaka-aine kohdennettaisiin 2030- luvulle tultaessa uusiutuvan sähkön tuotantoon, sen lisäkäyttö voisi täyttää sanotusta aukosta vain noin 10 TWh. Tuuli- ja aurinkosähköä voidaan toki lisätä jonkin verran, ehkä 12-15 TWh. Jo tämä tarkoittaisi noin 2.000 suurmyllyä ja merkittäviä lisäkustannuksia veronmaksajille tai sähkön kuluttajille.


Kaiken fossiilisen ja ydinvoiman korvaaminen tuuli- ja aurinkoenergialla johtaisi joko sähkön hinnan todella suureen hinnankorotukseen tai useiden miljardien eurojen veronkiristyksiin.

Siis, mistä päästötön sähkö? Töpselistäkö?