Pk -yrittäjät eivät ole "veroaatelia"

Share |

Tiistai 16.4.2013 klo 17:41


Hallituksen kohellus yritys- ja osinkoverouudistuksessa on farssin jälkeen asettumassa aloilleen.  Ennen pääsiäistä hallitus tuli kehysriihestä ulos mallinsa kanssa suoraan eduskunnan kyselytunnille itsevarmana. Meitä, jotka osoitimme esityksen tolkuttomat virheet sekä pääministeri Katainen että valtiovarainministeri Urpilainen opastivat perehtymään asiaan.

Molempien ministereiden ensimmäiset puheenvuorot osoittivat, etteivät tainneet kumpikaan oikein tietää, mistä olivat päätöksiä tehneet. Sittemmin lusikka onkin otettu hallituksessa vähän kauniimpaan käteen.

Ministeri Urpilainen kertoi äsken julkisuudessa, että pk -yritysten omistajuus nähdään ”veroaateluudeksi”, jonka poistamisen ministeri näkee nyt tärkeäksi. Mutta ovatko nämä pienyrittäjät jotain veroaatelia? Minun mielestäni eivät!

Kysymyshän on siitä, että monien muiden maiden tapaan myös meillä Suomessa verojärjestelmä on yhdessä kohtaa vähän suosinut pienyrittäjyyttä. Kun yritys on jo kertaalleen maksanut voitosta normaalin yhteisöveron, on omistaja vapautettu maksamasta toiseen kertaan osinkoveroa samasta voitosta. Verovapaus riippuu yrityksen nettovarallisuudesta (9%) ja sen enimmäismäärä on 60.000 euroa.

Tämän verovapauden hallitus nyt poistaa ja asettaa yrityksen kertaalleen maksaman veron lisäksi yrittäjä- omistajan maksamaan vähintään 7,5 %:n veron.  Näiden pk -yritysten verotus kiristyy nyt myös verovähennysten, poistomahdollisuuksien kaventamisen ja energiaverojen kiristymisen seurauksena.  

Vaikka veronkiristys ei olekaan suuri, ei ole oikein, että näiden pienyrittäjien verotusta kiristetään, varsinkin kun hallitus samalla keventää tuntuvasti suurempien omistajien verotusta. Kiristyminen on totta myös henkilöyhtiöiden, ammatin- ja liikkeenharjoittajien sekä maatilatalouden kohdalla.  Yrityksestä vähintään 10 %:n siivun omistavien verotus kevenee tuntuvasti runsaaseen 150.000 euron osinkopottiin saakka.   Samaan aikaan pörssiosakkeita omistavan piensijoittajan osinko kiristyy useilla prosenttiyksiköillä.

Esimerkki: Pieni yhtiö, jonka nettovarallisuus on 100.000 euroa. Se näyttää voittoa 30.000 euroa. Tänään kokonaisverotaso (yhtiö+omistaja) on 31 %. Vastaava verotaso hallituksen uusimman esityksen mukaan on 36 %. Verotuksen kiristyminen on 5 prosenttiyksikköä ja mainitut muut verotusta kiristävät uudistukset päälle. 

Pienempien kustannuksella tapahtuva suurempien verotuksen kiristäminen ei ole paikallaan.  Muutoin kannatan työllisyyden ja kilpailukyvyn nimissä toimia yritysten maksaman verotaakan keventämiseksi. Myös hallituksen määrittämä suuruusluokka, 4,5 %:n kevennys, rahassa noin 900 miljoonaa euroa vuodessa, on aika kohdallaan.

Vaihtoehto yhteisöveron yleiselle alentamiselle olisi ollut jaetun ja jakamattoman voiton erilainen verokohtelu.  Vero olisi jäänyt korkeaksi silloin, kun voitto otetaan ulos ja radikaalisti matalammaksi silloin, kun se jää yrityksessä investointeihin, kehittämiseen ja työllistämiseen.