Telakkateollisuuden tulevaisuus pitää vatmistaa

Sunnuntai 13.1.2013

Suomessa suunnitellun loistoristeilijätilauksen menettäminen Ranskaan oli suuri teollisuuspoliittinen tappio. Korealaisomisteinen STX Finland ja sen Turun telakka oli jo kiinni lähes miljardin euron tilauksessa. Hankkeen rahoitusta se ei kuitenkaan saanut kasaan.

Tapahtuneen dramatiikkaa lisää se, että samainen Turun telakka oli äsken rakentanut kaksi samanlaista, maailman ylivoimaisesti suurinta Oasis-luokan risteilijää, juuri sellaista, joiden tilaus meni nyt sivu suun.

Kysymys kuuluukin, kuinka on ollut mahdollista, että kisassa kolmannesta samanlaisesta, joku muu saattoi mennä Turun telakan ohitse?  Kuinka on mahdollista, että Suomen hallitus salli yhden maamme teollisen historian hienoimpien helminauhojen katkeamisen?

Koko maailmassa telakkateollisuus on valtiontukien vääristämä toimiala. 65 % alasta on Kiinan ja Etelä-Korean hallinnassa. Loistoristeilijöiden valmistus on pysynyt eurooppalaisissa käsissä, vaikka koko maailman telakkateollisuudesta Euroopan osuus on vain 5 – 6 %.

Suomalainen telakkateollisuus nousi 1990- luvulla ja 2000- luvulle tultaessa uuteen iskuun. Kiitos kuuluu alan suurille, kuten Martin Saarikankaalle ja satojen yritysten meriteolliselle osaamiselle. Wärtsilä- perinnön purjehdittua norjalaisen Rökken ja Aker Yardsin käsiin kyettiin omistajien ja Suomen valtion kesken synnyttämään alalle suomalainen rahoitusmalli. 

Omistaja oli valmis suurprojektien rahoittamiseen sovitun raamin mukaisesti. Valtio vastasi valtaosasta telakkayhtiön takauksista ja osoitti hankkeille kansainvälisten pelisääntöjen mukaisia avustuksia. Lisäksi valtio takasi varustamon tarvitseman rahoituksen. Enimmillään valtion telakka-/varustamotakaukset ovat olleet miljardeja euroja, valtaosa Finveran kaikista takuista. Menetyksiä valtiolle ei ole tullut.    

Amerikkalainen RCCL- varustamo käynnisti keväällä 2012 kolmannen Oasis-aluksen hankinnan. Suomessa omistaja oli vaihtunut Akerista STX:ksi.  Akerin Ranskan telakasta STX oli ottanut 51 %. Ranskan valtion ja Ahlstom- yhtiön yhteensä 49 %:n omistus nostivat Ranskan valtion telakan todelliseksi ”puhemieheksi”. Asetelma oli muuttunut.

Kilpailussa uudesta risteilijästä sen rakennusaikaisesta rahoituksesta tuli ilmeisesti ratkaiseva tekijä. Sanottu vanha rahoituskaava ei enää toiminutkaan. Ilmeisesti STX ei omistajana sitoutunutkaan edeltäjänsä tapaan suururakoiden rahoitukseen. Yhtiön ”Ranskan valtiolla vahvistettu” tytär sai edun. Lisäksi STX Finlandin iskua olivat syöneet sen tappiot.

Julkisuudessa olleiden tietojen mukaan näissä oloissa Suomen valtiolle tarjottiin aikaisempaa vahvempaa rahoittajan roolia. Hallitukselle se ei kuitenkaan kelvannut.

Arvioni on, että hallitus oli valmis takausiin ja innovaatiotukeen Akerin aikaisten hankkeiden tapaan, lähes maksimaalisesti. Pyydetyn pääomalainan myöntämisen hallitus on tulkinnut lain ja EU:n valtiontukisääntöjen vastaiseksi. Näin saattaa, mutta vain saattaa olla.

Selvä virhe oli mielestäni siinä, että hallitus ei jo viimeistään kesällä 2012 reagoinut kuvatun asetelman muutokseen ja valinnut aktiivisen telakkaomistajan roolia. Uskon, että sellainen oli tarjolla. Se olisi antanut paremmat mahdollisuudet sellaisiin ratkaisuihin, joilla koko paketin, Oasis III ja kaksi TUI- tilauksen rahoitus olisi voitu ratkaista. Näitä laivoja ei rakenneta Ranskassa halvemmalla kuin Suomessa.       

Viimeistään nyt hallituksen pitäisi herätä ja varmistaa telakkateollisuuden tulevaisuus maassa. TUI- laivojen jo aloitetun rakentamisen rahoitus pitäisi varmistaa. Samalla valtion tulisi ottaa vahva teollisuuspoliittinen rooli, tunnustaa loistoristeilijöiden rakentamisen osaaminen strategiseksi vahvuudeksemme ja hankkiutua yrityksen osaomistajaksi.

Olen varma, että STX:n telakkatoiminnot Suomessa ovat kaupan, kunhan oikea ostaja löytyy. Nyt on koottava valtion ja alan suomalaisten yritysten konsortio, joka varmistaa yhteisomistajuudellaan telakkateollisuuden ainutkertaisen verkoston ja tuhansien työpaikkojen säilymisen Suomessa.

Ellei näin menetellä ja pian, telakkateollisuus vetäytyy maasta ja Ranska vie pitemmän korren. Se olisi valtava menetys koko meriteollisuudelle.  

Ministerit sanovat, ettei kannattamatonta pidä ostaa. No ei tietystikään vanhoja tappioita eikä sellaista pidä ostaa, mitä ei kannattavaksi saa. Sellaiseen kaupantekoon pitää olla nyt rohkeutta, jolla suomalainen osaaminen työllistetään Suomeen eikä Ranskaan. Loistoristeilijätarinan hukkaaminen olisi anteeksiantamatonta.

Mistä SDP:n kielteiset telakkakannat ?

Perjantai 11.1.2013

 

SDP:n johdon kannanotot suomalaisen telakkateollisuuden pelastamiseksi ovat tylyjä ja yllättäviä. Ensin maan hallituksessa puolueen ministerit olivat äärimmäisen varovaisia maailman suurimman laivan rahoitusratkaisuissa.

Nyt puheenjohtaja Urpilainen sanoo, ettei mitään muuta ollut tehtävissä, ja ettei valtion jatkossakaan tule osallistua alan pelastustoimiin omistajuuden kautta.

Tänään puhemies Heinäluoma puolestaan sanoo, että valtion on kylläkin oltava mukana pelastamassa telakkateollisuuden työpaikat. Samalla hän sanoo, ettei omistajaksi eikä vanhojen tappioiden maksajaksi pidä mennä. 

Ensimmäinen kysymys kuuluu, miksi ihmeessä sama SDP, joka vielä äskeisten kunnallisvaalien alla kauhisteli yksityistä omistusta, pitää yksityistä omistajuutta nyt ainoana mahdollisena alalla, mikä Saksaa lukuun ottamatta Euroopan muissa suurlaivoja rakentamaan kykenevissä maissa on vähintäänkin valtion osaomistuksessa? 

Toinen kysymys kuuluu, kuka ihmeessä on pyytänyt valtiota telakkayhtiön vanhojen tappioiden maksajaksi? Ei kukaan.  Ja miten muutoin kuin osaomistajana valtio voi todellisuudessa vaikuttaa alan pelastamiseen omassa maassa.

Jos takausten, avustusten ja pääomalainoituksen tietä -  ilman valtion osaomistusta - olisi ollut tehtävissä enemmän, miksei hallitus sitten tehnyt? Heinäluoman kommentit hallituksen tähänastisista tekemisistä  alkavat horjuttaa myös minun uskoani hallituksen väitteisiin, että kaikki mahdollinen lain sallima olisi tehty. Kaiken lisäksi, jos TUI- laivat saadaan nyt rahoitetuiksi, niin kuin pitäisi, miksei samalla mallilla hoidettu jo jättilaivan rahoitusta?

Niin kauan kun omistaja oli valmis suurhankkeiden pääomittamiseen, valtion omistajuutta ei tarvittu. Asetelma on kuitenkin muuttunut radikaalisti. Valtion on otettava alan pelastamisessa aktiivisen omistajan rooli. Takaukset, avustukset ja riskialttiit pääomalainat eivät riitä. Valtion on koottava konsortio alan yksityisten toimijoiden kanssa. SDP:n kieltäytyminen valtion vahvemmasta roolista silloin, kun vanha malli ei toimi, vaarantaa koko telakkateollisuuden tulevaisuuden Suomessa.

 

Lisätietoja: Mauri Pekkarinen 0505113097

 

Verotuksella suurituloiset vastuun kantoon

Perjantai 4.1.2013

 

 

Tasavallan presidentti Niinistö sen teki. Hän päätti luopua siitä palkkion korotuksesta, mikä uudelle tasavallan presidenttille tarjottiin. Hänen palkkansa siis palautui suunnilleen presidentti Halosen palkkion tasolle, 128.000 euroon vuodessa. Tämä ”alennettu palkkio” tarkoittaa veronalaisena pitkälti yli  200.000 euron vuosipalkkiota. Se vastaa kaltaistemme maiden päämiesten palkkioita.

Presidentti Niinistön ratkaisu oli oikein ja perusteltu. Ja toisin päin. Mikä viesti se olisikaan ollut työmarkkinoille, jos presidentin veroton palkkio olisi jäänyt  yli 30.000 euroa suuremmaksi sitten Halosen aikojen. Verollisenahan se olisi vastannut noin 60.000 euroa! Huomioon ottaen presidentin tehtävien karsimiset Niinistön ratkaisu on entistäkin perustellumpi.

Presidentti siis ansaitkoon kiitoksin 128.000 euroa verottomana vuodessa. En  kuitenkaan näe mitään syytä, miksi presidentin palkkio on verotonta. Moinen on iänikuinen reliikki, joka pitäisi poistaa. Bruttopalkkio pitäisi nostaa tasolle, josta verotuksen jälkeen jää käteen tuo 128.000 euroa.

Kansanedustajien on seurattava vastuunkannon esimerkkiä. Se on oikein. Mutta miksi vain kansanedustajien käteen jäävää palkkaa alennettaisiin? Miksei kaikkien hyvä- ja suurituloisten? Alennettakoon esimerkiksi yli 5.000 euroa kuukaudessa ansaitsevien käteen jäävää tuloa oikeudenmukaisimmalla tavalla eli veroa kiristämällä niin paljon kuin  sielu sietää, kansanedustajien tulotasosta puheen ollen, vaikkapa Timo Soinin esittämällä 5 – 10 %:lla. Verotuksella voitaisiin varmistaa, että ne, joilla eniten on, osallistuvat kilpailukyvyn kohennustalkoisiin eniten

Suurituloisimpien palkat ja eläkkeet ovat karanneet sietämättömän korkeiksi. Niiden kohtuullistaminen erillisillä alennuspäätöksillä ei onnistu, koska etenkin suurimmat herrat päättävät palkoistaan itse. Mutta verotusta kiristämällä asia voidaan ja pitää hoitaa vielä niin, että vahvimmat tinkivät ainakin euroissa, miksei prosenteillakin laskien eniten.

Puheisiin pienituloisimpien ja tavallisten keskituloisten kotitalouksien palkan alennuksista ei mielestäni ole aihetta. Olen tässä asiassa Lauri Lylyn ja Mikko Mäenpään kanssa samaa mieltä. Sellainen saattaisi syöstä Suomen deflatoriseen kierteeseen. Toisaalta juuri Lylyn ja Mäenpään vastuulla on paljossa palkkamaltista huolehtiminen; siitä siis huolehtiminen, että Suomen menetetty kilpailukyky palautetaan seuraavissa tuloratkaisuissa asteittain keskeisiin kilpailijoihimme verrattuna.   

 

Mauri Pekkarinen