Mannerin kummallinen linja

Tiistai 27.11.2012 klo 10:35

 

Riikka Manner moitti hallitusta ja muitakin, jotka ovat vaatineet Suomen nettomaksuosuuden pienentämistä unionin tulevissa rahoituskehyksissä. Hänen näkemystään on vaikeaa ymmärtää.

 

EU:n komissio jätti taannoin ehdotuksensa tulo- ja menokehyksiksi tuleville seitsemälle vuodelle. Esitys merkitsisi Suomelle noin kahden miljardin euron vuosijäsenmaksuja ja noin 1,3 miljardin euron suuruisia saamisia. Tämä tietäisi meille noin lähes 700 miljoonan euron nettomaksuasemaa. Nykyisellä eli ensi vuonna päättyvällä kaudella olemme maksaneet EU:lle vuodessa keskimäärin 400 - 500 miljoonaa euroa enemmän kuin olemme saaneet.

Kannattaisin suurempia jäsenmaksuja, jos se tarkoittaisi nettomaksuosuutemme pienentymistä eikä suurentumista. Jos siis Suomi saisi unionin rahoituskehyksistä maataloutemme, maaseutumme ja aluekehityksemme tarpeisiin edes likipitäen yhtä paljon kuin jäsenmaksumme EU:lle kasvaisivat, kelpaisi budjetin paisuttaminen minullekin. Mutta kun ei saa.

Eivät enempää unionin rikkaat kuin köyhätkään maat ole omia maksuosuuksiaan sen vuoksi valmiita korottamaan, että Suomi saisi siitä suhteellisesti muita enemmän.

Nettomaksuosuutemme Mannerin malliin kasvattamisen sijasta Suomen hallituksen on saatava liittymissopimuksen linjausten mukaisesti muilta unionimailta tukea Suomen erikoisolosuhteille sekä maatalous- että aluepolitiikan rahoitusratkaisuissa.

Suomi on EU:n ylivoimaisesti maaseutumaisin ja luonnonolosuhteiltaan aika epäedullinen maatalousmaa. Kun nämä olosuhdetekijät eivät ole muuttuneet, ei Suomen saannonkaan tulisi näiltä osin heikentyä. 

Sama koskee aluepolitiikkaa. Kuluvalla kaudella Suomi maksaa EU:n aluepolitiikasta  noin 500 miljoonaa euroa vuodessa ja saa takaisin vajaat 250 miljoonaa euroa. Nyt uuden kauden pohjaesityksissä Suomen vuotuinen maksuosuus EU:n köyhien alueiden tuesta uhkaa nousta jopa yli 600 miljoonan euron ja saanto jäädä noin 200 miljoonaan euroon.

Menetysuhkaan eniten vaikuttava yksittäinen tekijä on ns. harvan asutuksen kerroin niissä kriteereissä, joiden perusteella ns. rikkaat maat jakavat keskenään niille tulevat aluerahat. Harvan asutuksen kriteerin painoarvo jakoperusteena uhkaa nyt puolittua. Tällainen puolitus veisi meiltä ohjelmakaudessa jopa muutaman sata miljoonaa euroa. Suomen hallituksen ei saa hyväksyä harvan asutuksen kriteerin vesittämistä.

Toinen tärkeä asia on ns. Itä- ja Pohjois-Suomen erityinen ”pitkien etäisyyksien, kylmän ilmaston ja harvan asutuksen” bonus, joka on kuluvalla 7 vuoden ohjelmakaudella ollut  noilla alueilla 35 euroa/asukas. Liioin siitä ei tule tinkiä. Päinvastoin, jos edellä sanotun harvan asutuksen kriteerin painoarvoa vähennetään, tulee bonus nostaa 50 euroon/asukas.

 

Kreikka ei selviä eurossa

Sunnuntai 25.11.2012 klo 22:02

Kreikan talouskriisi on surullinen esimerkki siitä kuinka huonosti talouden rakenteeltaan erilaiset maat sopivat samaan valuutta-alueeseen. Kriisi muistuttaa myös siitä, mitä seurasi, kun kaikki muut paitsi Suomi ja Luxemburgia rikkoivat yhteisiä pelisääntöjä.

Finanssikriisin iskiessä Eurooppaan, ensimmäisenä Kreikkaan, maalle annettiin ensiapua ja rakennettiin sen saamisen ehdoksi sopeutusohjelma.

Jo ensimmäiset kuukaudet osoittivat, ettei Kreikka pääse terveelle uralle. Siitä huolimatta maata on roikutettu yhteisvaluutassa osoittamalla sille alkuperäisen lainaohjelman lisäksi yli 100 miljardin euron II- tukipaketti. Myös sen maksatus sidottiin saneerausohjelman toteutukseen.

Väärään valuutta-alueeseen kuuluvalle Kreikalle lupaukset lisätuesta eivät ole riittäneet. Tilanne kärjistyy.  Maa ei pysty niin mittavaan sisäiseen devalvaatioon, että se tekisi siitä kilpailukykyisen ja kasvu käynnistyisi.

Kreikka on toki leikannut julkisia menoja. Tulopuolen sovitut toimet ovat kuitenkin jääneet joko puolitiehen tai niitä ei ole saatu edes käyntiin. Valtion omaisuuden 50 miljardin euron yksityistämisohjelmasta on toteutunut vasta 1,7 miljardia, vaikka valtio omistaa esimerkiksi 100.000 kiinteistöä. Verouudistuskin on jäämässä torsoksi. Lisätuottoarvio on vain noin miljardi euroa eikä verottaja käy ökyrikkaiden kukkarolle vieläkään kunnolla. Niinpä julkisen talouden alijäämäksi arvioidaan tälle vuodellekin yli 9 %/bkt eikä ensi vuosi näytä paljon paremmalta.

Koko kansantuote, se millä julkinen ja yksityinen kulutus pitäisi maksaa, supistuu kaiken aikaa. Se on jo 40 miljardia euroa pienempi kuin kriisin käynnistyessä. Mutta velka kasvaa. Vaikka Kreikan velkojat joutuivatkin jonkin verran antamaan Kreikka- velkojaan anteeksi, on maan nimellinenkin velka ensi vuonna suurempi kuin koskaan, noin 350 mrd euroa. Suhteessa kansantuotteeseen velka noussee lähelle 190%:a.

Kreikkalaiset syövät siis edelleen enemmän kuin tienaavat. Erotuksesta suuren osan rahoitamme me muut euromaat takaamalla kriisirahastoille lainaa, jota se edelleen lainaa Kreikalle. Tällaisesta euromaiden tuesta ovat kiittäneet erityisesti saksalaiset pankit ja muut sijoittajat. Ne ovat toki menettäneetkin, mutta kyenneet vetämään yhteensä kymmeniä miljardeja euroja maasta ja euromaiden rahoitustuki on tullut tilalle. Ainakin tässä on Saksa on saanut mitä halusi.

Silti Kreikka ei ole kyennyt parantamaan velkakestävyyttään eikä todistamaan olevansa aikoihin kykenevä palaamaan luottomarkkinoille. Komission kuitenkin katsoo, että tukea Kreikalle on jatkettava. Muiden euromaiden ja IMF:n on sen mielestä nyt tingittävä Kreikka-saamisistaan, annettava asioiden hoitumiselle lisää aikaa ja osoitettava maalle miljardien lisälainat. Tämä kirpaisisi kovasti myös Suomea.

 

Nyt meillä sanotaan, ettei ole vaihtoehtoa, että ellei Kreikkaa auteta, maa joutuu velkasaneeraukseen ja mekin menetämme. Niin varmaan käykin, koska Kreikkaa on roikotettu eurossa ja lainaerä toisensa jälkeen maksettu, vaikka maan selviytymishorisontti on etääntynyt.  

 

Käsitykseni kuitenkin on, ettei Kreikka lisätyilläkään apu- ja anteeksiantotoimilla selviä ilman kunnollista velkasaneerausta. Mitä pikemmin, sitä parempi. Se voi johtaa Kreikan ulos eurosta. Ja vaikka se on nyt euromaille paljon kalliimpaa kuin kaksi vuotta siten, on se nyt halvempi kuin neljän vuoden kuluttua.    

Hallitus on korporaatioiden kourissa - Keskustan koukattava kansan kautta

Maanantai 19.11.2012 klo 8:24

Keskustan Lapin piirin piirikokouksessa Rovaniemellä 18.11.2012

 

Hallituksen pääpuolueet SDP ja kokoomus ja keskeiset työmarkkinajärjestöt/etujärjestöt ovat toisiinsa kietoutuneet niin kuin Esko Kreetta, Kreetta Esko. Suomen historiassa ei monesti ole nähty moista. 

SDP:n SAK:n välillä verkot ovat SAK:sta politiikkaan päin. Puhemies Heinäluoma on entinen SAK:n sihteeri, ministeri Lauri Ihalainen SAK:n entinen puheenjohtaja. SDP:n varapuheenjohtaja Antti Lindtman on SAK:n entinen nuorisojohtaja. 

Kokoomuksen kohdalla virta vie toiseen suuntaan, politiikasta työnantaja/etujärjestöjohtoon. Ministereiden Jyri Häkämies ja Jussi Järventaus ja europarlamentaarikko Pia-Noora Kaupin lisäksi erittäin monta entistä kokoomuslaista valtiosihteeriä tai ministereiden avustajaa on kelvannut työnantaja/etujärjestöjohdon tehtäviin, kokoomustausta on tuntunut olevan rekrytointiin suoranainen edellytys.

Tällaiset henkilöunionit eivät voi olla mitenkään kiellettyjä. Silti kysymys mielestäni kuuluu, vaarantaako asetelma aidon parlamentarismin toimivuuden. Etujärjestöjen väliset ongelmat kun ovat helposti samalla kertaa hallituksen sisäisiä ongelmia. 

Keskustan ei tule tavoitella mitään vastaavaa. Eikä yksi pääsky, Matti Vanhanen, kesää tee. Keskustan on näissä oloissa entistä voimallisemmin uudistettava toimintansa kansanliikeluonnetta. Keskustan on koukattava kansan kautta. Suomalaisista ylivoimainen valtaosa on irti korporaatiokytkyistä. 

Suomalaiset jäsentävät kantansa päivänkohtaisiin asioihin omien arvojensa ja ihanteidensa pohjalta. Suuri osa suorastaan kavahtaa tavallisissa arjen asioissa työnantaja- ja työntekijäjärjestön kantaa.

Ainut korporaatiohallitusta yhdistävä iso asia tuntuu olevan usko yhteiskunnallisen keskittämisen kaikkivoipaisuuteen. Suurkuntahanke, koulutuksen ja liikennerahoituksen keskittäminen, puolustushallinnon saneeraukset ja alueellistamisen pysäyttäminen ovat karuja esimerkkejä väärästä suunnasta.

Jos keskusta ei kykene nostamaan kansanliikettä tällaista ylimielisyyttä vastaan, voi kysyä, mihin meitä tarvitaan.

Korporaatiohallituksen suuren näytön paikka on juuri nyt. Suomen talous on näivettymisen tiellä. 
Sekä julkinen että kansantalous ovat samaan aikaan alijäämäisiä ensimmäisen kerran lähes kahteen vuosikymmeneen. Talous supistuu, työttömyys kasvaa, vaihtosuhde heikkenee ja yksikkötyökustannukset ovat muutamassa vuodessa nousseet yli 10 prosenttia nopeammin kuin Ruotsissa.

Hallituksen olisi nyt linjattava Suomelle selviytymisohjelma. Työmarkkinaosapuolten olisi korporaatiohallituksen tuella kyettävä sitoutumaan sellaiseen ansiokehitykseen ja työpanoksen kasvattamiseen, jolla suomalaisen työn ja yrittäjyyden, viime kädessä kasvun, edellytykset turvataan. Mikäli tällaisesta onnistuttaisiin sopimaan moneksi vuodeksi eteenpäin, se antaisi liikkuma-alaa välttämättömyysinvestointien toteuttamiselle juuri nyt, kun vienti ei vedä.

 

Investointien tällaisen vauhdittamisen puolesta puhuu myös se, että Suomi saa tänään velkarahaa negatiivisella reaalikorolla. Ja kiitos viime vuosikymmenen hyvän talouspolitiikan, selviydymme edelleen emu-kriteereistä.

 

Mikäli kilpailukyvyn jatkossa turvaavista työmarkkinaratkaisuista kyettäisiin sopimaan, pääpaino miljardi-investoinneissa tulisi kohdistaa osaamiseen, innovaatioihin ja koko maan voimavarojen hyödyntämistä palvelevaan infrastruktuuriin.

 

Eikö tämä lopu ?

Maanantai 12.11.2012

 

Kataisen hallitusta todella yhdistävä asia tuntuu olevan keskittäminen. Uusin esimerkki tästä löytyy hallituksen päätöksestä ammatillisen peruskoulutuksen koulutustarjontaa ja kokonaisopiskelijamäärää koskevasta suunnitelmasta vuosille 2013 - 2015. Ministeri Gustafssonin johdolla hallitus suorittaa nyt todellisen uusjaon.

Metropolialueella Helsingin seudulla enimmäisopiskelijamääriä kasvatetaan noin 3.400 ja muualta maasta leikataan noin 7.000 koulutuspaikkaa. Itä- ja Pohjois-Suomen ohella kiistattomien menettäjien joukkoon kuuluu myös Keski-Suomi. Enimmäisoppilasmäärissä menetyksemme tulevat olemaan vuoteen 2016 mennessä  954 oppilaspaikkaa, 11,5 % ja rahassa vuositasolla yli 11 miljoonaa euroa ja kaikki yhteen laskien pitkälti yli 100 opettajan vakanssia.  Tämä on kova isku maakunnallemme, missä koulutuspaikoista on jatkuva pula oppilasikäluokkien vähäisestä pienenemisestä huolimatta.  

Suorastaan dramaattinen on Keski-Suomen osalta leikkaus aikuisten näyttötutkintoon valmistavassa koulutustarajonnossa. Oppilasmäärän pudotus on nykyisestä 1050 :sta 590 :een uuteen opiskelijaan eli noin 44 %. Mielivaltainen keskittäminen on tällaisen linjan ainut selitys.    

Kunnallisvaalien alla hallitus sai Keski-Suomessakin kosolti palstatilaa kertoakseen mitä kaikkea hienoa nuorten yhteiskuntatakuu maakuntaan tuo. Edellä kuvatuille leikkausuhkille tilaa ei tullut. Totuus kuitenkin tulee olemaan, että Keski-Suomessakin

ammatillisesta peruskoulutuksesta ja oppisopimuskoulutuksesta nyt tehtävät ja ammattikorkeakoulutuksesta jo linjatut leikkaukset vievät Keski-Suomestakin valtavasti enemmän kuin sanottu yhteiskuntatakuun antaa. 

Koulutuksen leikkaukset koskevat useimmiten juuri 18  - 25 – vuotiaita, osin tätäkin vanhempia nuoria. Monia näistä odottaakin lähivuosina työttömyys tai muutto jo kouluvaiheessa etelässä tarjolla olevaan opinahjoon. Jos työttömäksi joutuvista yhteiskuntatakuu poimiikin aina jonkun työn syrjään, jäävät monet silti vaille kunnollista koulutusta.

Hallitukselta on kysyttävä, eikö tämä maakuntien näivettäminen jo lopu!

 

Islanti-operaatio ei ole ilmoitusasia !

Torstai 1.11.2012

Hallituksen sekoilut kunta- ja sote-uudistuksessa ovat saaneet jatkoa. Nyt kysymys on Islannin ilmavalvonnasta ja Suomen mahdollisesta osallistumisesta siihen.

Pääministeri Katainen on ilmoittanut, että Suomi osallistuu Islannin ilmatilan valvontaan enintään neljällä koneella ja miehistöllä vuoden 2014 alusta kolmen viikon ajan.

Ilmoitus vaikuttaa vähäiseltä. Sitä se ei kuitenkaan ole. Siihen liittyy sekä suuri periaatteellinen, että menettelytavallinen puoli. Nämä seikat kytkeytyvät monin kohdin yhteen.

Menettelytavallisesti ihmettelyni liittyy siihen, kuinka voi olla mahdollista, että hallitus tämän luonteisessa asiassa ensin ilmoittaa sekä Nato- maalle, että käytännössä myös Natolle, että Suomella on poliittinen valmius osallistua Nato- maan ilmatilan valvontaan Nato-koordinoidussa ja Nato-maa Norjan johdolla toteutettavassa operaatiossa! Vasta sen jälkeen hallitus aikoo selvittää asiaan liittyvät juridiset ja poliittiset näkökohdat.

Näinhän nyt kävi. Hetki Kataisen Islanti- ilmoituksen jälkeen puolustusvoimien komentaja Puheloinen kertoi, että asiassa tarvitaan vielä joukko juridisia selvityksiä. Sitten seurasi presidentti Niinistön vakuuttelu siitä, että eduskunnan tulee käsitellä asia vahvalla statuksella.

Eikö oikea menettelytapa olisi ollut selvittää ensin sanotut ”juridiset seikat” ja asiassa lakien mukaan tarvittavat poliittiset päätökset erityisesti eduskunnan osalta? Nyt Kataisen ilmoituksen jälkeen ainakin yksi hallitusryhmä on ilmoittanut kutakuinkin selvästi vastustavansa Islanti-operaatiota. SDP:n eduskuntaryhmän johto puolestaan on ilmoittanut, ettei siltä ole ainakaan vielä mandaattia hallituksen sitoutumiselle Islanti-operaatioon. Sekasotku asiassa on valmis.

Asian periaatteellinen puoli on Islanti-operaation suuri ulko- ja turvallisuuspoliittinen ulottuvuus. Asia vaatii koko eduskunnan kannanoton. Eikä minkä tahansa muotoisen kannanoton!

Ymmärtääkseni laki Suomen puolustusvoimista määrittelee sen, mihin Suomen armeijaa voidaan käyttää. Omin sanoin sanottuna armeijamme tehtävä on ensiksikin oman maamme ja rajojemme koskemattomuuden turvaamiseen. Toiseksi sen tehtävänä on osallistua virka-aputehtäviin omassa maassa sen mukaan kuin asiasta on erikseen säädetty. Kolmanneksi puolustusvoimamme voivat osallistua omien rajojemme ulkopuolella kansainvälisiin kriisinhallintatehtäviin, mutta vain niihin.

Vaikka Islantiin ei mennäkään taistelemaan ketään vastaan, Nato-maan ilmatilaa siellä kuitenkin valvotaan. Silmällä pidon alla on tietysti Venäjän suunnalta tapahtuva ilmaliikenne. Suomen sonnustautuminen Nato- rakenteisiin tällaisen tehtävän hoitoon ei voi olla mitenkään maamme edun mukaista.

Joka tapauksessa, jos pienelläkin sotilaallisella varustautumisella, siis ainakin muutamalla hävittäjällä ja miehellä, aiotaan mennään tuhansien kilometrien päähän maamme rajojen ulkopuolelle suorittamaan muuta kuin laissa mainittua tehtävää, on asiasta minun mielestäni säädettävä lailla. Joko olemassa olevaa lakia on muutettava tai sitten on säädettävä sen kanssa edes jotenkin yhteen sopiva erillislaki. Ainakin minun on vaikeaa ymmärtää, kuinka ulkoasiain- ja/tai puolustusvaliokunnan informoiminen voisi riittää Islanti-operaation tapaisessa asiassa.

Mitä koko hankkeeseen tulee, en todellakaan kannata sitä.