Suomen euroratkaisut tienhaarassa

Share |

Torstai 6.9.2012


 

 Kaikesta näkyy, että eurokriisissä on edetty uuteen, ratkaisevaan vaiheeseen.

Eteläinen Eurooppa ja eurooppalaiset federalistit kokevat hetkensä tulleen. Niiden yhteinen sanoma kuuluu, ettei velkojen yhteisvastuulle ja integraation syventämiselle ole vaihtoehtoja. Tämän ”opin” mukaan Espanjan ja Italian tilanteen kärjistyessä muut euromaat eivät voisi oman etunsa nimissä päästää näitä maita maksukyvyttömyyteen ja irtautumaan eurosta.

Nyt siis haetaan erilaisia uusia malleja velkamaiden rahoittamiseksi muiden rahoilla. Toisaalla tilannetta käytetään tekosyynä rakentaa EU:sta liittovaltiota, pankki-, finanssi- ja poliittisine unioneineen. Tällä tiellä lopputulos olisi, että ottaisimme ensin vastuun velkamaiden veloista ja sen päälle velkamaat ja Saksa ottaisivat vallan meitä koskevissa päätöksissä.

Akuutin kriisin ratkaisemisen keinoiksi tarjotaan kriisirahaston eli EVM:n kasvattamista monilla sadoilla miljardeilla, jopa tuhannella miljardilla eurolla. Vaihtoehdoksi esitetään pankkivaltuuksien antamista kriisirahasto EVM:lle, muun muassa siksi, että Euroopan keskuspankki voisi rahoittaa sitä. Tämä malli ei ole kuitenkaan yhtään edellistä helpompi Suomen kaltaisille maille.

Rohkeimmat esittävät EKP:lle perustamissopimuksessa määriteltyjen tehtävärajojen rikkomista. EKP:lle pitäisi tämän opin mukaan antaa periaatteessa rajaton oikeus setelien painamiseen ja velkamaiden suoraan luototukseen. Hivenen häveliäämmän mallin mukaan EKP:lle pitäisi sallia radikaalisti nykyistä mittavampi osallistuminen jälkimarkkinakauppoihin.

Mikä tahansa sanotuista kelpaa tietysti velkavaltioille, kunhan ne vain saavat rahaa niiltä, jotka ovat asiansa hoitaneet ja joihin markkinat vielä luottavat. Suuri mielenkiinto kohdistuu nyt Saksaan, jonka sijoittajien rahoista kriisimaiden tuessa on samalla kysymys. Tästä huolimatta Saksassa on noussut entistä enemmän kritiikkiä nykyisen suunnan jatkamiseen. Kansa vastustaa lisätukea suoraan veronmaksajien piikkiin. Saksan tunnetuimmat keskuspankkimiehet, Otmar Issing, Axel Weber, Jyrgen Stark ja nyt Jens Weidman vastustavat puolestaan EKP:n seteli- ja valtiorahoitusta. Avustajiensa tahdosta poiketen kansleri Merkelille näyttää vaalien läheisyyden vuoksi olevan kuitenkin helpompaa taipua jonkin muotoiseen EKP:n setelikoneiden apuun kuin kriisimaiden suoraan tukeen. Kaiken lisäksi Merkelille lankeaa tällä menettelyllä vahva valta liittovaltiokehityksen vauhdittamiseen. Pari viikkoa sitten hän esittikin perussopimuksen oikeusperustan muuttamista tähän suuntaan.

Yhteisen pankkiunionin, finanssiunionin ja viime kädessä poliittisen liittovaltion valmistelu onkin nyt meneillään. Pankkiunionin aihio esiteltäneen näinä päivinä. Työn alla olevan finanssiunionin kiirehtimistä vaativat aivan äsken muun muassa Italian ja Espanjan pääministerit. Täysi finanssiunioni oli näiden pääministereiden tavoitteena, yhteisine velkoine, veroine ja menokoordinaatioineen vuoteen 2018 mennessä. Komission puheenjohtaja, portugalilainen Barroso oli muutama päivä sitten paljossa samoilla linjoilla.

 

Nyt on jo varmaa, etteivät ainakaan Ruotsi, Tanska ja Englanti tule mukaan tällaiseen liittovaltioon ja velkamaiden vastuiden jakamiseen.

Ja todellisessa tienhaarassa on nyt myös Suomi. Velkamaiden velkojen ja vastuiden lisääntyvä siirtäminen meille ja oman kansallisen päätösvaltamme siirtäminen samalla velkamaille olisi historiallinen turmion tie. Pienenä ja yhteisesti sovittuja sääntöjä noudattaneena maana me olemme osuutemme tehneet. Muistettakoon, että nykyisen velkataakan jakaminen koko euroalueen kesken, jos sellainen tapahtuisi, kaksinkertaistaisi Suomen velkavastuut nykyisestä noin 100 miljardista eurosta noin 200 miljardiin euroon.

Suomen valtiojohdon on ilmoitettava nyt yksiselitteisesti, että me emme suostu ottamaan suomalaisten vastuulle valtion tai EKP:n kautta yhtään ainoata euroa lisää. Jos muut haluavat jatkaa kriisimaiden tai niiden pankkien rahoittamista, älköön Suomi sitä vastustako. Mutta niissä yksimielisyyttä vaativissa päätöksissä me hyväksymme muiden toimet vain sillä ehdolla, että emme osallistu niihin. Näin me myös samalla pysymme Eurossa. Suomella on tällaiselle menettelylle valtavan vahvat perustelut. Vain Suomi ja Luxemburg ovat hoitaneet talouttaan koko euro-ajan yhteisten pelisääntöjen mukaan. Eivätkä suomalaiset sijoittajat ole syyllistyneet velkamaiden holtittomaan rahoittamiseen.

Samalla Suomen on tehtävä selväksi myös se, että me emme hyväksy liittovaltiokehitystä, emme valmistellusti emmekä hiipivin askelin periaatteella ”ei ole muita vaihtoehtoja”. Vaihtoehtoja toden totta on. Sen tietävät muun muassa Ruotsi, Tanska ja Englanti. Meidän on yhdessä myös niiden kanssa kehitettävä EU:lle toimintamallia, joka tekee meille mahdolliseksi rakentaa Euroopan tulevaisuutta demokraattisista ja valtiollisista ihanteistamme luopumatta.

Ennustukseni on, että Kataisen – Urpilaisen hallitus aikoo keinotella Saksan perässä kohti yhteisvastuita ja liittovaltiota juuri ”ei ole vaihtoehtoa” – periaatetta noudattaen. Tämä on estettävä. Eduskunnan on otettava ensi tilassa ohjat käsiinsä asiassa.

Esitän ja myötävaikutan lakialoitteeseen, jolla eduskunta estäisi Suomen uudet sitoumukset kriisimaiden rahoittamiseksi. Ellei eduskunnan enemmistö ole valmis tällaisen käsittelemiseen, on mielestäni kansalaisaloitteen vuoro. Uskon, että 50.000 suomalaisen allekirjoittaessa kansalaisaloitteen lakiesitykseksi, joka lopettaa Suomen lisäämästä vastuitaan velkamaista, ei mikään eduskunta voi olla sitä käsittelemättä. Lujalla työllä ansaitut rahat me suomalaiset tarvitsemme kipeästi suomalaisten työn turvaamiseen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan kehittämiseen.

Avainsanat: euro, liittovaltio, finanssiunioni, pankkiunioni, talousunioni, EKP, kansalaisaloite