Suomi tarvitsee selviytymisohjelman

Sunnuntai 30.9.2012

Keskustan Kangasalan kunnallisjärjestön 90-vuotisjuhlassa 30.9.2012

Suomen talous on ajautunut ensimmäisen kerran lähes kahteen vuosikymmeneen kaksoisvajeeseen. Sekä julkinen talous että kansantalous ovat samanaikaisesti alijäämäisiä. Me suomalaiset syömme sananmukaisesti enemmän kuin tienaamme.

Syitä tapahtuneeseen on monia. Yksikkötyökustannukset ovat vuodesta 2005 nousseet Suomessa toiseksi eniten koko Euroopan unionissa heti Viron ja Englannin jälkeen. Vastaavasti vaihtosuhteemme on heikentynyt useimpia muita maita enemmän. Niinpä teollisuustuotanto ja vienti vähenevät ja kokonaistuotantokin on kääntymässä laskuun. Irtisanomiset lisääntyvät. Suomi on vajoamassa tiukkaan taantumaan.

Poliittisen kentän äärilaidasta toiseen ulottuvan Kataisen hallituksen talouspolitiikka on jähmettynyt paikoilleen. Hallituspuolueiden politiikkaa yhdistää yksi yhteinen tahto, keskittämiskehityksen vauhdittaminen.

Juuri keskittämisestä ja rujosta valtapolitiikasta, ei aitojen säästöjen aikaan saamisesta, on kyse myös hallituksen suurkuntahankkeessa. Se on hallituksen ainut mittavampi reformi. Se on halvauttanut kuntakentän ja pysäyttänyt kutakuinkin kaikki meneillään jo olleet kuntatalouden tervehdyttämistoimet.

Hallitus kertoo arvioivansa uusien talouspoliittisten toimien tarpeen vasta myöhemmin ensi vuoden puolella.

Nyt ei olisi kuitenkaan varaa odotella. Suomi tarvitsee mielestäni nopeasti selviytymisohjelman, jolla maan kilpailukyky, yrittäjyyden ja työn edellytykset palautetaan ja jolla vienti saadaan vetämään maailmantalouden heikonkin kysynnän oloissa.

Jo lähtökohtaisesti tuollaisen ohjelman olisi tunnustettava, ettei talouden kaksoisvajeessa oleva kansantalous voi vauhdittaa kasvuaan kotimaista kulutuskysyntää lisäämällä.

Yksikkötyökustannusten muita nopeampi kasvu olisi pysäytettävä sen toteuttavilla tuloratkaisuilla. Työn tuottavuutta olisi parannettava tehostamalla innovaatiopolitiikkaa. Elinkeinoverotusta olisi uudistettava niin, että se rohkaisee investointeihin. Työikäisen väen väheneminen noin 150.000 hengellä seuraavan vuosikymmenen aikana olisi kyettävä korvaamaan työuria jatkamalla.

Mikäli toimista kilpailukyvyn parantamiseksi ja työpanoksen vähentymisen estämisestä voitaisiin sopia nyt useaksi vuodeksi eteenpäin, se loisi samalla liikkumavaraa välttämättömien tulevaisuusinvestointien tekemiselle välittömästi.

Suomen valtio saa tällä hetkellä lainaa miinusmerkkisellä reaalikorolla. Inflaatio on siis suurempi kuin valtionvelasta maksettava korko. Mikäli näkymä kilpailukyvyn ja tuottavuuden uskottavasta parantamisesta voitaisiin rakentaa, voisi Suomen valtio valtionvelan määrän - noin 50%/BKT- rajoittamatta käynnistää useammankin miljardin euron tulevaisuusinvestoinnit. Ne olisivat samalla kädenojennus työllisyydelle kilpailukyvyn parantamiseen valmiille työmarkkinajärjestöille.

Tällaisia tulevaisuusinvestointeja voisivat olla muun muassa monet ”tietoyhteiskuntainvestoinnit”, liikenneinfrastruktuuriin, osaamisen, tutkimuksen ja teknologian kohentamiseen liittyvät investoinnit sekä aivan erityisesti uusiutuvaan energiaan ja puhtaan ympäristön teknologiaan liittyvät investoinnit.

 

Rahoitusmarkkinavero myrkkyä talouden tervehdyttämiselle

Hallituksen piirissä olevat kaavailut rahoitusmarkkinaveron käyttöön ottamiseksi olisivat myrkkyä Suomen talouden tervehdyttämistoimille.

Ymmärrän hyvin, että Saksa ja Ranska voivat tällaista kaavailla, vaikkeivät kaikki EU-maat olisikaan menettelyssä mukana. Näiden maiden rahoitusmarkkinainstituutiot tai niiden toiminta eivät maasta häviä, vaikka sanotun veron käyttöön ottavatkin.

Suomen lähipiirissä olevista maista - Ruotsi, Viro, Norja, Tanska eikä Englanti - ei ilmeisesti yksikään aio ottaa rahoitusmarkkinaveroa käyttöön. Mikäli Suomi tällaisessa tilanteessa lähtisi Saksan ja Ranskan kelkkaan, olisi vaara, että loputkin rahoitusmarkkinoilla tapahtuvasta kaupankäynnistä siirtyisi Suomesta lähinaapureihin.

Mikäli rahoitusmarkkinavero otettaisiin käyttöön koko Euroopassa, voisi Suomikin silloin olla veromenettelyssä mukana.

 

Se nousi 2,735 miljardista 5,875 miljardiin euroon !

Keskiviikko 26.9.2012

 

Välikysymyskeskustelu oli jälleen oiva esimerkki siitä, kuinka vaikea on eduskunnan nykyisessä keskustelumallissa saada aikaiseksi aitoa debattia hallituksen ja välikysymyksen tekijöiden välillä. Debatti hajottaa esiin nostetut ydinkysymykset. Kun hallituksen neljä viisikin ministeriä saavat puheenvuoron peräkkäin ja vielä muutama hallituspuolueen edustaja pääsee omilla terveisillään väliin, välikysymyksen tekijän on vaikea muistutella, mitä hän puoli tuntia sitten sanoi. Keskustan ryhmäpuhujat Juha Rehula ja Anu Vehviläinen tekivät kyllä parhaansa.

Minun mielestäni vanhuspalveluvälikysymyksen yksi tärkeimmistä kysymyksistä oli, mihin hallitus perustaa pääministerin kertoman väitteen, että vanhuspalveluihin tulee nyt 150 miljoonaa euroa valtiolta sellaista rahaa, mitä kunnilla ei ole ennen ollut. Tämä ei yksinkertaisesti pidä paikkaansa. Valtionosuuksia leikataan vuonna 2013 yhteensä 806 miljoonalla eurolla, mikä kunnille kuuluisi vielä viime vuonna voimassa olevien valtionosuusperusteiden mukaan. Tästä leikkauksesta kohdistuu välttämättä myös vanhuspalveluihin vissi osa, joka on enemmän kuin siihen uuden lain pohjalta tulee lisää. Siksi väite, että tulee 150 miljoonaa euroa lisärahaa, mitä kunnilla ei ole vielä ollut, on paikkansa pitämätön.

Valtio voi kyllä säädellä lailla ihan hyviä asioita. Mutta, jos se samalla leikkaa samojen tehtävien rahoituksesta enemmän kuin antaa, on lopputulos huono. Periaatteessa hallitus voisi nyt säätää, että sanotut valtionosuusleikkaukset eivät saa kohdistua vanhustenhuoltoon. Sellaista lakimuutosta hallitus ei kuitenkaan aio esittää.

Perussuomalaisille Keskustan välikysymys oli hankala. Puolue yritti sanoa, että miksei Keskusta hoitanut kaikkia hyviä asioita ollessaan yli kahdeksan vuotta hallituksessa. Samalla linjalla yritti jatkaa muun muassa SDP:n Päivi Lipponen. Luvut puhuvat puolestaan. Keskustan johdolla edelliset hallitukset lisäsivät sosiaali- ja terveystoimen valtionosuuksia vuoden 2003 2,735 miljardista eurosta 5,875 miljardiin euroon vuoteen 2011 tultaessa. Valtionosuudet siis yli kaksinkertaistuivat. Sen suurempaa lisäystä kahdeksassa vuodessa sosiaalisen turvallisuuden ja terveyden hyväksi ei ole koskaan ennen tehty Suomen historiassa.

Halukkaat voivat vivuttaa !

Maanantai 24.9.2012

 

Samalla kun Suomen ulkomaankauppaministeri Alexander Stubb vakuuttelee maailmalla, että eväät eurokriisin voittamiseksi ovat käsissä, tositilanne taitaa olla toista maata.

Viestit Kreikasta, Espanjasta, Portugalista  ja Italiastakin ovat monin kohdin valitettavan huonoja. Näistä jokaisessa budjettialijäämät ovat liian suuret.  Eikä yhdenkään maan  talous kasva. Yhdessä Saksan ja Ranskan kanssa nämä tukeamme jo saavat, tai sellaiseksi tulollansa olevat, etsivät nyt ratkaisuja velkaongelmiin vanhoista keinoista. Euromaiden yhteisvastuu on näiden etsintätoimien yhteinen nimittäjä.

Nyt esillä on jälleen vivuttaminen. Pysyvän kriisirahaston EVM:n tulevasta lainapotista saataisiin sillä paljon enemmän irti kriisimaiden rahoittamiseksi. Kun euromaat panisivat ”apurahastoon”  esimerkiksi 250 miljardia euroa, saataisiin sen avulla vivutettua muun maailman sijoittajilta esimerkiksi kolminkertainen määrä. Niinpä esimerkkini ”apurahastossa” olisi tuota pikaa  1.000 miljardia euroa.

Pikaisella vilkaisulla ideahan näyttää nerokkaalta. Mutta ei se sitä ole. Jotta muun maailman sijoittajat lähtisivät mukaan ne tulevat taatusti edellyttämään ainakin riskinkantoon eriytettyä järjestystä. Yksi kaavailtu malli on sellainen, missä euromaat kantaisivat ensin riskivastuut koko ”apurahastoon” sijoittamallaan pääomalla. Vasta sen yli menevistä tappioista vastaisivat sitten muut.

Käytännössä tämä tarkoittasi sitä, että vaikka esimerkiksi Suomen väliaikaisen ja pysyvän kriisirahaston yhteensä noin 20 miljardin euron suuruiset vastuut mallissa eivät kasvakaan, riskit kasvavat sitäkin enemmän.

Suomen on sanouduttava irti  kaikista uusista kriisimaiden  rahoitussitoumuksista. Ellei näin menetellä tulemme todellakin solmineeksi itsemme sellaisiin vastuisiin, että federalistit saavat tahtonsa läpi. Kun siis yli varojensa eläneiden maiden ja niitä rahoittaneiden lähinnä saksalaisten, ranskalaisten, englantilaisten ja amerikkalaisten sijoittajien vastuut on siirretty myös suomalaisten veronmaksajien vastuulle, saavat puheet pankkiunionin, finanssiunionin ja poliittisen unionin välttämättömyydestä uutta vauhtia.

”Liittovaltiokehitykselle ei ole vaihtoehtoa” kaikuu jo nyt monilla suunnilla. Olen erittäin vakuuttunut, että muiden pohjoismaiden ja englantilaisten tapaan suomalaisten ylivoimainen enemmistönei tätä halua. Kansanäänestykselle on annettava siksi sija heti, kun perustamissopimuksen rajoja aletaan kolkutella.     

Siis, nopeasti ja selvästi Suomen ”piikki kiinni”. Halukkaat ja kriisin aiheuttaneiden maiden rahoittajat ja niiden kotivaltiot vastatkoon ottamistaan riskeistä.

Politikoivin puhemies !

Keskiviikko 19.9.2012

 

 

Puhemies Heinäluoma osoitti jälleen kerran ensi vuoden budjetin lähetekeskustelussa, että hänen on vaikeaa irrottautua puoluepoliitikon roolistaan.

Syntyneessä debatissa hän pani pystyyn perussuomalaisten Soinin ja SDP:n edustajien kesken puherallin.  Se koski lähinnä verotusta, myös edellisen keskustahallituksen tekemiä arvonlisäveroratkaisuja.

Huolimatta siitä, että demariedustajat esittivät kerta toisensa jälkeen Keskustan verokannanottoja koskevia väitteitä, vastauspuheenvuoron niihinkin sai Timo Soini.  Puhemies halusi jättää Keskustan ”lehdellä soittajaksi”. Tämän asian käsittelyssä hän onnistuikin tavoitteessaan erinomaisesti.

Kerroin MTV:n toimittajalle omat tuntemukseni tapahtuneen johdosta.  Kysymys ei ollut siitä, että minun olisi pitänyt saada po. asioihin vastauspuheenvuoro.  Jonkun keskustalaisen edustajan olisi pitänyt saada.

Puhemies käytti tilannetta hyväkseen saatuaan mahdollisuuden kommentteihin MTV:lle. Hän jatkoi linjallaan.  Nyt hän ei lainkaan puuttunut edellä kuvaamaani debatin osaan.  Päinvastoin, hän muistutteli, että Pekkarinenhan on saanut eniten puheenvoroja. Sillä ei nyt vaan ollut mitään sen kanssa tekemistä, että puheena olevassa debatin osassa hän ohitti keskustan edustajille kuuluvat puheenvuorot.

Kaiken lisäksi puhemies antoi ymmärtää MTV:lle, että olisin vaatinut itselleni sellaisia puheenvuoroja, jotka kuuluvat Keskustan puheenjohtajalle ja eduskuntaryhmän puheenjohtajalle.  Sellaista en tietysti vaatinut tuossa debatin osassa enkä missään muuallakaan. Olisi ollut erinomainen asia, jos puhemies olisi antanut kommenttipuheenvuoron sanotussa kohdassa toiselle heistä tai mieluusti vaikka molemmille.

Mutta taitava oli puhemiehen yritys lyödä kiilaa Keskustan johtajien ja minun välilleni. Niin, että kyllä kai minun pitää nyt sitten ymmärtää, ettei puhemiestä voi arvostella.

Toisaalta on se niinkin, etten suostu nöyristelemään poliittisimmankaan puhemiehen edessä.  En varsinkaan siksi, että 34 kansanedustajavuoteni aikana en ole tavannut ainuttakaan yhtä puoluepoliittista puhemiestä kuin on Eero Heinäluoma.

Uusiutuvaan energiaan kannattaa sijoittaa

Sunnuntai 16.9.2012

 Kansanedustaja Mauri Pekkarinen

Jyväskylässä 16.9. 2012

 

Uusiutuvan energian tukemisen vastustajat saavat Suomessa jatkuvasti uusia äänekkäitä kannattajia. Kerta toisensa jälkeen pyritään luomaan kuva, että Suomessa tuettaisiin uusiutuvaa energiaa jotenkin enemmän kuin muualla Euroopassa ja että tuki ei tuottaisi vastaavia hyötyjä.

Totuus on kuitenkin toista maata. Edellinen hallitus toteutti kunnianhimoisen ohjelman uusiutuvan energian edistämiseksi. Vuoteen 2020 mennessä tarkoitus on nostaa uusiutuvan osuus Suomessa vähintään 38 prosenttiin energian kokonaiskulutuksesta. Biomassa ja tuulivoima ovat tärkeimmät uusiutuvan energialähteet. Tavoiteltava uusiutuvan lisä vastaa lähes miljoonan ihmisen kotitalouksien vuodessa tarvitsemaa sähkön ja lämmön määrää.

Tuen tarve kasvaa sitä mukaa, kun uusiutuvan käyttö lisääntyy. Tällä hetkellä rahaa käytetään vuodessa vajaat 150 miljoonaa euroa. Erikseen on varautuminen suureen biodiesellaitokseen. Vuoteen 2020 mennessä julkista rahaa arvioidaan tarvittavan uusiutuvan tukeen ohjelman mukaan noin 340 miljoonaa euroa/vuosi.

Verrattuna monien muiden Euroopan maiden toimiin uusiutuvansa tukemiseksi, Suomi on korkeintaan keskitasoa. Esimerkiksi Saksassa käytetään jo tänä vuonna uusiutuvan energian edistämiseen noin 16 miljardia euroa. Suomen väkilukuun ja kansantalouden kokoon suhteutettuna tämä merkitsisi noin miljardin euron panostusta meillä. Saksassa uusiutuvan energian tuen maksamiseen jokainen kansalainen osallistuu siis moninkertaisesti enemmän kuin suomalainen veronmaksaja.

Uusiutuvan energian edistäminen tarjoaa juuri Suomessa suuret mahdollisuudet alan teollisuuden tuotannolle ja viennille. Jo tänään energiateknologiatuotteiden vienti on miljardien eurojen mittainen. Alan tuotteiden kysyntä kasvaa maailmalla arvioiden mukaan kymmenessä vuodessa kymmenkertaiseksi, valtavasti enemmän kuin on markkinoiden yleinen kasvu.

Kaiken lisäksi uusiutuvan energian lisäkäyttö vähentää eurooppalaisesta päästökaupasta Suomelle lankeavaa laskua tuntuvasti, päästöoikeuden hinnasta riippuen muutamasta kymmenestä miljoonasta sataan miljoonaan euroon vuodessa.

Toivottavaa onkin, että hallituksen aikeet leikata lisää uusiutuvan energian tuesta pantaisiin nopeasti jäihin.

 

Avainsanat: uusiutuva energia, tuki,

Saksan parlamentti näyttää mallia !

Lauantai 15.9.2012

 

Euroopan talouslehdet kertoivat perjantaina näyttävästi kuinka Saksan parlamentti, Bundestag, ei aio oikopäätä niellä EKP:n rajoja rikkonutta päätöstä. Euroopan keskuspankkihan päätti käynnistää kriisimaiden velkapapereista ostamisen jälkimarkkinoilta.

Bundestagilla ei tietysti ole muodollista sananvaltaa siihen, että EKP aikoo siis siirtää sijoittajien salkkuja polttelevia riskilainoja veronmaksajien, suomalaistenkin, piikkiin. Silti Saksan parlamentissa on käynnistynyt tiukka keskustelu EKP:n toimien lainmukaisuudesta, riskeistä ja talouspoliittisista seuraamuksista. Nyt Bundestagin kaksikin valiokuntaa on kutsunut EKP:n pääjohtaja Draghin kuultavakseen.

Suomessa pääjohtaja Liikanen on talousvaliokunnassa ensi perjantaina kaikille edustajille avoimessa kuulemistilaisuudessa.

Muutoin tilanne on Suomessa todella erikoinen. Kataisen hallitus ei ole esittänyt vieläkään minkäänlaisia arvioita siitä, millaisia riskejä EKP:n päätöksestä voi erilaisissa tilanteissa syntyä.

Tämän tyytymättömyyden täysimääräisesti kyllä kompensoi Björn Wahlroosin reipasotteiset lausunnot Taloussanomissa. Mahtava pankkimies arvioi velkakriisin hoitoa sattuvasti ja vaati siinä sivussa Suomen avustuspiikin kiinni panemista ensi tilassa.

 

Mauri Pekkarinen

 

 

Avainsanat: EKP, velkapaperiostot, Bundestag, Saksa

Valvonta hyvästä, pankkiunioni pahasta !

Keskiviikko 12.9.2012 klo 16:52

 

Mauri Pekkarinen, eduskunnassa 12.9. klo 16.00, päivitetty klo 20.00

 

Euroopan komission ehdotus Euroopan pankkiunionin perustamiseksi on uusi askel euroalueen integraation syventämiseksi eteläisen Euroopan ehdoin. Suomi on tämänkin ehdotuksen kiistaton maksumies.

Eurooppalaisen pankkijärjestelmän valvonnan parantaminen on monin kohdin perusteltua ja oikein.

Esitetty valvontamalli ei ole kuitenkaan sellaisenaan kelvollinen.

Pankkiunionin esitettyjä jatkoaskeleita ei voi missään oloissa hyväksyä. Euroalueen kattavalle yhtenäiselle talletussuojajärjestelmälle ja kriisinhallintajärjestelmälle on sanottava jyrkkä ei.

Yhteisessä talletussuojassahan ajatus on rakentaa euroalueen kattava järjestelmä, jossa euromaat kollektiivisesti vastaisivat kaikkien euroalueen pankkien talletusten talletussuojasta 100.000 euroon saakka. Jos siis esimerkiksi portugalilainen pankki tekisi suuria virheitä eikä pankki pystyisi vastaamaan tallettajien rahoista, myös suomalaispankkien asiakkaat olisivat velvollisia osallistumaan tallettajien saatavien turvaamiseen sanottuun 100.000 euroon saakka.

Tällainen menettely rohkaisisi entisestään monien pankkien omistajia ja tallettajia riskinottoon. Näin kävisi myös, mikäli komission esitys kriisinratkaisujärjestelmästä toteutuu. Siinäkin kaikkien euromaiden pankkien asiakkaat ja kenties omistajat kantaisivat vissiin mittaan yhteisesti vastuun vaikeuksiin ajautuneiden pankkien pelastamisesta.

 

Kun EKP teki muutama päivä sitten mammuttimaisia päätöksiä kriisimaiden rahoittamisesta EKP:n jälkimarkkinaostoin, maan hallituksen piiristä sanottiin, ettei EKP:n päätöksiä ole paikallaan enemmän arvioida. Nyt kun komissio julkisti sanotut esityksensä, jotka pitää ainakin yrittää hyväksyttää kansallisilla parlamenteilla, pääjohtaja Liikanen oli kuitenkin ensimmäisenä ottamassa selvästi poliittista kantaa pankkiunionin puolesta. Pankkiunionista päättäminen ei totisesti ole keskuspankkien asia, vaan eri maiden poliitikkojen asia.

 

Muutoinkin joutuu ihmettelemään sitä, miten on mahdollista, että pääjohtaja Liikanen asettui EKP:n neuvostossa tukemaan eteläisen Euroopan kriisimaiden linjaa Saksan linjaa vastaan. Liikanen on selityksen velkaa.

 

Rikotaanko perustamissopimusta ?

 

Oman pohdintansa arvoinen asia on lisäksi kysymys ajatellun pankkiunionin oikeusperustasta. Nyt ensin valvontaelin, sitten muut edellä sanotut, EKP:n kylkeen ja siihen oikeudelliseen tukipilariin nojaten, mikä EKP:lle tehtävineen on perustamissopimuksessa annettu.

Monet oikeusoppineet ovat jo kyseenalaistaneet tämän. Heidän mielestään, jos pankkiunioni rakennetaan, se tarvitsisi oman oikeusperustansa, tukipilarinsa, perustamissopimuksessa. Ymmärrän, että sellainen vaatisi asian käsittelemistä kaikissa jäsenmaiden, ainakin mukaan tulevien euromaiden parlamenteissa. Sen seulan läpäisemistä monet pelkäävät.

Oma käsitykseni on, että mikäli asiantuntijat osoittavat pientäkin epäilyä pankkiunioniratkaisun tekemisestä EKP:n kylkeen, on asiasta järjestettävä Suomessa kansanäänestys.

 

Avainsanat: pankkiunioni, yhteisvastuu, talletussuoja

Suomen puolustettava vientiään

Keskiviikko 12.9.2012

 

Euroopan parlamentin eilinen äänestys rikkidirektiivistä oli surkea esitys siitä, kuinka osa Suomen omista europarlamentaarikoista voi ympäristöhurmiossaan toimia maamme etuja vastaan. Kokoomuksen, SDP:n ja vihreiden keskeiset europoliitikot ajoivat Itämeren alueelle moninkertaisesti tiukemmat rikkipäästörajat kuin esimerkiksi Välimeren alueelle.

Ratkaisu merkitsee Suomen elinkeinoelämälle ja työlle valtavasti suurempaa rasitetta kuin muille eurooppalaisille maille. Meidän vesialueillamme, Itämeren altaan alueella, rikkipäästöt tulee vähentää nykyisestä 1 prosentista 0,1 prosenttiin vuoden 2015 alusta. Esimerkiksi Välimeren alueen maat ryhtyvät soveltamaan 0,1 sijasta 0,5 prosentin raja-arvoa, ja sitäkin vasta vuonna 2020. 90 prosenttia viennistämme kulkee meritse. Lisäkustannukset ovat pahimmillaan kenties miljardin euron mittaiset vuodessa. Maan hallituksen lupaamat 30 miljoonaa euroa ovat mitättömän pieni yritys korjata virhettä.

 

Rikkipäästöjen vähentäminen on sinänsä välttämätöntä. Vähennystoimet meille tärkeillä merialueilla pitää kuitenkin mitoittaa Suomelle aikataulun ja vaativuuden osalta samanlaisiksi muiden eurooppalaisten valtioiden kanssa. Tästä syystä päästöjen vaativimmille kiristyksille tulee saada edes samat siirtymisajat kuin Välimeren maille. Suomen hallituksen tulee äänestää häviönkin uhalla esitettyä rikkidirektiiviä vastaan kun asia lopullisesti käsitellään EU:n ministerineuvostossa.

 

Avainsanat: rikkidirektiivi, Suomi, kustannukset

Voiko hallitus olla kommentoimatta EKP:n toimia?

Tiistai 11.9.2012

Mauri Pekkarinen, eduskunnassa 11.9. klo 19.00

 

Euroopan keskuspankin ( EKP) päätös käynnistää kriisimaiden velkapapereiden rajoittamaton osto on sen lyhyen historian suurin ratkaisu. Samalla se horjuttaa EKP:n omaa ”perustuslaillista” asemaa enemmän kuin sen mikään päätös ennen tätä. EKP ostaa nyt rajoituksetta velkamaita rahoittaneiden sijoittajien hallussa olevia riskilainoja euromaiden veronmaksajien piikkiin.

Etelä-Eurooppa ja velkamaat kiittävät, saksalaismedia ja maan monet poliitikot moittivat ratkaisua rajusti. Saksan keskuspankin pääjohtaja Jens Weidmann vastusti päätöstä EKP:n neuvostossa ja saa linjalleen mielipidetutkimusten mukaan saksalaisten selvän enemmistön tuen. Suomen pankin pääjohtaja Liikanen asettui tukemaan velkamaita.

EKP:n päätöksen suurin häviäjä jo nyt on eurooppalainen demokratia. Monet kansanedustajat ovat Saksassa edellyttäneet, että Merkelin hallitus antaa liittopäiville selvityksen EKP:n päätöksestä ja sen seurauksista. Myös Suomessa on maan hallitukselta aiheellista kysyä, pitääkö se hyväksyttävänä EKP:n toimia ja millaisia riskejä EKP:n kriisimaiden velkapapereiden ostoista voi seurata?

Kataisen hallitus ei voi mitenkään piiloutua sellaisen väittämän taakse, ettei EKP:n ratkaisuja muka voisi arvioida tai arvostella. EKP:n ostoksista voi pahimmillaan seurata suuri lasku suomalaisille veronmaksajille. Kukaan ei voi sälyttää miljardiriskejä veronmaksajillemme ilman, että maan hallitus ja parlamentti voisivat läpivalaista päätöksen seuraukset. Kataisen hallituksen on annettava eduskunnalle selvitys tapahtuneesta ensi tilassa.

Avainsanat: EKP, velkapaperi, perustuslaillinen asema

Suomen euroratkaisut tienhaarassa

Torstai 6.9.2012

 

 Kaikesta näkyy, että eurokriisissä on edetty uuteen, ratkaisevaan vaiheeseen.

Eteläinen Eurooppa ja eurooppalaiset federalistit kokevat hetkensä tulleen. Niiden yhteinen sanoma kuuluu, ettei velkojen yhteisvastuulle ja integraation syventämiselle ole vaihtoehtoja. Tämän ”opin” mukaan Espanjan ja Italian tilanteen kärjistyessä muut euromaat eivät voisi oman etunsa nimissä päästää näitä maita maksukyvyttömyyteen ja irtautumaan eurosta.

Nyt siis haetaan erilaisia uusia malleja velkamaiden rahoittamiseksi muiden rahoilla. Toisaalla tilannetta käytetään tekosyynä rakentaa EU:sta liittovaltiota, pankki-, finanssi- ja poliittisine unioneineen. Tällä tiellä lopputulos olisi, että ottaisimme ensin vastuun velkamaiden veloista ja sen päälle velkamaat ja Saksa ottaisivat vallan meitä koskevissa päätöksissä.

Akuutin kriisin ratkaisemisen keinoiksi tarjotaan kriisirahaston eli EVM:n kasvattamista monilla sadoilla miljardeilla, jopa tuhannella miljardilla eurolla. Vaihtoehdoksi esitetään pankkivaltuuksien antamista kriisirahasto EVM:lle, muun muassa siksi, että Euroopan keskuspankki voisi rahoittaa sitä. Tämä malli ei ole kuitenkaan yhtään edellistä helpompi Suomen kaltaisille maille.

Rohkeimmat esittävät EKP:lle perustamissopimuksessa määriteltyjen tehtävärajojen rikkomista. EKP:lle pitäisi tämän opin mukaan antaa periaatteessa rajaton oikeus setelien painamiseen ja velkamaiden suoraan luototukseen. Hivenen häveliäämmän mallin mukaan EKP:lle pitäisi sallia radikaalisti nykyistä mittavampi osallistuminen jälkimarkkinakauppoihin.

Mikä tahansa sanotuista kelpaa tietysti velkavaltioille, kunhan ne vain saavat rahaa niiltä, jotka ovat asiansa hoitaneet ja joihin markkinat vielä luottavat. Suuri mielenkiinto kohdistuu nyt Saksaan, jonka sijoittajien rahoista kriisimaiden tuessa on samalla kysymys. Tästä huolimatta Saksassa on noussut entistä enemmän kritiikkiä nykyisen suunnan jatkamiseen. Kansa vastustaa lisätukea suoraan veronmaksajien piikkiin. Saksan tunnetuimmat keskuspankkimiehet, Otmar Issing, Axel Weber, Jyrgen Stark ja nyt Jens Weidman vastustavat puolestaan EKP:n seteli- ja valtiorahoitusta. Avustajiensa tahdosta poiketen kansleri Merkelille näyttää vaalien läheisyyden vuoksi olevan kuitenkin helpompaa taipua jonkin muotoiseen EKP:n setelikoneiden apuun kuin kriisimaiden suoraan tukeen. Kaiken lisäksi Merkelille lankeaa tällä menettelyllä vahva valta liittovaltiokehityksen vauhdittamiseen. Pari viikkoa sitten hän esittikin perussopimuksen oikeusperustan muuttamista tähän suuntaan.

Yhteisen pankkiunionin, finanssiunionin ja viime kädessä poliittisen liittovaltion valmistelu onkin nyt meneillään. Pankkiunionin aihio esiteltäneen näinä päivinä. Työn alla olevan finanssiunionin kiirehtimistä vaativat aivan äsken muun muassa Italian ja Espanjan pääministerit. Täysi finanssiunioni oli näiden pääministereiden tavoitteena, yhteisine velkoine, veroine ja menokoordinaatioineen vuoteen 2018 mennessä. Komission puheenjohtaja, portugalilainen Barroso oli muutama päivä sitten paljossa samoilla linjoilla.

 

Nyt on jo varmaa, etteivät ainakaan Ruotsi, Tanska ja Englanti tule mukaan tällaiseen liittovaltioon ja velkamaiden vastuiden jakamiseen.

Ja todellisessa tienhaarassa on nyt myös Suomi. Velkamaiden velkojen ja vastuiden lisääntyvä siirtäminen meille ja oman kansallisen päätösvaltamme siirtäminen samalla velkamaille olisi historiallinen turmion tie. Pienenä ja yhteisesti sovittuja sääntöjä noudattaneena maana me olemme osuutemme tehneet. Muistettakoon, että nykyisen velkataakan jakaminen koko euroalueen kesken, jos sellainen tapahtuisi, kaksinkertaistaisi Suomen velkavastuut nykyisestä noin 100 miljardista eurosta noin 200 miljardiin euroon.

Suomen valtiojohdon on ilmoitettava nyt yksiselitteisesti, että me emme suostu ottamaan suomalaisten vastuulle valtion tai EKP:n kautta yhtään ainoata euroa lisää. Jos muut haluavat jatkaa kriisimaiden tai niiden pankkien rahoittamista, älköön Suomi sitä vastustako. Mutta niissä yksimielisyyttä vaativissa päätöksissä me hyväksymme muiden toimet vain sillä ehdolla, että emme osallistu niihin. Näin me myös samalla pysymme Eurossa. Suomella on tällaiselle menettelylle valtavan vahvat perustelut. Vain Suomi ja Luxemburg ovat hoitaneet talouttaan koko euro-ajan yhteisten pelisääntöjen mukaan. Eivätkä suomalaiset sijoittajat ole syyllistyneet velkamaiden holtittomaan rahoittamiseen.

Samalla Suomen on tehtävä selväksi myös se, että me emme hyväksy liittovaltiokehitystä, emme valmistellusti emmekä hiipivin askelin periaatteella ”ei ole muita vaihtoehtoja”. Vaihtoehtoja toden totta on. Sen tietävät muun muassa Ruotsi, Tanska ja Englanti. Meidän on yhdessä myös niiden kanssa kehitettävä EU:lle toimintamallia, joka tekee meille mahdolliseksi rakentaa Euroopan tulevaisuutta demokraattisista ja valtiollisista ihanteistamme luopumatta.

Ennustukseni on, että Kataisen – Urpilaisen hallitus aikoo keinotella Saksan perässä kohti yhteisvastuita ja liittovaltiota juuri ”ei ole vaihtoehtoa” – periaatetta noudattaen. Tämä on estettävä. Eduskunnan on otettava ensi tilassa ohjat käsiinsä asiassa.

Esitän ja myötävaikutan lakialoitteeseen, jolla eduskunta estäisi Suomen uudet sitoumukset kriisimaiden rahoittamiseksi. Ellei eduskunnan enemmistö ole valmis tällaisen käsittelemiseen, on mielestäni kansalaisaloitteen vuoro. Uskon, että 50.000 suomalaisen allekirjoittaessa kansalaisaloitteen lakiesitykseksi, joka lopettaa Suomen lisäämästä vastuitaan velkamaista, ei mikään eduskunta voi olla sitä käsittelemättä. Lujalla työllä ansaitut rahat me suomalaiset tarvitsemme kipeästi suomalaisten työn turvaamiseen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan kehittämiseen.

Avainsanat: euro, liittovaltio, finanssiunioni, pankkiunioni, talousunioni, EKP, kansalaisaloite

Suurkuntahanke tyrmättävä kuntalaisten tuella

Torstai 6.9.2012

 

Kokoomusjohtoisen hallituksen näyttävin valtapoliittinen manööveri on yritys runtata Suomeen 60 – 100 kuntaa. Se tarkoittaisi käytännössä sitä, että Euroopan ylivoimaisesti harvimmin asuttuun maahan tulisi asukasluku ja maantieteellinen koko huomioon ottaen Euroopan suurimmat kunnat.

Ministeri Virkkusen ensimmäinen yritys kaatui yhtäältä SDP:n heräämiseen asiassa, mutta myös oikeuskanslerin lausuntoon koskien kunnille annettuja lausuntoaikoja. Virkkusen ja hallituksen meneillään oleva toinen yritys tähtää vähän muilla metodeilla suunnilleen samaan. Nyt elinvoimaiselle kunnalle on määritelty tunnusmerkit muun muassa oppilasikäluokan suuruuden, pendelöinnin ja eräiden kuntatalouden tunnuslukujen perusteella. Likipitäen kaikki maan kunnat
patistellaan nyt suuren joukon naapureidensa kanssa selvittelytyöhön olemassa olemisestaan.

Voidaan tietysti aina kysyä, että selviääkö esimerkiksi 5000 asukkaan Joutsa lasten päivähoidosta ja peruskoulun järjestämisestä, monista vapaa-ajan tehtävistä tai kunnallisteknisistä tehtävistä? Taatusti selviää. Taatusti näissä paikallistuntemusta tarvittavissa asioissa joutsalaiset päättäjät tietävät paremmin kuin me jyväskyläläiset, mikä on sanotuissa asioissa hyväksi joutsalaisille. Virkkusen malleissahan Joutsaa myöten Jyväskylän ympäriltä kaikki kunnat tulisi liittää Jyväskylään.

Toisaalta voidaan kysyä, selviääkö Joutsa vaikkapa perusterveydenhoidostaan yksin? Ei selviä. Mutta miksi pitäisi selvitä? Tällaiset tehtävät pitääkin hoitaa yhteistyössä muiden kanssa, mieluusti maakuntalaajuisesti.

Hallituksen toimet hämmentävät kuntalaisia ja kuntien päättäjiä. Monet terveet ja tarpeellisetkin kuntien yhteistyöhankkeet ovat menneet jäihin. Kuntien palvelurakenteen kohentamiseksi ei toden totta tapahdu mitään. Kaiken lisäksi kysymys sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen organisoinnista saa päivä päivältä uusia malleja. Niistä korneimpia ovat erikoissairaanhoidosta vastaavien sairaanhoitopiirien lakkauttaminen ja perusterveydenhoidon organisoiminen ns. vastuukuntaperiaatteella maakunnan keskuskunnan järjestettäväksi maakunnan muiden kuntien jäädessä rengeiksi.

Tässä hallituksen keskittämishuiskeessa monet kuntalaiset kokevat voimattomuutta ja pelkäävät, etteivät voi vaikuttaa suurkuntahankkeen pysäyttämiseksi.

Kunnallisvaaleissa tämä mahdollisuus kuntalaisille kuitenkin tarjoutuu. Vaikuttamiseen on kuntavaaleissa äänestämisen lisäksi muita sitä tukevia mahdollisuuksia.

Minun mielestäni juuri kunnallisvaalien alla kuntalaisille on tarjottava mahdollisuus kansalaisaloitteen tekemiseen. Keskustan tai muutoin kanssamme samalla tavalla ajattelevien tulisi organisoida maanlaajuinen toiminta kansalaisaloitteen keräämiseksi vastustamaan kuntien pakkoliitoksia ja hallituksen muita toimia, joilla romutetaan palvelurakenteiden terve uudistaminen ja yritetään pakonomaisin keinoin patistella Suomeen Euroopan suurimmat kunnat.

50.000 kuntalaisen kirjoittaessa alle lakiesitys asiasta eduskunnan on käytännössä pakko ottaa asia käsiteltäväkseen. Uudelle kansalaisaloitteelle on nyt ensimmäisen kerran todellinen tilaus.

 

Avainsanat: suurkuntahanke, kuntauudistus, kansalaisaloite

Kansalaisaloitteille nyt historiallinen tilaus

Torstai 6.9.2012

 

Mauri Pekkarinen

Eduskunnassa 6.9. klo 13.00

Nyt tarvitaan kansalaisaloitetta !

Suomi irti kriisimaiden tukemisesta !

Suurkuntahanke torjuttava !

Suomen euroratkaisut tienhaarassa

Suomen valtiojohdon on ilmoitettava nyt yksiselitteisesti, että me emme suostu ottamaan suomalaisten vastuulle valtion tai EKP:n kautta yhtään ainoata euroa lisää. Jos muut haluavat jatkaa kriisimaiden tai niiden pankkien rahoittamista, älköön Suomi sitä vastustako. Mutta niissä yksimielisyyttä vaativissa päätöksissä me hyväksymme muiden toimet vain sillä ehdolla, että emme osallistu niihin. Näin me myös samalla pysymme Eurossa. Suomella on tällaiselle menettelylle valtavan vahvat perustelut. Vain Suomi ja Luxemburg ovat hoitaneet talouttaan koko euro-ajan yhteisten pelisääntöjen mukaan. Eivätkä suomalaiset sijoittajat ole syyllistyneet velkamaiden holtittomaan rahoittamiseen.

Samalla Suomen on tehtävä selväksi myös se, että me emme hyväksy liittovaltiokehitystä, emme valmistellusti emmekä hiipivin askelin periaatteella ”ei ole muita vaihtoehtoja”. Vaihtoehtoja toden totta on. Sen tietävät muun muassa Ruotsi, Tanska ja Englanti. Meidän on yhdessä myös niiden kanssa kehitettävä EU:lle toimintamallia, joka tekee meille mahdolliseksi rakentaa Euroopan tulevaisuutta demokraattisista ja valtiollisista ihanteistamme luopumatta.

Ennustukseni on, että Kataisen – Urpilaisen hallitus aikoo keinotella Saksan perässä kohti yhteisvastuita ja liittovaltiota juuri ”ei ole vaihtoehtoa” – periaatetta noudattaen. Tämä on estettävä. Eduskunnan on otettava ensi tilassa ohjat käsiinsä asiassa.

Esitän ja myötävaikutan lakialoitteeseen, jolla eduskunta estäisi Suomen uudet sitoumukset kriisimaiden rahoittamiseksi. Ellei eduskunnan enemmistö ole valmis tällaisen käsittelemiseen, on mielestäni kansalaisaloitteen vuoro. Uskon, että 50.000 suomalaisen allekirjoittaessa kansalaisaloitteen lakiesitykseksi, joka lopettaa Suomen lisäämästä vastuitaan velkamaista, ei mikään eduskunta voi olla sitä käsittelemättä. Lujalla työllä ansaitut rahat me suomalaiset tarvitsemme kipeästi suomalaisten työn turvaamiseen ja oikeudenmukaisen yhteiskunnan kehittämiseen.

Suurkuntahanke tyrmättävä kuntalaisten tuella

Kokoomusjohtoisen hallituksen näyttävin valtapoliittinen manööveri on yritys runtata Suomeen 60 – 100 kuntaa. Se tarkoittaisi käytännössä sitä, että Euroopan ylivoimaisesti harvimmin asuttuun maahan tulisi asukasluku ja maantieteellinen koko huomioon ottaen Euroopan suurimmat kunnat.

Ministeri Virkkusen ensimmäinen yritys kaatui yhtäältä SDP:n heräämiseen asiassa, mutta myös oikeuskanslerin lausuntoon koskien kunnille annettuja lausuntoaikoja. Virkkusen ja hallituksen meneillään oleva toinen yritys tähtää vähän muilla metodeilla suunnilleen samaan. Nyt elinvoimaiselle kunnalle on määritelty tunnusmerkit muun muassa oppilasikäluokan suuruuden, pendelöinnin ja eräiden kuntatalouden tunnuslukujen perusteella. Likipitäen kaikki maan kunnat patistellaan nyt suuren joukon naapureidensa kanssa selvittelytyöhön olemassa olemisestaan.

Hallituksen toimet hämmentävät kuntalaisia ja kuntien päättäjiä. Monet terveet ja tarpeellisetkin kuntien yhteistyöhankkeet ovat menneet jäihin. Kuntien palvelurakenteen kohentamiseksi ei toden totta tapahdu mitään. Kaiken lisäksi kysymys sosiaali- ja terveyspalvelujen järjestämisen organisoinnista saa päivä päivältä uusia malleja. Niistä korneimpia ovat erikoissairaanhoidosta vastaavien sairaanhoitopiirien lakkauttaminen ja perusterveydenhoidon organisoiminen ns. vastuukuntaperiaatteella maakunnan keskuskunnan järjestettäväksi maakunnan muiden kuntien jäädessä rengeiksi.

Tässä hallituksen keskittämishuiskeessa monet kuntalaiset kokevat voimattomuutta ja pelkäävät, etteivät voi vaikuttaa suurkuntahankkeen pysäyttämiseksi.

Kunnallisvaaleissa tämä mahdollisuus kuntalaisille kuitenkin tarjoutuu. Vaikuttamiseen on kuntavaaleissa äänestämisen lisäksi muita sitä tukevia mahdollisuuksia.

Minun mielestäni juuri kunnallisvaalien alla kuntalaisille on tarjottava mahdollisuus kansalaisaloitteen tekemiseen. Keskustan tai muutoin kanssamme samalla tavalla ajattelevien tulisi organisoida maanlaajuinen toiminta kansalaisaloitteen keräämiseksi vastustamaan kuntien pakkoliitoksia ja hallituksen muita toimia, joilla romutetaan palvelurakenteiden terve uudistaminen ja yritetään pakonomaisin keinoin patistella Suomeen Euroopan suurimmat kunnat.     

50.000 kuntalaisen kirjoittaessa alle lakiesitys asiasta eduskunnan on käytännössä pakko ottaa asia käsiteltäväkseen. Uudelle kansalaisaloitteelle on nyt ensimmäisen kerran todellinen tilaus.

Molemmat kirjoitukset löytyvät blogista kokonaisuudessaan.

Avainsanat: kansalaisaloite, euro, Suomen sitoumukset, kuntauudistus

Kataisen vanhuspalvelupuheet vailla perää

Maanantai 3.9.2012 klo 10:44

 

Kansanedustaja Mauri Pekkarinen

Keskustan kunnallisvaalitapahtumassa Saarijärvellä,

2.9. 2012 klo 13.30

 

Pääministeri Katainen väitti lauantaina Ykkösaamu- lähetyksessä, että hallituksen vanhuspalveluratkaisu tarkoittaa sitä, että "kunnat saavat nyt 150 miljoonaa euroa sellaista rahaa, jota kunnilla ei ole ollut vanhuspalveluihin". Pääministeri antaa näin ymmärtää, että kuntien toiminnallisia edellytyksiä juuri vanhuspalveluihin parannettaisiin sanotulla 150 miljoonalla eurolla. Väite ei pidä mitenkään paikkaansa. Pääministerin sanomaksi tällaisen väärän tiedon sanominen on erittäin vakava asia.

Valtion kunnille myöntämät valtionosuudet perustuvat lakiin ja siinä määriteltäviin perusteisiin.

Palvelujen tuottamiskustannukset, määrä ja olosuhdetekijät muuttuvat ja valtionavustusten määrä niiden mukana. Valtion on siis lain mukaan osoitettava niihin valtionosuutta.

Kataisen-Urpilaisen hallitus leikkaa ensi vuoden budjettiratkaisuillaan 806 miljoonaa euroa siitä määrästä, minkä kuntien kuuluisi saada vielä viime vuonna voimassa olleen lain perusteella kaikkiin lakisääteisiin tehtäviin. Laskennallisesti vanhuspalvelujen osuus leikkauksista on yli 100 miljoonaa euroa.

Vanhuspalveluihin hallituksen ratkaisuissa toisaalla osoitetut muutama kymmenen lisämiljoonaa on paljon vähemmän kuin hallituksen kuntien valtionosuuksiin, käytännössä myös vanhuspalveluihin, kohdistamat valtionosuusleikkaukset toisaalla.

Pääministerin väite, että juuri vanhuspalveluihin kunnille osoitetaan nyt 150 miljoonaa lisäeuroa toiminnan kohentamiseen on siis väärä väite. Lisäraha ei riitä likimainkaan edes vanhuspalvelujen kustannusten ja kuntien verotulojen leikkausten korvaamiseen. Tämä on erittäin valitettavaa ja väärin. Vanhusväestön palvelut tarvitsevat aidon kädenojennuksen myös valtiolta.