Kansanäänestys liittovaltiokehityksestä

Maanantai 18.6.2012

 

 

Keskustan ryhmäpuheenvuoron esittäjä talousvaliokunnan puheenjohtaja Mauri Pekkarinen välikysymyskeskustelussa hallituksen linjasta euroalueen talouskriisissä:

”Voi voi näitä naapureita!” Noin kuului vapaasti ”suomennettuna” pääministeri Lipposen ja ministeri Niinistön surkuttelu, kun Ruotsi ja Tanska päättivät, kansaa kuultuaan, jättäytyä euron ulkopuolelle.

Nämä herrat eivät kansaa kuunnelleet, vaan veivät puolueineen Suomen euroon ilman kansanäänestystä. Veivät, vaikka asiantuntijat osoittivat miten mahdoton niin erilaisten maiden valuuttaliitto on ilman liittovaltiorakenteita. Suomen Keskusta vastusti euroon liittymistä ja vaati kansanäänestystä. Turhaan! Herrat veivät hankkeensa maaliin.

Euromaissa alkoi tapahtua. Niidenkin lainakorot romahtivat, joiden ei pitänyt. Etenkin Saksasta rahaa virtasi tuleviin velkamaihin. Niillä miljardeilla velkamaat ostivat sitten erityisesti saksalaisia tuotteita Kriisimaiden kilpailukyky siinä kuitenkin meni ja talous sukelsi. Valtava velka, alijäämä ja kiinteistökuplat jäivät.

Keväällä 2010 rysähti ensimmäisenä Kreikassa. Suomikin oli valmis ensiapuun, mutta vain ensiapuun ja siihenkin tiukalla sopeutusohjelmalla ensin Kreikalle ja Irlannille, sitten Portugalillekin.

Jo keväällä 2011 kävi ilmi, että avusta huolimatta erityisesti Kreikka vajoaa entistä syvemmälle. Oikea ratkaisu olisi ollut sallia maan ajautuminen aitoon velkasaneeraukseen ja ulos eurosta. Saksa teki kuitenkin omien pankkiensa kannalta edullisen, Suomen kannalta kohtuuttoman valinnan: Kreikka ja muut velkamaat pidetään eurossa hinnalla millä hyvänsä. Maksumiehen kasvava vastuu osoitettiin kaikille euromaille eikä vain niille, jotka olivat kriisin aiheuttaneet.

Kataisen–Urpilaisen hallitus lähti Saksan tielle. Ja sillä tiellä vastoin eduskunnalle antamiaan lupauksia hallitus on sitten kesän 2011:

  • sitoutunut kasvattamaan yhteisiä kriisirahastoja sadoilla miljardeilla euroilla,
  • hyväksynyt tosiasiassa myös pankkien suoran luotottamisen, ja
  • ollut valmis ostamaan sijoittajien salkuista huonoja velkapapereita meidän piikkiimme.
  • Lisäksi se on ollut valmis luopumaan pysyvän kriisirahaston, EVM:n, päätöksenteon yksimielisyysvaateesta.

Keskusta ei hyväksy Suomen vastuiden ja riskien tällaista kasvattamista. Suomen vastuulupaukset ovat näet jo yli 20 miljardia euroa.Jos kriisin hoitovastuut olisi jaettu sen mukaan, minkä verran eri maiden pankit ja sijoittajat ovat kriisimaihin sijoittaneet, pitäisi esimerkiksi Saksan ja Ranskan kantaa kriisistä moninkertainen vastuu, ja Suomen valtavasti pienempi vastuu, kuin nyt tapahtuu.

* * *

Kaikista uusista tukilupauksista huolimatta kriisimaiden tilanne ei ole kohentunut. Päinvastoin.

Kreikka, Portugali, Irlanti, Italia ja Espanja eivät täytä vieläkään EMU- kriteeriä, alijäämät ja velan määrät kasvavat ja kansantuote supistuu. Etenkin Kreikalle ja Portugalille, kenties eräille muillekin maille, euro on aivan väärä valuutta. Maat eivät pysty riittävään sisäiseen devalvaation. Muiden on maksettava niiden laskut niin pitkään kuin silmä siintää.

Näin asia arvioidaan myös markkinoilla. Pääomapako kriisimaiden pankeista pahenee. Nyt horjuvat myös monet Espanjan ja Italian pankit. EKP on tullut hätiin. Se on paikannut rahoitusaukkoja yli 1.200 miljardilla eurolla. Suomen siivu tästä, aika riskitön tosin, on noin 20 mrd euroa.

Euroalue on nyt tienhaarassa.

  • Osa euromaista haluaisi ottaa yhä lisää velkaa ja jakaa vastuut muille, muttei menettää omaa päätäntävaltaansa.
  • Saksa puolestaan suhtautuu penseästi yhteisvastuun kasvattamiseen, ellei euroaluetta samalla viedä kohti liittovaltiota. Ensin tulisi talousunioni, sitä seuraisi pankkiunioni ja poliittinen unioni. Lopulta löytäisimme itsemme liittovaltiosta.

Mitä tässä asetelmassa tekee Suomi?

  • Aiommeko jatkaa kriisimaista meille tarjottavien uusien ja taas uusien taakkojen kantajina?
  • Peesaammeko jälleen Saksaa, hyväksymme nyt lisävastuut ja hivuttaudumme liittovaltiotielle?
  • Vai uskallammeko sanoa ei kaikille uusille yhteisvastuullisille taakoille?

Uusia pyyntöjä on näet tarjolla joka lähtöön.

Kriisimaiden kasvun vauhdittamiseksi meillekin tarjotaan eurobondeja, projektibondeja, Euroopan investointipankin (EIB) lisäpääomittamista, EU:n aluerahoituksen uutta kohdentamista jne. Niillä kaikilla tähdätään tulonsiirtounioniin, missä vauraammat maksavat hulvattomasti eläneiden laskut.

Keskustan mielestä jokaisen maan on rahoitettava itse elvytyksen ja kasvun vauhdittamishankkeensa. Uusin kutsu koskee osallistumista 100 miljardin euron rahoituspakettiin Espanjan pankkien tukemiseksi. Kataisen–Urpilaisen hallitus on vastannut pyyntöön myönteisesti.

Keskustan mielestä tällaisella pankkien tukemisen tiellä ei ole päätä näkyvissä. Vastuu asian hoidosta on osoitettava pankkien omistajille, velkojille ja niille espanjalaispankkien kumppaneille, jotka ovat ongelmat aiheuttaneet. Siis myös muun muassa saksalaisille ja ranskalaisille sijoittajille ja veronmaksajille. Ei meille, jotka emme ole syypäitä Espanjan asuntokuplaan.

Keskustan eduskuntaryhmä ei voi hyväksyä Suomen hallituksen linjauksia, joilla suomalaiset veronmaksajat johdatetaan kasvaviin vastuisiin Euroopan velkakriisin hoitamiseksi. Ne merkitsevät jo nyt tulonsiirtounionia ja kohta pankkiunionia, jossa hyvin asiansa hoitaneet joutuisivat osallistumaan jatkuvasti yli varojensa eläneiden laskujen maksuun.

Keskusta ei liioin voi hyväksyä Saksan liittokansleri Merkelin viitoittamia askeleita yhteiseksi finanssiunioniksi,

  • jolla on pitkän päälle yhteiset velat ja verot,
  • joka linjaa myös sen, mihin eri maat saavat varojaan käyttää, ja
  • jonka seuraava askel on poliittinen unioni.

Pyrkimys liittovaltion rakentamiseksi eurokriisin varjolla pirstaloi koko EU:n ja sitä me emme halua.

Keskustan mielestä EU:a on kehitettävä edelleen itsenäisten valtioiden liittona ilman uusia poliittisia instituutioita. Mikäli hallitus aikoo suomen osallistuvan yhteenkin perussopimuksen muuttamista vaativaan integraation syventämishankkeeseen, on asiasta suoritettava kansanäänestys.

Euron kriisi on ratkaistava niin,

  • että vastuunkanto sen hoidosta muutetaan oikeudenmukaiseksi, ja niin
  • että maille, jotka eivät eurossa selviä, osoitetaan kestävä tie siitä ulos.

Nykymuotoisen yhteisvaluutta-alueen pystyssä pitäminen hintaan mihin hyvänsä on väärä tie.

Juha Sipilästä uusi puheenjohtaja !

Maanantai 11.6.2012

 


Keskustan puoluekokous on jälleen puhunut. Kokous osoitti, että keskustaliikkeessä on edelleen voimaa ja uskoa tulevaisuuteen. Väkeä oli ja intoa riitti.
Lähdin itse alun alkaen puheenjohtajakisaan mukaan innolla. Kiviniemen jäätyä pois kisasta syntyi julkisuudessa kisasta asetelma, joka tökki minua todella kovasti. Vaikka olen kilpailuhenkinen enkä normaalisti anna periksi, nyt päätin heittää oman pyyhkeeni kehään.
Katsoin, että keskusta on sillä tavalla tienhaarassa, että nyt on syytä hakea uusi alku. Niin kuin vuonna 1980 Keskusta valitsi nuoren Väyrysen ja vuonna 1990 nuoren Ahon, arvioin, että jälleen kerran keskustanuorten toiminnan kautta olisi kasvanut sellainen nuori kansanliikkeen johtajaksi, jolla on jo osaamista ja särmää. Siksi olin Tuomo Puumalan 30- vuotiaan nuoren miehen takana, joka on jo kahdeksan vuoden ajan johtanut muun muassa Kokkolan kaupunginvaltuustoa.
Kokous valitsi kuitenkin Juha Sipilän. Vaikka olinkin Puumalan kannalla, uskon, että Sipilällä on paljon erinomaisia vahvuuksia, joilla hänestä voi tulla todella hyvä johtaja keskustalle. Mies on keskusta-asioissa vielä vähän kokematon, mutta sitäkin kokeneempi ja loistavasti menestynyt bisneksessä. Ja sitä kokemusta mekin keskustassa tarvitsemme. Siispä vielä kerran, vaikka kaipaamaani sukupolvenvaihdosta ei tullutkaan, tuli uusi luuta, joka voi johtaa keskustan jälleen kerran politiikan piikkipaikalle.


Retoriikan sanaleikki ei onnistunut

Käytin puoluekokouksessa minuutin puheenvuoron Tuomo Puumalan puolesta. Kerroin edellä kuvaamani oman luopumiseni ja suositukseni sukupolvenvaihtamisesta.
Perustelin Tuomo Puumalan valintaa muun muassa sillä, että hänellä on nuoreksi mieheksi kova kokemus tämän kansanliikkeen johtamisesta yli 10 vuoden ajalta. Korostin sitten ex-temporee minuutin puheessani, että kansanliikkeen johtajuutta nyt tarvitaan ja siihen jatkoksi repäisin vertauksen, että "kansanliikkeen johtajaa eikä esimerkiksi autoliikkeen johtajaa" me nyt valitsemme.
En lainkaan ajatellut, että tämä sanaleikki voitaisiin tulkita Sipilää vastaan. Vasta illalla kun katsoin uutiset ja sen kuinka Riikka Uosukainen heitti nuo sanat rättinä Sipilän naamalle ymmärsin, kuinka huono sanaleikkini oli, kuinka siitä voi pahalla tahdolla vetää vaikka mitä. Kaiken lisäksi tuo sanaleikki näytti TV:ssä sikälikin kummalta, että korotin siinä ääntäni. Se taas johtui siitä, että yleisö oli antanut kuuluvat aplodit, kun edellisessä virkkeessä olin kertonut kannattavani Tuomoa. Niiden aplodien yli yritin puhua eikä sekään toiminut TV:ssä.
Syy on kuitenkin minun. Retoriikan nokkeluudet eivät aina toimi ja vaikka en sanonnallani tarkoittanut enempää Sipilää kuin esimerkiksi Kaunistoakaan, asia sellaisena voidaan nähdä. Sellaiseen ei minun kokemuksellani pitäisi syyllistyä. Olen tapahtuneesta pahoillani.
Olen kertonut asian Sipilälle. Me jatkamme valiokunnassa jo hyvin alkanutta yhteistyötä.

Mauri Pekkarinen