Kohti pohjoismaista mallia, ellei euronäkymä selkene?

Share |

Torstai 12.1.2012 klo 8:53


 

Mitä ratkaisevaa viikonlopun huippukokous lopulta toi euroalueen akuuttiin velkakriisin? Ainut uusi lääke oli päätös uusista yhteisvastuullisista toimista eli rahan lähettämisestä velkamaihin.

Kokous päätti osoittaa 200 miljardia euroa Kansainväliselle valuuttarahasto IMF:lle kriisitoimiin kansallisten keskuspankkiemme kautta. Siitä Suomen Pankin ja viime kädessä suomalaisten osuus on 3.8 miljardia euroa selvänä rahana, eikä takauksina. Summa on lähes sama, millä EKP on runsaan vuoden aikana jo ostanut velkamaiden lainoja jälkimarkkinoilta niin ikään suomalaisten piikkiin.

Tämän lisäksi EKP oli toki auttanut tilannetta jonkin verran korkoratkaisullaan sekä lupauksellaan helpottaa pankkien varainhankintaa.

Kaikki akuutin kriisiin voittamiseksi rakennetut toimet perustuvat olettamukseen, että euroalue pidetään koossa hinnalla millä hyvänsä. Velkaantuneet maat päätettiin panna kuntoon muiden rahoilla ja "kovalla kurilla". Entistä avoimemmin valmistauduttiin nyt myös mm. Italian ja Espanjan vaikeuksiin.

Pysyvästä kriisirahasto EVM:sta on nyt tarkoitus tehdä entistä itsenäisempi kestämättömällä tavalla. Suurille maille, jotka ovat itse rikkoneet yhteisiä pelisääntöjä ja osaltaan aiheuttaneet kriisin, annettaisiin veto-oikeus EVM:n päätöksiin, mutta sääntöjen mukaan eläneiltä pieniltä se evättäisiin. Onneksi eduskunnasta löytyi lähes täydellinen poliittinen yksituumaisuus siitä, ettei Suomi voi tällaiseen suostua. Vasta toiseksi tärkein johtopäätös oli mielestäni se, että moiseen päätökseen tarvittaisiin Suomessa eduskunnan määräenemmistö.

                                                     * * *

Euroalueen yhteiselon onnistumisen edellytys oli ja on jatkossakin, että euromaiden taloudet lähentyisivät. Tähän saakka on käynyt täsmälleen päinvastoin. Euroalueelle on syntynyt ylijäämä- ja alijäämämaiden ryhmät. Saksan vaihtotaseen ylijäämä muihin euromaihin on jatkuvasti lähes 100 miljardia euroa vuodessa. 

Saksan pankit ovat tietoisesti lainanneet velkamaille rahaa, jotta nämä voivat ostaa saksalaisia tuotteita. Saksan etu on jatkossakin, että velkamaat pidetään eurossa muiden euromaiden kustannuksella. Ymmärrän hyvin, että tämä sopii myös velkamaille itselleen.

Mutta miksi Suomen veronmaksajien pitäisi olla kriisikokous toisensa jälkeen valmis uusiin vastuisiin, muiden jatkuvien virheiden maksamiseen? Suomen hallituksen hillittömällä halulla Saksan kainaloon tulee olemaan valtava hinta.

Pitemmän päälle yhteinen rahaliitto talous- ja rahaliitoksi muutettuna voi onnistua. Se voi kuitenkin merkitä tähän akuuttiin tilanteeseen nyt maksettujen apumiljardien jatkamista eri muodoissaan vuosien, kenties vuosikymmenien ajan. Sellainen tie olisi hiipuvan kasvun, alijäämäiseksi kääntyvän vaihtotaseen ikääntyvässä Suomessa hyvinvointiyhteiskunnan rapistumisen tie. 

Siinä sivussa mekin menettäisimme omaa päätösvaltaamme omiin asioihin, kun meihinkin sovellettaisiin samaa Berliinin tai Brysselin tiukkenevaa kuria kuin velkamaihin.

Mikäli tämänkertainenkaan ”lopullinen ratkaisu” ei riitä markkinoille, Suomen on mielestäni syytä käynnistää valmistelu, jolla varaudutaan Suomen irrottautumiseen yhteisvaluutta eurosta.

Suomi voisi menestyksellä jatkaa Euroopan aktiivisena unionin jäsenenä ja löytää ratkaisuissa läheisimmät toimintamallinsa ja kumppaninsa uudelleen muista pohjoismaista.
 

Mauri Pekkarinen