Vakuuksien sumuverho ja liittovaltio

Perjantai 5.8.2011

 Suuri  valiokunta sai vihdoin tiistaina pääministeri Kataiselta selvityksen 21.7. pidetyn EU:n huippukokouksen päätöksistä. Julkisuudessa suurin huomio kiinnittyi siihen, oliko Katainen ylittänyt suurelta valiokunnalta saamansa valtuudet. Tämä sinänsä tärkeä muodollinen asia toki ansaitseekin oman huomionsa. Mandaatista on kuitenkin turhaa enemmän kinata. Siitä ei saa rakentua sumuverhoa peittämään huippukokouksen vääriä päätöksiä.

Kesällä 2010 euromaat joutuivat lainoittamaan akuuttiin velkakriisiin joutunutta Kreikkaa 110 miljardin euron lainapaketilla. Kriisin tartunta haluttiin padota ja antaa Kreikalle mahdollisuus kääntää kurssi. 

Tähän Kreikka ei ole pystynyt. Kaikki keskeiset tunnusluvut ovat menneet tavoiteltua huonommin. Kansantuote supistuu, valtion velka kasvaa ollen kohta 350 miljardia euroa ja 150 % kansantuotteesta. Maan budjetti on rutkasti alijäämäinen. Holtittoman menon jatkumisella  syömävelkaa on syntynyt ja syntyy lisää miljarditolkulla ja vielä pitkään.   

Tätä taustaa vasten huippukokouksen ensimmäinen suuri virhe oli, että Saksan ja Ranskan sanelemana Kreikalle päätettiin myöntää entisen päälle uusi 109 miljardin euron suuruinen, ylivoimaiselta valtaosaltaan euromaiden rahoittama lisärahoitus. Kreikka-päätökset ovat sekä nimellisesti, että suhteellisesti ylivoimaisesti suurimmat euromaiden piikkiin koskaan tehdyt. Ja nyt tällainen päätös tehtiin velkakestämättömälle maalle.  Kaiken lisäksi päätökseen ei nivottu uusia konkreettisia talouden sopeuttamistoimia.

Huippukokouksen suurimmat periaatteelliset virheet ovat kuitenkin ne vaivihkaa otetut askeleet, joilla euroaluetta viedään entistä syvempään finanssipoliittiseen integraatioon, kohti liittovaltiokehitystä. Askeleen takana olivat ja ovat ilmiselvästi Saksa ja Ranska. Tämä euroalueen todellinen ydin on päättänyt pitää yhteisvaluutta-alue pystyssä hintaan mihin hyvänsä.

Kreikan täydellinen maksukyvyttömyys olisi johtanut ranskalaisten ja saksalaisten finanssilaitosten valtaviin luottotappioihin ja niiden pääomittamistarpeisiin. Ranskalais-saksalaiset luotot Kreikalle kun ovat yli 160 miljardia euroa. Kreikan kohdalla ajautuminen aitoon velkasaneeraukseen olisi johtanut, ja saattaa vieläkin johtaa, maan ajautumiseen ulos eurosta ja euroalueen ensimmäiseen murtumaan.

Näiden uhkien estämiseksi juuri Ranskalle ja Saksalle oli tärkeää, että nyt rakennettiin lainapaketti, jossa euromaiden yhteiselle vastuulle otettiin ensi kerran aivan uusia ja suuria taakkoja, sellaisia, jotka tähän saakka ovat olleet jokaisen itsenäisen maan suvereenissa vallassa.

Euromaiden väliaikainen kriisirahasto, ERVV, voisi nyt veronmaksajiensa vastuilla ja tietyin ehdoin ostaa valtioiden joukkovelkakirjoja jälkimarkkinoilta. ERVV voisi pääomittaa pankkeja ja muita finanssilaitoksia sellaisissakin maissa, jotka eivät ole missään kriisiohjelmassa sekä myöntää yksityisen sektorin lainoille osavakuuksia. Lisäksi huippukokouksen päätöksiin nojautuen EU:n komissio esittää ensi kerran EU:n yhteisten rannerahastovarojen käyttämistä kriisimaan tukemiseen.  

Käytännössä näillä linjauksilla euromaat ottavat monta askelta yhteisen finanssipolitiikan ja valtiovarainministeriön rakentamiseksi, liittovaltiokehityksen vahvistamiseksi. Eikä tämä tapahdu sattumalta. EKP:n väistyvän pääjohtaja Trischetin, Hollannin keskuspankin pääjohtaja Wllinkin, euroryhmän luxenburgilaisen  pj Junckersin ja Saksan keskuspankin Jyrgen Starkin puheet ja kirjoitukset ovat kielineet samasta jo pitkään.

Euroopan keskuspankin, EKP:n, rahapolitiikassa omaavan suvereenin puhevallan ohella halutaan nyt siis myös yhteistä ja vahvempaa eurooppalaista finanssipolitiikan toimijaa, jolla voisi olla myös euromaiden hallitusten yli menevää ns. ”pakottavaa valtaa”. Suomessa ainakin eurointoilijoihin kuuluvat Teija Tiilikainen ja Esko Antola ovat puhelleet tähän suuntaan. Eikä  ajatukset taida olla ihan vieraita kaikille nykyhallituksen ministereillekään.  

Suomen hallituksen puolelta tällaiset uudet askeleet on Kreikka- ratkaisussa pyritty myymään kansalaisille kertomalla, että nyt saadaan vakuudet vastuille… ”Tarvittaessa” sellaisia toki lupaillaankin. Epävarmoja ja vaikeasti realisoitavia kirjauksia kaikki tyyni, joista moni muu maa ei ole edes kiinnostunut.

Takauskeskustelun sumuverho on poistettava Suomessakin käytävästä keskustelusta. Huippukokouksen päätöksiin sitoutuminen ei ole Suomen etu. Liittovaltiokehityksen uudet askeleet eivät ole perusteltuja eikä niitä kenenkään tulisi ottaa vaivihkaa. Euroalueeseen soveltumattomien on parempi antaa mennä, kuin pitää ne mukana suurin taloudellisin uhrauksin ja integraatiota perusteettomasti syventämällä.     

Mauri Pekkarinen