Politiikan pöydällä on suuria kysymyksiä

Lauantai 16.9.2017 klo 11:41

Sanoin puheessani 19.8. Joutsassa, että valtion on tasapainotettava budjettiriihessä markkinavoimien rajua keskittymistä etelään. Toivoin rahaa maakuntien elinkeinoelämään, koulutukseen, julkisiin palveluihin sekä infraan.

 

En puhunut sanaakaan, että pääkaupunkiseudulta pitäisi ottaa jotakin pois tai että kasvua siellä tulisi rajoittaa, kuten muualla maailmassa on tehty. Kerroin tilastolukuja keskittymisestä Uudellemaalle.  

 

Puhettani seurasi somessa iskujen sarja, jossa kyseenalaistettiin maakuntien puolesta puhuminen ja päinvastoin vaadittiin, että keskittymistä pitäisi entisestään vauhdittaa! Asialla olivat erityisesti kokoomuslaiset ja vihreät vaikuttajat. Hesarin toimittaja kirjoitteli kannetun veden kaivoon kuskaamisesta.

 

Mutta vasta-aalto tuli. Entinen pääministeri ja eduskunnan puhemies Paavo Lipponen asettui Hesarissa 12.9. puolustamaan vahvasti koko Suomen asiaa. Hatunnosto hänelle!

 

x x x

 

Sipilän hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikan hyvät tulokset alkavat näkyä. Vienti ja työllisyys ovat vauhdissa myös Keski-Suomessa. Niin vaikeiden vuosien jälkeen pitääkin olla.

 

Eikä Keski-Suomi nyt aivan mopen osalle tule jäämään valtion budjettiratkaisuissa. Kirri-Tikkakoskesta on tullut oikeutetusti onnistumisemme mittari. Hyvä niin, vaikka se on vain pieni siivu noin miljardista eurosta, mikä maakuntaamme valtion budjetista tulee.

 

En ole tyytyväinen tiehankkeen jumittumiseen poliittisista syistä. Luotan kuitenkin lujasti, ja myös muiden kannattaa luottaa siihen, että ensi vuonna Kirri-Tikkakoskea jo rakennetaan niin kuin ajateltiin, kun vasta nyt tiesuunnitelmatkin saivat lainvoiman!

 

x x x

 

Syksyn budjettikeskustelusta tulee mielenkiintoinen. Opposition on löydettävä uusi tarina hallituskritiikiksi. Talous ja työllisyys kun kasvavat ennätysvauhtia. Hallituksen on puolestaan kyettävä paikkaamaan niitä hiertymiä, mitä leikkaukset ovat tuoneet.

 

Etenkin vihreiden sanomaa odotan. Eduskunnassa tuskin toimii retoriikka: ”ei vesivoimalle, ei ydinvoimalle, liki ei biollekin”. Töpseli ei riitä lähteeksi. Eikä sekään mene huomiotta, että vihreät vaativat listaamattomien kymmenientuhansien pk-yritysten verotuksen kiristämistä. Ja niin hyvältä kuin koulutusleikkauksista syyttäminen kuulostaakin, joku voisi kysyä vihreiden omaa historiaa tässä asiassa.

 

x x x

 

Vuosi-pari sitten Suomeen tulvahti yli 30 000 turvapaikanhakijaa Ruotsista, turvallisesta maasta. Dublinin sopimuksen mukaan turvallisesta maasta tulevat pitäisi voida palauttaa nopeasti. EU:sta oli kuitenkin jo tullut ”hollitupa”. Kynnys Suomeen tuloon on matala, käsittelyajat vuosien mittaiset ja palautusmenettelyt osin horjuvia. Erityisesti vihreät ja vasemmisto ovat vastustaneet yrityksiä kiristää lainsäädäntöä vastaamaan myös käytännössä Dublinin sopimusta.

 

Jopa kansalaistottelemattomuudelle, siis lainvastaisuudelle, on osoitettu hyväksyntää vihreissä ja vasemmistossa. Suomen on kannettava vastuunsa maailman pakolaisongelmasta, aidoista pakolaisista, mutta ei muilla syillä tulevista. Lainsäädäntöä on uudistettava.

  

x x x

 

EU-parlamentin äänestyspäätös, millä tavalla maankäytön muutokset ja metsien kasvu ja hakkuut huomioidaan hiilidioksidipäästöjä laskettaessa, oli aika hyvä välipäätös. Peräti neljä suomalaista meppiä, kokoomuslainen, vihreä, vasemmistoliittolainen ja perussuomalainen, äänesti kuitenkin niin sanotun vertailutason mallin puolesta, jolla Suomen metsistä olisi tullut nielun sijaan päästöjen aiheuttaja.

 

Onneksi tämä vaihtoehto, joka olisi tuonut ison laskun Suomelle, ei menestynyt. Silti riemuun ei ole aihetta voittaneessakaan mallissa. Se ei näet likimainkaan tunnusta metsiemme kasvun suurta enemmyyttä hakkuisiin nähden. Muun muassa tämän eron ja maankäytön muutokset huomioiva tase saattaa jäädä edelleen Suomelle tappiolliseksi.

 

x x x

 

Komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin puhe EU:n tilasta ja tulevaisuudesta oli odotetun kaltainen. Unionin johto pyrkii integraation syventämiseen. Idea yhteisestä finanssi- ja talousministeristä tarkoittaa käytännössä myös talous- ja budjettipoliittisen päätöksenteon siirtämistä Brysseliin.

 

Junckerin avaus on tuki eteläisen EU:n pitkäaikaisille haaveille ja Ranskan uuden presidentin Emmanuel Macronin unelmille. Siihen kelkkaan Suomen ei pidä lähteä.

 

MAURI PEKKARINEN

Eduskunnan I varapuhemies (kesk.)

kansanedustaja

Jyväskylä

Nyt on vauhtia!

Lauantai 2.9.2017

Viimeistään kulunut kesä on todistanut, että meno maakunnassa on muuttunut. Keski-Suomi on nousussa. Yritysten liikevaihdot kasvoivat vuodessa 10–14 prosenttia. Viennin arvo lähes 20 prosenttia ja maakunnan työttömyys kohenee viime kesäkuun alusta kuluvan kesäkuun alkuun mennessä 17 prosentilla, lähes viidenneksellä, nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyys tätäkin enemmän.

Monista muista Suomen maakunnista poiketen kehitys on ollut meillä myönteistä maakuntakeskuksen ulkopuolella, muun muassa perinteisesti vaikeilla Keuruun ja Saarijärven seutukunnilla.

Selittäviä tekijöitä sanottuun on tietysti monia. Vailla ansioita ei ole maassa nyt harjoitettava talouspolitiikka. Osaltaan maakunnan menestystä selittää se tosiasia, että Keski-Suomi tuottaa investointihyödykkeitä, ei niinkään kulutushyödykkeitä.

Niinpä aina kun Euroopan ja maailmantaloudessa menee heikosti, meillä menee erityisen heikosti. Ja päinvastoin. Kun maailmalla talous nousee, meillä nousee erityisen reippaasti. Yksittäisenä investointina Äänekoski on oma positiivinen lukunsa.

Tämä positiivisuus ei kuitenkaan anna aihetta jäädä lepäämään laakereilleen. Monissa kunnissa väestö ja palvelut vähenevät. Koko maakunnankin väestön kasvu on supistunut ennätyksellisen pieneksi.

Vuonna 2016 Keski-Suomen väestö kasvoi yhteensä 346 henkilöä, joka koostui seuraavista elementeistä: kuntien välinen muuttoliike +4 henkilöä, luonnollinen väestönkasvu –335 henkilöä ja nettomaahanmuutto +677 henkilöä.

Koko väestönlisäys oli samaa tasoa kuin muina vuosina, mutta luonnollisessa väestönkehityksessä oltiin ehdottomasti alhaisimmissa luvuissa ikinä.

Luonnollinen väestönkasvu oli plussalla Jyväskylän seudulla ja muualla maakunnassa erittäin negatiivinen.

Runsas nettomaahanmuutto piti koko väestönlisäyksen plussalla. Kuntien välinen muutto oli maakuntatasolla lähes plus miinus nolla. Työtä on siis tehtävä.

Parhaillaan meneillään on maakuntaohjelman tarkistus. Seutukunnittain sekä julkiset että elinkeinoelämän päättäjät pohtivat strategioita, pyrkivät tunnistamaan omat vahvuutensa ja löytämään eväät niihin satsaamiseksi.

Uudella maakuntakaavalla pyritään tukemaan mahdollisuuksia. Maakunta- ja sote-uudistus tulee. Siihen valmistautumisen rinnalla kunnissakin painopiste pitäisi nopeasti siirtää oman elinvoiman vahvistamiseen. Monessa kunnassamme tämä on oivallettukin.

Keski-Suomen mahtavista luonnonvaroista ja poikkeuksellisen vahvasta koulutuskapasiteetista on saatava vielä enemmän irti.

Metsä Groupin sellu on meille suuri asia. Sellu ei ole kuitenkaan mikään pitkälle viety jaloste. Siitä ja sen sivuvirroista on saatava pitemmälle jalostettua enemmän kuin 20 prosenttia. Myös maakunnan isolla metalliteollisuudella menee hyvin. Olemme ottaneet suuren siivun maan ICT-toimialan kasvusta.

Matkailun kasvu on kuitenkin hidastunut. Mekaaninen puunjalostus tarvitsisi vauhtia.

Ylipäänsä pk-sektorin osuus tuotantorakenteestamme on meillä pieni, eikä se määrällisestikään ole maan suurimpia.

Eri toimijoiden yhteistyönä maakunnassa tehdään nyt paljon osaamisen ja tutkimuksen yrityksissä tapahtuvan hyödyntämisen kohentamiseksi. Aivan kohta ”avaamme asiassa uudet pellit”. Yliopiston uudelta rehtorilta odotamme asiassa paljon.

Kirri–Tikkakoski-väli ei ponnisteluistamme huolimatta sisälly valtion ensi vuoden talousarvioesitykseen. On ikävää, jos ministeri Anne Bernerin asiallinen esitys luettiin hankkeen etenemisen kannalta rasitteeksi.

Hallitus kuitenkin lupaa, että liikenne- ja viestintäministeriössä valmistellaan yksi tai kaksi liikenneverkon laajaa kehittämishanketta, joiden osalta päätöksiä tehdään kehysriihessä keväällä 2018.

Tarkoitus on, että nämä hankkeet myös käynnistyisivät kuluvalla vaalikaudella. Luotan lujasti, että Kirri–Tikkakoski-hanke päätetään tuolloin käynnistää.

Mauri Pekkarinen

kansanedustaja (kesk.)

Keski-Suomen maakuntavaltuuston pj.

Jyväskylä

Ralli on maakunnalle suuri ja myönteinen asia

Keskiviikko 3.5.2017

Suomi on etenkin kesällä täynnä suurtapahtumia, hengellisistä tilaisuuksista rock-konsertteihin, muihin kulttuurin ja urheilun suurtapahtumiin. Enimmillään niissä voi olla jopa lähes 100 000 osanottajaa.

 

Tällaisiin tilaisuuksiin kuljetaan pääsääntöisesti autoilla. Vuodessa niihin tehdään Suomessa kymmeniä miljoonia matkoja. Polttoainetta kuluu. Ja hiilidioksidipäästöjä (CO2-päästöjä) syntyy.

 

Pitäisikö tämä kaikki kieltää turhana, ympäristöä saastuttavana? No eipä niinkään. Jo vuosia sitten maailmanyhteisö on, ihan oikein, ryhtynyt toimiin päästöjen vähentämiseksi. Johtava rooli näissä asioissa on EU:lla.

 

Jo 2030 mennessä myös liikenteen CO2-päästöt ollaan meilläkin puolittamassa ja 25 – 30 vuodessa ne on pakko lopettaa kokonaan. Jo sitä ennen rallit ovat taatusti siirtyneet päästöttömiin voimanlähteisiin.

 

Tätäkin taustaa vasten Touko Aallon taannoisten kirjoitusten ja puheiden perusteella käynnistyneen keskustelun Neste-rallin lopettamisesta tai siirtämisestä jonnekin voi nähdä lähinnä ympäristöperusteiseksi ääripopulismiksi. Mitkä muut noista suurtapahtumista pitäisi lopettaa? Polttoainetta ralli kuluttaa vuodessa vajaan sadastuhannesosan maan koko vuosikulutuksesta.

 

Neste- ralli, aikaisemmin Jyväskylän Suurajot, on koko Suomelle, sen matkailulle, urheilulle ja teknologiaimagolle todella mainio tapahtuma.

 

Aivan erityisesti se on sitä Jyväskylälle ja Keski-Suomelle. Se on maakuntamme ja kotikaupunkimme ylivoimaisesti parhain markkinointiväline.

 

Välittömästi rallin aineellinen merkitys on yli kymmenen miljoonaa euroa. Välillisesti paljon enemmän.

 

Neste-rallilla on kyllä maan sisällä ottajia. Eivät ne ilmastopäästöt vähenisi grammaakaan, jos ralli järjestettäisiin esimerkiksi Tampereella tai Turussa.

 

Touko Aalto voisi vaikuttaa vihreisiin, että he lopettaisivat tolkuttoman hiilenpolton Helsingin voimalaitoksissa. Ne aiheuttavat valtavasti enemmän päästöjä kuin ralli.

 

Kaiken lisäksi ralli on monessa mainio asia maakunnan kymmenien kyläyhteisöjen kannalta. Niiden tuhannet innokkaat hoitavat pikataivalten katsojahuoltoa ja vähän muutakin. He hankkivat toimilla rahaa, jolla pitävät kyliä elinvoimaisina ja aitovihreinä.

 

Keski-Suomen maakuntavaltuuston puheenjohtajina ja Jyväskylän valtuutettuina olemme tulleet vakuuttuneiksi siitä, että Neste-ralli halutaan pitää edelleen ja vahvasti meillä, Jyväskylässä ja Keski-Suomessa.

 

Mauri Pekkarinen

puheenjohtaja

Keski-Suomen maakuntavaltuusto

kaupunginvaltuutettu (kesk.)

 

Ahti Ruoppila

varapuheenjohtaja

Keski-Suomen maakuntavaltuusto

kaupunginvaltuutettu (sd.)

Jyväskylä

Kolme kommenttia sairauslomalta

Perjantai 21.4.2017 klo 13:37 - Mauri Pekkarinen

Näin se meni

 

Syöpä! Se sana pysäyttää ja jysäyttää. Niin minunkin kohdalla.

 

Olin tiennyt odottaa, että joku päivä kohdallani tämä on totta. Siitä suurena mahdollisuutena kertoi minulle lääkärini jo 10-15 vuotta sitten.

 

Jo vuonna 1995 minulla todettiin erittäin korkeat PSA-lukemat. Jo silloin otettiin ensimmäiset koepalat. Ei löytynyt syöpää silloin eikä näiden 22 vuoden aikana, joiden ajan olen ollut tehostetussa (PSA 2 kertaa vuodessa) PSA-seurannassa. Lisäksi on otettu muutaman vuoden välein koepalat.

 

Nyt sitten löytyi eturauhasesta pieni määrä ja matalan ärhäkkyystason syöpäkudosta, vaikka PSA ei vieläkään ole paljon noussut jo alun perin korkeista lukemista.

 

Talvi ja kevät olivat aika vaikeita. Ei tiedetty varmuudella onko levinnyt. Sitten helpotti vähän, kun magneettikuvat kertoivat, ettei leviämisestä minnekään ollut näyttöä.

 

5.4. tehtiin leikkaus. Siihen päädyimme. Se todettiin jatkon kannalta varmimmaksi. Ja kaikki meni hyvin. Ei ongelmia runsaan parin viikon paranemisen taipaleelta.

 

Pyrin ensi viikolla takaisin töihin. Nöyrin mielin palaan, tietoisena siitä, ettei syöpä erittäin hyvästä ennusteesta huolimatta ole helppo juttu. Se on sittenkin arvaamaton.

 

Raija on ollut valtavan suuri apu. Samoin muun perheen tuki ja monien ystävien tervehdykset, ovat lämmittäneet.

 

Ps. Kun eduskunnasta on joutunut olemaan useampia päiviä pois, ajattelin kertoa julkisuuteen todellisen syyn. Tämä on sairaus sairauksien joukossa.

 

Vähän kunnallisvaaleista

 

Kunnallisvaalit käytiin. Kansa on puhunut ja siihen on tyytyminen.

 

Keskustalle vaalitulos oli historiallisen huono. Vastuunkanto erityisesti pääministeripuolueena on tätä. Olemme tehneet mielestäni monet asiat oikein. Suomi selviytyy. Uusi nousu on totta. Talous kasvaa ja työllisyys kohenee.

 

Ja miksikäs emme palaisi tukevammalle tielle! Suomen reaalinen kilpailukyky on edelleen yksi koko maailman parhaimmista. Kiky-sopimuksen ansiosta, lähinnä, nyt myös kustannuskilpailukyky paranee muutamassa vuodessa lähelle kilpailijamaidemme vastaavaa.

 

Äkkiä ajatellen tämän kaiken olisi pitänyt jo näkyä myös kunnallisvaalituloksessa. Näin jo siksikin, että juuri kunnallisvaaleja ajatellen olisi sillä totuudella pitänyt olla suuri merkitys, että Sipilän hallitus ei leikkaa kuntapalveluista edeltäjästään poiketen juuri mitään. Katainen ja Stubb ottivat enimmillään 1.500 miljoonaa euroa per vuosi. Sipilän hallitus leikkaa kunnilta vain indeksin, 75 miljoonaa euroa/vuosi.

 

Mutta eivät auttaneet nousun merkit eivätkä edeltäjää paremmat kuntakohtelut. Keskustakin menetti jopa Gallupeihin verrattuna ja kaikkiin aikaisempiin kunnallisvaaleihin verrattuna. Siis, tyytyväisiä emme voi olla. Selviydyimme kohtalaisesti.

 

Makrotalouden näkymät ovat niin meillä kuin muuallakin entistä enemmän vain joku ”hämärä taustakuva” ihmisten äänestyskäyttäytymisessä.

 

Lähellä olevat asiat ovat tärkeitä. Heikommista halutaan sittenkin pitää huolta. Arvoilla ja ihanteilla on merkitystä. Niiden vähäisestäkin rikkomisesta tuntuu rankaisu olevan entistäkin kovempi. Pari esimerkkiä.

 

Päivähoidon pieni rajausmahdollisuus toisen vanhemman ollessa kotona oli näköjään paljon suurempi ”synti” kuin kuntatalouden miljardileikkauksien lopettamisen tuoma ansio! Näin se taisi mennä.

 

Vielä suurempi asia tuntui olevan koulutuksesta leikkaaminen. Sen tuomittavuuden oppositio, erityisesti vihreät, kykeni projisoimaan sitä taustaa vasten, että muutamat veroratkaisut suosivat vähän enemmän suurituloisia. Olkoonkin, että niistäkin osa oli kiky-sopimuksen mukaisia.

 

Ylipäänsä entistä tärkeämmäksi näyttää muodostuvan kysymys siitä, miten muutoksissa ja suuremmissa reformeissa kannustetaan ja tuetaan ihmistä silloin, jos häneltä vaaditaan enemmän. Miten annetaan turvaa silloin, jos vaaditaan joustamaan enemmän?

 

Kunnallisvaalien alla viher-vasemmiston viesti oli, ettemme välitä ihmisestä, vaan runttaamme. Erityisesti ammatillisen koulutuksen tolkuttoman suuret leikkaukset antoivat opposition huudolle niin suuren volyymin, että suuri yleisö luuli kaikesta koulutuksesta leikattavan. Ja näinhän ei ollut.

 

Välttämättömän maakunta- ja sote-uudistuksen ongelma on vähän sama. Oikea iso linja näytti jäävän sen kritiikin alle, minkä oppositio kykeni kohdistamaan valinnanvapausmalliin, jossa ovet avataan paljon leveämmälleen kuin esimerkiksi Ruotsissa.

 

Näistä ja monista muista niin politiikan sisältöön kuin toimintatapaan liittyvistä ”opetuksista” on mielestäni keskustassakin otettava vaarin. On uskallettava keskustella. Omia johtajia on tuettava, muttei niin, etteikö itsekritiikki kuuluisi omien tukeen!

 

Olen vahva markkinatalouden tukija. Olen silti sitä mieltä, etteivät markkinat nyt noin vain ja pyyteettömästi huolehdi kaikista asioista. Jos huolehtisi, mihin poliittista järjestelmää tarvittaisiin? Kohdentamatta tässä sanomaani mihinkään tai kehenkään, on tämä sanottava.

 

Hallituksen puoliväliriihi on edessä. En ala oppimestariksi tässä sen suhteen enempää. Ensi viikon alussa asiasta muutama huomio.

 

Miksi vihreät menestyivät?

 

Facebook-kavereistani monet ovat kyselleet arvioitani, miksi vihreät menestyivät.

 

Siis miksi vihreät minun mielestäni? Käsitykseni on, mitä pitemmälle vaalikausi on jatkunut, sitä selvemmäksi on käynyt, että vihreät ovat nousseet monella "pään mitalla" demareiden ohitse hallituksen ykköshaastajaksi, pääoppositiopuolueeksi.

 

Siihen on mielestäni monta syytä. Mainitsen pari. Vihreiden oppositiopolitiikan kantavin sisältö liittyy koulutusleikkauksiin. Vaikka niitä ei olekaan nyt tehty perusopetuksen ja lukioon, he ovat kyenneet luomaan käsityksen, että kaikesta koulutuksesta leikataan rutkasti.

 

Tällaisen kritiikin sisältö uppoaa erityisesti vihreiden potentiaaliseen äänestäjäkuntaan. Vihreiden täydellinen epäuskottavuus esim. talouspolitiikassa ei juurikaan häirinnyt heidän saamaansa luottamusta nuorten ja vähän vanhempienkin keskuudessa. Tämä näkyy erityisen selvästi opiskelijakaupungeissa niin kuin Jyväskylässä. Meillä koulutuspaikkoja on noin 40.000. Suhteessa koko väestöön ylivoimaisesti enemmän kuin missään muualla Suomessa.

 

SDP:n oppositiopolitiikassa iskettiin kaikkea mikä liikkuu. Siinä ei ollut selvää kärkeä. Sote, koulutus, aluekuntamalli, yrittäjävähennyksen vastustaminen jne. Selkeän sanoman puuttuminen heikensi rajusti uskottavuutta.

 

Tätäkin suurempi ongelma SDP:lle on ollut se tosiasia, että puheenjohtaja Rinne ei ole kyennyt nousemaan uskottavaksi, asiat osaavaksi, selkeän vaihtoehdon kertovaksi ja sympatioita herättäväksi oppositiojohtajaksi. Ei ole, vaikka ei mies niin huono ole.

 

Hän on kulmikas, viittaa kuulijoille ja katsojille epäselviksi jääviin "SDP:n sen ja sen työryhmän valmistelemaan kannanottoon". Ei kuulija lähde sellaisia netistä etsimään. Ne pitää olla puheenjohtajan huulilla heti, jos vastauksia ylipäänsä on.

 

Vihreiden Niinistön suuhun jo sinänsä sopii koulutuskysymykset. Sen lisäksi hän on debatoijana valtavasti Rinnettä parempi. Hän antoi TV- keskusteluissa monta "väärää tai hämärää todistusta", mutta selvisi niistä hyvin. Eikä kukaan muistanut muistuttaa niistä vihreistä asioista, esimerkiksi siitä, että vahvan vihreän Helsingissä he senkun lisäävät kivihiiltä. Esimerkiksi.

 

Juha Sipilä menestyi mielestäni TV-keskusteluissa varsin hyvin. Asioiden asiallinen kertominen ei nyt riittänyt. Pitkissä vaalien alla käytävissä vaalikeskusteluista syntyy keskustelumoodi osin toimittajien ja osin debatoijien ominaisuuksien perusteella. Asiasta keskustelu jäi tällä kertaa, jos mahdollista, entistäkin pienempään rooliin. Sote, sote, sote ja koulutus.

 

Jyväskylässä vihreiden nousua selittää mielestäni kaikki tuo edellä kertomani potenssiin kaksi. SDP:llä ei ole kaupungissa näkyviä kärkipoliitikkoja. Muutamia ihan kelpo poliitikkoja kylläkin, mutta ei vetovoimaisia.

 

Lisäksi SDP on ollut Jyväskylässä koko sotien jälkeisen ajan niin dominoivassa asemassa, että se asia jo sinänsä on saattanut olla viime vuosina rasite, vaikka eivät suuria virheitä mielestäni olekaan tehneet. SDP menetti valtavasti vihreille.

 

Keskustan valtuustopaikkaluku säilyi täällä ennallaan, 11 paikkana. Menetimme kokoomuksen tavoin aivan vähän mekin ääniä. Jyväskylässä keskustaväki teki hyvän vaalityön.

 

Henkilökohtaisesti kiitän kaikkia 1645 äänestäjääni. Hyvä tulos kaiken jälkeen. Toiseksi parhaani 10 kuntavaaleissani.

 

MAURI PEKKARINEN

Sipilän hallitus ei leikkaa kunnilta

Keskiviikko 5.4.2017

Kunnallisvaalien alla kuntatalouden leikkaukset ovat olleet vahvasti esillä. Leikkaaminen kuntien valtionavustuksista tarkoittaa sitä, että valtio ei osoita kunnille niiden lakisääteisiin tehtäviin, muun muassa peruskoulun, päivähoidon, lukion sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden tarpeisiin niin paljon rahaa, kuin laissa on määrätty. Vuosikymmenten varrella eri väriset hallitukset ovat nipistäneet enemmän tai vähemmän velvollisuuksistaan kunnille.

 

Näiden kunnallisvaalien alla on keskusteltu siitä, mitä edelliset Kataisen/Stubbin hallitukset tekivät ja mitä tekee nykyinen Sipilän hallitus. Viimeksi seurasin asiaa Vihreiden vaalitentissä ja Jyväskylän kaupunginvaltuuston kokouksessa.

 

Kataisen/Stubbin hallitukset leikkasivat Suomen Kuntaliiton ja valtiovarainministeriön yhteisten laskelmien mukaan valtionosuuksista vuosina 2012-2015 yhteensä reilusti yli 4 miljardia euroa, enimmillään vuodessa lähes 1,5 miljardia euroa. Esimerkiksi Jyväskylältä leikkaus oli vuodessa enimmillään yli 25 miljoonaa euroa.

 

Euromääräisesti suurimpina leikkaukset kohdistuivat sosiaali- ja terveyspalveluihin, seuraavaksi suurimpina peruskouluun, lukioon ja lasten päivähoitoon. Osa leikkauksista näkyi suoraan palvelujen huonontumisena, sillä erittäin monissa kunnissa valtion rahan väheneminen korvattiin nostamalla veroprosenttia.

 

Toisissa kunnissa otettiin lisää velkaa. Niinpä kuntien velan määrä kasvoi sanottuina vuosina 2012-2015 yhteensä noin 5 miljardilla eurolla, konsernivelat mukaan laskien tätäkin enemmän. Veroprosentteja noina vuosina tehtiin useimmissa kunnissa, yhteensä huikeat 464 kertaa.

 

Kataisen/Stubbin hallitukset panivat julkisen talouden ikävät leikkaukset suurelta osaltaan kuntien päättäjien tehtäväksi.

 

Myös Sipilän hallitus on joutunut leikkaamaan monesta. Eikä ihan aina oikeudenmukaisimmalla tavalla. Mutta kuntien valtionosuuksista se ei ole leikannut, eikä leikkaa indeksitarkistusten jäädyttämistä, 75 miljoonaa euroa, lukuun ottamatta. Ne jäädytetään kaikkialla yhteiskunnassa. Näin on, vaikka tuon tuosta julkisuudessa yritetään vähintään vihjaista, että ”kyllä se Sipilän hallitus jatkaa samaa leikkauslinjaa”. Viimeksi tällaiseen väitteeseen törmäsin kaupunginvaltuuston kokouksessa.

 

Nykyisen hallituksen linja on siis radikaali muutos aiempaan menoon. Hallituksen ja eduskunnan on kannettava leikkausvastuu, ei kuntapäättäjien. Siksi nyt ei leikata peruskoulusta, päivähoidosta, lukiosta eikä sosiaali- ja terveyspalveluista. Valtio osoittaa kunnille näihin tehtäviin sen, mikä on laissa sovittu. Niihin kustannuksiin, joita alennettiin kiky-sopimuksella, valtio ei lähetä valtionosuuksia. Aivan kaikkia kustannusten alentamisia kunnat eivät tosin kykene toteuttamaan heti vuonna 2017. Uusi suunta näkyy nyt kuitenkin siinä, että tälle vuodelle veroprosenttejaan nosti vain 40 kuntaa ja laski 14 kuntaa.

 

Yksi ikävimmistä, ei-kuntaleikkauksista, ovat ammatillisen koulutuksen leikkaukset. Ne ovat täysin ylimitoitettuja. Suhteessa paljon vaikeampia kuin esimerkiksi ammattikorkeakoulun ja yliopistokoulutuksen leikkaukset. Toivon, että hallituksen puoliväliriihi helpottaa ammatillisen koulutuksen tilannetta. Näin jo siksi, että ammattiväestöstä alkaa monilla aloilla olla taas pulaa.

 

MAURI PEKKARINEN

kansanedustaja (kesk.)

Jyväskylä

Euromaiden kahtiajako ei voi jatkua pitkään

Torstai 30.3.2017

Euroopan ja erityisesti euro-Euroopan talouden kuvan kaksijakoisuus on järkyttävä. Saksan kansantalouden ylijäämä oli viime vuonna 8,7 prosenttia bkt:stä, eli noin 300 miljardia euroa maan noin 3100 miljardin euron kansantuotteesta. Julkisen talouden ylijäämä oli sekin viime vuonna lähes 25 miljardia euroa.

 

Saksa on valtava ylijäämätalous. Maailman suurin. Nimellisestikin ylijäämä on suurempi kuin Kiinan, maailman toiseksi suurimman ylijäämätalouden. Onko siis kaikki hyvin koko Euroopan ja erityisesti euromaiden kannalta, kun veturissa on voimaa?

 

Ei ole. Samaan aikaan liki kaikkien muiden euromaiden kansantaloudet ovat alijäämäisiä. Toista tai molempia Emu-kriteereitä, velka alle 60 prosenttia bkt:stä ja julkisen talouden alijäämä alle 3 prosenttia, rikkoivat liki kaikki läntisen euroalueen maat. Kun velkasuhteen pitäisi olla jokaisessa jäsenmaassa alle 60 prosenttia bkt:stä, mikään sanotuista maista ei kriteeriä täytä. Koko euroalueen yhteinen julkisen velan suhde on yli 90 prosenttia euromaiden bkt:stä.

 

Eurooppa on kahdessa karsinassa, eikä paljon parempaa ole näköpiirissä. Viestit Kreikan finanssikriisin näkymistä eivät rohkaise. Velkasuhde on edelleen noin 180 prosenttia, kolminkertainen Emun sallimaan. Rakenteelliset uudistukset etenevät maassa hitaasti, jos lainkaan. Kasvu on velka huomioon ottaen liian hidasta. Työttömyys on reilusti yli 20 prosenttia.

 

Frankfurter Allgemeine Zeitung -lehden taannoisen asiantuntija-arvion mukaan Kreikan selviytymisen näkymä on ylivoimaisesti huonompi kuin missään viimeisen vuosisadan kuluessa koetussa finanssikriisissä, 1930-luvun laman jälki mukaan lukien. Kesään mennessä Kreikan pitäisi saada kolmannesta tukipaketista 7-8 miljardia euroa.

 

Italian julkinen velka on yli 133 prosenttia ja Portugalin noin 129 prosenttia. Lisäksi Portugalin pankkien tilanne on kriisiytymässä. Syvällä kyntää edelleen myös Kypros.

 

Koko euron traumaa kuvaa nyt se tosiasia, että kituliaaseen kasvuun euroalue selviytyy edes jotenkin Euroopan keskuspankin (EKP) rahkeilla.

 

Kun pääjohtaja Mario Draghi julisti euron ikuiseksi asiaksi, EKP lunastaa lupausta kasvavilla euromaiden velkapapereiden ostoilla. Viimeisin asetettu ostokatto, 33 prosenttia, on lähestymässä. EKP:n on jo tänään useiden euromaiden ylivoimaisesti suurin velkoja. Se on ostanut markkinoilta eurovaltioiden velkapapereita noin 1500 miljardilla eurolla. EKP siis tosiasiassa, vaikkakin jälkimarkkinoiden kautta, rahoittaa eurovaltioita. Alun alkaen tämä ei kuulunut lainkaan keskuspankin tehtäviin, korkeintaan marginaalisiin sellaisiin. Sivutuotteena tästä Saksaan nojaava Target-epätasapaino on tänään valtava.

 

Eihän tällainen ole toimiva tai hienosti sanottuna ”optimaalinen” yhteisvaluutta-alue. Eikä se ole edes muuttumassa sellaiseksi. Euron hakiessa kelluen kurssiaan, Saksan vahva talous pyrkii sitä vahvistamaan. Mutta yhteisvaluutta-alueen ”apatiatalouksen”, joita ovat liki kaikki muut euromaat, taloudet hinaavat euroa heikommaksi. Ei kuitenkaan niin alas, kuin monen ongelmamaan oman talouden tunnuslukujen perusteella kurssin pitäisi asettua.

 

Trumpin hallinnossa osoitellaan Saksaa. Oikea osoite olisi tietysti euromaiden syvä kahtiajako.

 

Saksa hyötyy kaiken lisäksi muutoinkin EU:sta aivan valtavasti. Esimerkiksi rakennerahastovarojen kanavoituminen Saksan rajojen välittömään läheisyyteen, auttaa vieressä olevaa saksalaista teollisuutta. Saksan uuden liittopresidentin Frank-Walter Steinmeierin näkemys olikin, että saamiensa hyötyjen vastineeksi Saksan tulisi maksaa enemmän EU:lle.  

 

Nyt monien maiden vaalien alla po. kahtiajako ja euron repaleisuus on pantu maton alle. On ollut pakko. Muutoin populistit voittaisivat vielä enemmän. Syksyllä härkää on pakko tarttua sarvista. Iso kysymys silloin on, saavatko vallan ne, jotka hakevat euron korjausliikkeen integraatiota syventämällä vai ne, jota ottavat tarvittaessa pari askelta taakse.

 

Kirjoittaja on eduskunnan ensimmäinen varapuhemies, kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk.)

Bussit biokaasuun

Tiistai 21.3.2017 klo 13:16

Taas muistutan, että kohta Jyväskylässä on tarjolla biokaasua ja kaasua entistä enemmän ja useammassa paikassa.

Laukaan Leppäveden Erkki Kalmari on tarjonnut sitä muilta osin jo vuosia. Mutta hitaasti on lisääntynyt tarjonta. Niin myös kysyntä. Mittavaan tarjonnan lisäämiseen ei ole ollut oikein intoa, kun ei ole ollut tietoa siitä, että millaista kysynnän kasvua voi odottaa.

Nyt tiedetään, että Jyväskylässä alkaa Mustankorkealta kohta virrata biokaasua. Mahdollisuudet biokaasun tarjontaan Jyväskylän seudulla on selvitetty lähes 20 000 henkilöauton tarpeisiin.

Varmuus tarjonnasta paranee myös siten, että Gasum avaa Jyväskylään aseman jo kesällä 2017 Metsälehmuksentielle. Jyväskylän tankkausasemalta saa tankattua paineistettua maa- ja biokaasua (CNG) polttoaineeksi henkilö-, jakelu-, jäteautoihin ja busseihin. Asema palvelee myös raskaan liikenteen ajoneuvoja tarjoamalla polttoaineeksi nesteytettyä maa- ja biokaasua (LNG/LBG).

Ratkaisevaa uusille kaasun käytön lisäämistoimille on, että kaasun jakelupaikkoja on pakko lisätä ja niitä lisätään myös Jyväskylässä. Tämän takaa jo EU-direktiivin toimeenpano, joka edellyttää, että sekä kaasun että liikennesähkön latauspaikkoja on tarjolla tietyllä etäisyydellä.

Myös näiden positiivisten asioiden jälkeen biokaasun – ja siis myös muun kaasun – lisääminen vaatii kuitenkin edelläkävijöitä. Jyväskylän kaupunki ja sen tilaama julkinen liikenne voivat haluttaessa olla sellaisia.

Kaupungin bussit, noin 96 kpl, tulee vaihtaa biokaasulla ja kaasulla kulkeviksi. Tiedän, että se vaatii sopimuksen uudistamista Koiviston Auton kanssa. Uskon silti, että jo imagosyistä ja siirtymäajalla yritys voisi olla valmis tähän.

Ratkaisu olisi viisas kaupungin jätteiden, ainakin osan, käytön kannalta. Jatkossa koko maakunnan jätteiden, myös ns. suoja-alueiden ja niiden niittäjien kannalta. Se olisi viisasta uusiutuvan energian mallikaupungin tittelistä kisaavalle Jyväskylälle, sen imagolle, kaupunkilaisille, koko maakunnalle ja Suomelle.

Olen varma, että tällaista ratkaisua seuraisivat myös monet muut raskaamman liikenteen harjoittajat. Henkilöautoilla ajavista puhumattakaan.

Autoverotukseen pitää kuitenkin tehdä muutos. Ei biokaasuautoa voi autoverottaa niin kuin fossiilisella polttoaineella kulkevaa!

MAURI PEKKARINEN

kansanedustaja (kesk.)

kuntavaaliehdokas

Jyväskylä

Kuntataloudesta näin vaalien alla!

Perjantai 17.3.2017 klo 11:19 - Mauri Pekkarinen

Antti Rinne kertoi keskiviikkoiltana TV:ssä, että Kataisen/Stubbin hallitus, jossa Rinne oli valtiovarainministerinä, olisi leikannut kuntien valtionosuuksia vuositasolla 600 miljoonalla eurolla.
Ei mennyt noin.
Vuositason leikkaus oli tuolloin enimmillään pitkälti yli miljardin, lähemmäs 1500 miljoonaa euroa. Siis tuo summa niistä tehtävistä, joihin kunta on velvoitettu ja joihin valtio myöntää lain mukaan indeksiperusteisesti valtionosuuksia.
Nykyisen hallituksen ratkaisut merkitsevät sitä, että syksyn 2016 kuntatalousohjelman mukaan valtion budjetti vuodelle 2017 vahvistaa koko Suomen kuntien taloutta 40 miljoonalla eurolla vuodessa.
Hallituksen täydennysesityksen jälkeen budjetin vaikutus kuntatalouteen on -8 miljoonaa, eli vähän, mutta vain vähän kurittava.

MAURI PEKKARINEN

Avainsanat: kuntatalous, valtionosuudet, leikkaukset

Päätösvalta ja vastuu valtuustolle

Maanantai 13.3.2017

Kunnalliseen kansanvaltaan kuuluu, että niillä, jotka kansa päättää valita keskeisiin luottamustehtäviin, pitää olla myös valta ja vastuu kaikista keskeisistä kunta-asioista.

Kuulostaa itsestään selvältä. Monissa kunnissa, myös Jyväskylässä, suunta on ollut vähän toinen. Valtuusto on itse delegoinut päätösvaltaa kaupunginhallitukselle, lautakunnille, kuntayhtymille tai eri asioita varten perustetuille yhtiöille. Valtuusto itse on jäänyt liian monessa sivuun.

Suuri määrä ihmisten arkeen liittyviä isoja periaatteellisia asioita hoidetaan valtuuston ulottumattomissa. Useissa tapauksissa uskon niitä hoidettavan hyvin.

Paljossa asioihin tarvittaisiin kuitenkin valtuustolta suora päätös. Moniin muihin asioihin vähintään valtuuston linjapäätös, tavoitteen asettaminen, palautteen antaminen, strategian rakentaminen jne.

Uudella valtuustokaudella ja viimeistään maakunta- ja sote-uudistuksen jälkeen käy entistäkin välttämättömämmäksi palauttaa merkittävä osa delegoidusta päätösvallasta valtuustolle.

Vallan pitää olla kasvotettu. Kansalaisten pitää tietää, ketkä ovat vastuussa mistäkin. Ammattitaitoiselle virkakoneistolle valtuuston päätökset ja linjaukset eivät ole rasite, vaan tuki.

MAURI PEKKARINEN

 

EU:n aluepolitiikka vääristää kilpailua

Tiistai 7.3.2017

”Aluepolitiikka on vanhanaikaista ja rahojen tuhlaamista”. ”Valtion ei pidä ohjailla aluepolitiikalla markkinoita”. Suunnilleen näin vaativat monet liberaalin markkinatalouden tukijat.

Perinteisesti sana ”aluepolitiikka” on tarkoittanut julkisen vallan aineellisia toimia alueellisten erojen kaventamiseksi.

Suomessa tällaisten politiikkatoimien kärki oli 1970-luvun alusta lähtien heikompien alueiden yritysten ja elinkeinopolitiikan edellytysten tukemista.

1990-luvun alusta lähtien alettiin puhua – aivan oikein – aluekehittämisestä eli koko maan eri alueiden vahvuuksien tunnistamisesta ja niiden kehittämistoimista. Tässä vaiheessa alkuperäisellä aluepolitiikalla, eli heikoimpien tukemisella – tasauksella – oli vielä vahva rooli osana ”aluekehitystoimia”.

Nyttemmin ”aluekehitys” ymmärretään yhä yleisemmin kehittämispolitiikkana ilman sanottua alueellista tasausta. Valtio ei tasaa juurikaan enää.

Kuntien valtionosuusjärjestelmä antaa eniten heikoimmille julkisten palvelujen tarjonnassa. Joskus valtion budjeteissa harkinnanvaraisia infrainvestointeja kohdennetaan lisäksi heikoimmille alueille.

Toisaalta valtio on vetänyt työpaikkansa liki tyystin pienemmiltä suuremmille paikkakunnille, minne myös muut investoinnit keskittyvät.

Yritystoimintaan kohdistuvat alueperusteiset tuet on Suomessa ajettu alas, noin 100 miljoonaan euroon vuodessa. Ne ovat paljon pienemmät kuin muutamaan suureen keskukseen kohdistuva teknologia- ja innovaatiorahoitus.

Muita kuin maatalouselinkeinoja edistävän varsinaisen aluekehittämisen Suomi on integroinut vahvasti osaksi EU:n alue- ja rakennepolitiikkaa, nykyisin koheesiopolitiikkaa.

Vuosina 2014–2020, EU:n uudella ohjelmakaudella, unioni käyttää koheesiopolitiikkaan 350 miljardia euroa, kolmanneksen kaikista menoistaan.

Tuosta niin sanotut koheesiomaat, joiden väestönosuus EU:n koko väestöstä on 24,6 %, saavat noin 69 % ja muut maat, joiden väestöosuus on 75,4 %, saavat 31 %.

EU:n koheesiopolitiikan tarpeisiin Suomi lähettää EU:lle joka vuosi noin 600 miljoonaa euroa ja saa takaisin oman aluekehityksemme tarpeisiin 200 miljoonaa euroa. Saantosuhde huononi selvästi vuoden 2013 neuvotteluissa.

Tämä EU-maiden raju tasaus sopii hyvin samoille suomalaisille poliitikoille, jotka suhtautuvat nuivasti kansalliseen tasaukseen, aluepolitiikkaan.

Asukasta kohti EU-tuki on enimmillään 350–385 euroa, kuten esimerkiksi Virossa tai sen kaltaisissa maissa.

Suomeen yhteistä EU:n aluerahaa virtaa alle kymmenesosa tuosta eli keskimäärin 33 euroa asukasta kohti.

Lapissa ja Itä-Suomessa vastaava tuki on 106 euroa, eli alle kolmannes siitä, mitä se on Baltian maiden parhaimmilla alueilla ja alle puolet Puolan, Tshekin ja muiden itäisten Keski-Euroopan tukitasoista.

Rahamäärällä mitaten suurin EU:n aluerahan saaja on Puola. Vuonna 2015 se sai noin 12,4 miljardia euroa.

Mielenkiintoista on havaita, että esimerkiksi EU:n vahvimmissa maissa Saksassa, Ranskassa ja Englannissa on alueita, joissa tukitaso on suurempi kuin Keski-Suomessa.

En siis jaa käsitystä, että EU:n aluepolitiikka, koheesiopolitiikka, pitäisi nähdä jotenkin modernina, samalla kun oman maan sisällä tasausta pidetään vanhanaikaisena!

EU-naapureiden välillä näin suuri tasaus vääristää kilpailua. Ja sehän näkyy jo nyt investointien virtana meiltä ulos.

MAURI PEKKARINEN

kansanedustaja (kesk.)

kuntavaaliehdokas

Jyväskylä

EU himmailee ongelmien kanssa

Lauantai 25.2.2017

Viestit Kreikan finanssikriisin näkymistä eivät rohkaise. Velkasuhde on edelleen 180 prosenttia, kolminkertainen Emun sallimaan. Rakenteelliset uudistukset etenevät maassa hitaasti, jos lainkaan. Kasvu on velka huomioon ottaen liian hidasta. Työttömyys on reilusti yli 20 prosenttia. Ja perusylijäämä - mikä ei huomioi velkaa ja sen hoitokustannuksia - on aivan liian pieni.

 

Frankfurter Allgemeine Zeitung -lehden tuoreen asiantuntija-arvion mukaan Kreikan selviytymisen näkymä on ylivoimaisesti huonompi kuin missään viimeisen vuosisadan kuluessa koetussa vähänkin merkittävämmän maan finanssikriisissä, 1930-luvun laman jälki mukaan lukien.

 

Kesään mennessä Kreikan pitäisi saada kolmannesta tukipaketista 7-8 miljardia euroa. IMF:n ja euromaiden näkemykset rahan myöntämisen ehdoista ovat erilaiset.

 

Huolet eivät rajoitu kuitenkaan vain Kreikkaan. Italian julkinen velka on yli 133 prosenttia ja Portugalin noin 120 prosenttia. Lisäksi Portugalin pankkien tilanne on kriisiytymässä. Syvällä kyntää edelleen myös Kypros.

 

Koko euron traumaa kuvaa nyt tosiasia, että kituliaaseen kasvuun euroalue selviytyy nyt edes jotenkin Euroopan keskuspankin (EKP) rahkeilla. Se on ostanut markkinoilta eurovaltioiden velkapapereita noin 1500 miljardilla eurolla. EKP siis tosiasiassa, vaikkakin jälkimarkkinoiden kautta, rahoittaa eurovaltioita. Alun alkaen tämä ei kuulunut lainkaan keskuspankin tehtäviin, korkeintaan marginaalisiin sellaisiin.

 

Kun pääjohtaja Mario Draghi julisti euron ikuiseksi asiaksi, EKP lunastaa lupausta kasvavilla euromaiden velkojen ostoilla. Viimeisin asetettu ostokatto, 33 prosenttia, on lähestymässä. EKP:n on jo tänään useiden euromaiden ylivoimaisesti suurin velkoja!

 

Mutta eihän hätä ole tämän näköinen koko euro-alueella. Näin voisi sanoa katsomalla Saksan talouden tunnuslukuja. Sen kansantalouden ylijäämä oli viime vuonna 8,7 prosenttia bkt:stä, eli lähes 300 miljardia euroa maan noin 3100 miljardin euron kansantuotteesta. Julkisen talouden ylijäämä oli sekin viime vuonna lähes 25 miljardia euroa.

 

Euroalue on jakautunut kahtia. Saksa on valtava ylijäämätalous. Euron kurssi on ollut sille aivan liian heikko. Saksan kanssa samassa valuutassa tarpoessaan muut euromaat ovat jähmettyneet liki pysyvästi alijäämätalouksiksi, Suomi mukaan lukien.

 

Eihän tällainen ole toimiva yhteisvaluutta-alue.

 

Tällä hetkellä vain Saksa on erityisen huolissaan euroalueen tilanteesta. Eikä ihme. Sen Target-epätasapaino on valtava. Jos euroalue hajoaisi, se olisi Saksalle kallis juttu.

 

Vaikeudet löytää Kreikan ongelmiin todellisia ratkaisuja kertoo nyt siitä nalkista, mihin euromaat ovat ajautuneet.

 

IMF toivoo pohjimmiltaan, että euromaat "armahtavat" pahiten sairasta eli Kreikkaa. Se taas olisi "taivaan lahja" useissa euromaissa vaaleihinsa valmistautuville euroa vastustaville populistisille puolueille. Tätä euromaiden johtajat Angela Merkelin vedossa pelkäävät. Ei sellainen olisi helppoa Suomellekaan. Vielä suurempi lahja olisi se, jos Brexitin jatkoksi yksi euromaa joutuisi jättämään rahaliiton.

 

Muut euromaat yrittävätkin nyt kovistella Kreikkaa täyttämään kolmannen apupaketin ehdot mahdollisimman tarkkaan, jotta apupaketin nyörit voisivat avautua.

 

Kovin vaikeaa ei ole ennustaa miten asia ratkeaa. Kreikalle myönnetään kesällä lisämiljardit ilman suurempia itkuja. Näin menetellen suurin lasku Kreikasta ei realisoidu, kun maa ei joudu konkurssiin ja velat eivät realisoidu. Samalla toisaalta varmistuu se, ettei Kreikka kykene velkojaan koskaan maksamaan.

 

Veikkaukseni on, että elleivät populistit voita vaaleja, integraation syventämistä kannattavat voimat astuvat EVM:n Klaus Reglingin tavoin esiin ja vaativat sitä ratkaisuksi euron ongelmien voittamiseksi.

MAURI PEKKARINEN

Eduskunnan I varapuhemies

kansanedustaja (kesk.)

Innovaatiovuoto on pysäytettävä

Sunnuntai 12.2.2017

Suomen taloudellisen nousun pari vuosikymmentä kestänyt pitkä loikka 1990-luvun alun lamasta lähtien perustui ratkaisevasti koulutuksen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan (t&k) resurssien kasvattamiseen.

 

Julkinen t&k-rahoitus lähes kaksinkertaistui vuosina 1991-1995. Tämä vauhditti yritysten omat t&k-satsaukset kaksinkertaiseksi valtion rahoitukseen verrattuna. Lipposen hallitukset jatkoivat liki samaa tahtia. Vanhasen I ja II hallitukset nostivat julkisen t&k -rahoituksen ennätystasolle. Samalla koko t&k-rahoitus nousi yhteensä lähes 7 miljardiin euroon vuodessa.

 

Talouden vaikeudet ovat merkinneet julkisten t&k-panosten radikaalia vähenemistä sitten vuoden 2011 sekä Kataisen että Sipilän hallituksen aikana. Julkisen satsauksen puuttuessa myös yritysten t&k-panostukset ovat romahtaneet. Esimerkiksi Tekesin avustusmuotoisen t&k-rahoituksen leikkaus vuoden 2011 tasosta on yli kolmannes.

 

Lainarahoituksen lisääminen on tähän verrattuna vaikutukseltaan mitätön. VTT:n julkinen rahoitus on sukeltanut samassa ajassa neljänneksen. Yhdessä yksityisen ja julkisen t&k-rahoituksen romahdus on viidessä vuodessa pitkälti yli miljardi euroa. Se on mahdottoman paljon. Niin sanotuille kärkihankkeille kohdennettavat t&k-rahat korvaavat leikkauksista vain pienen siivun.

 

Kuvaavaa tilanteelle on, että hallituksen ehdottomiin kärkihankkeisiin kuuluvan biotalouden t&k-rahoitus jäi sekin viime vuonna pienemmäksi kuin muutama vuosi sitten.

 

Julkisessa keskustelussa t&k-rahoituksen alamäki ei ole juurikaan puhuttanut. Kasvanut huoli on kohdistunut koulutuksen määrärahojen leikkauksiin. Ja toki erityisesti ammatillisesta koulutuksesta ollaan leikkaamassa kohtuuttomasti. Liian paljon myös ammattikorkeakoulutuksesta. Yliopistojen toimintamäärärahojen supistukset ovat vähäiset näihin verrattuna. 

 

Yliopistojen perusrahoituksen voimavarat ovat ensi vuoden budjettiesityksessä noin 100 miljoonaa alle historian suurimpien määrärahojen, mutta 421 miljoonaa euroa suuremmat kuin vielä vuonna 2007. Niin sanotun kärkihankerahoituksen ja yliopistojen pääomittamisen ansiosta pudotus huipusta jää lähes olemattomaksi.

 

Valtio näet tulee pääomittaneeksi yliopistoja vuoden 2008 jälkeen 831 miljoonalla eurolla, josta yksin Aalto-yliopisto on saanut 500 miljoonaa euroa. Ja uusi yli 150 miljoonan euron ruiske on luvassa. Siis suurimpien yliopistojen pääomittamiseen on pantu verorahoja muutamassa vuodessa miljardi euroa ja yksityistä pääoma satoja miljoonia euroja.

 

Yliopistojen ohella perustutkimuksen tärkein rahoittaja on Suomen Akatemia. Myös sen julkista rahoitusta on leikattu, muttei läheskään niin paljon kuin innovaatiotoiminnan eli soveltavan tutkimuksen ja kehittämisen t&k-rahoituksesta. Tutkijoiden - siis perustutkimuksen piirissä olevien - määrä tuhatta asukasta kohti on meillä edelleen yksi koko maailman suurimmista.

 

Koulutuksen määrärahoista ammatillisen koulutuksen rahoituksen leikkaukset ovat siis ylivoimaisesti suurimman huolen aihe. Niiden pudotus on ollut muutamassa vuodessa lähes 400 miljoonaa euroa, runsaasta 2 miljardista eurosta kuluvan vuoden 1660 miljoonaan euroon. Tällaisella pudotuksella tulee olemaan hintansa.

 

Uskon, että hallitus voisi nyt kääntää koulutuksen rahoituksen nousuun. Oma toiveeni on, että suurin lisärahoitus ei määräydy sen perusteella, kenellä on voimakkaimmat puolestapuhujat (yliopistot), vaan sinne, missä tarve on suurin (ammatillinen koulutus).

 

Yliopistojen lisärahoitusta tärkeämpää on t&k-rahoituksen eli soveltavan tutkimuksen, kehittämisen ja tuotteistamisen rahoituksen - innovaatiorahoituksen - radikaali lisääminen. Uusin tieto on saatava muuttumaan nykyistä nopeammin ja tehokkaammin uusiksi innovaatioiksi, jotka voidaan tuotteistaa, kaupallistaa ja saada tuotantoon. Tässä generoinnissa tarvitaan valtiota riskin kantajaksi niin meillä kuin kaikkialla muuallakin.

 

T&k-rahoituksen romahdus on jo synnyttänyt Suomesta innovaatiovuodon ja se voimistuu kaiken aikaa. Innovaatiovuoto tarkoittaa verorahoitteisen osaamispotentiaalin - koulutuksen ja perustutkimuksen - varojen valumista verotuloja tuottavaksi toiminnaksi maan rajojen ulkopuolelle. Sinne valuvat tällöin osaamiseen nojaavat työt ja niiden mukana verotulot. 

 

Tällaista innovaatiovuotoa kärjistää se tosiasia, että kaikki EU-maat eivät ole pitäneet kiinni Barcelonan ja Lissabonin sitoumuksista lisätä omaa osaamistaan. Moni keskittyy enemmän muualla tuotetun osaamisen imemiseen maahansa ja sen muuttamiseen siellä tuotannoksi ja verotuloiksi.

 

Erityisesti Baltian maat, Puola ja Tšekki ovat tässä myös onnistuneet. Eikä ihme. Esimerkiksi Puola saa noin 12 miljardia euroa vuodessa EU:n aluetukea. Entistä suurempi osa tästä menee yrityshankkeiden tukemiseen. Suomen vastaava EU-saanto alue- ja rakennerahastoista on noin 180 miljoonaa euroa, josta pieni osa kohdistuu yritysten kehittämiseen.

 

Innovaatiovuoto on pysäytettävä. Se on ehto verotulojen välttämättömälle ja reippaalle kasvulle.

 

MAURI PEKKARINEN

Eduskunnan I varapuhemies

kansanedustaja (kesk.)

Kiireellisyydet järjestykseen

Perjantai 10.2.2017

"Oikorataa ei pidä unohtaa", muistutti tämä lehti pääkirjoituksessaan (KSML 8.2.). Toiveeseen on helppo yhtyä, pitkällä tähtäyksellä. Asioiden kiireellisyysjärjestys on pidettävä kuitenkin tiukasti mielessä.

Yli miljardi euroa maksava oikorata vaatii suuret infrarahoituksen uudistukset ja lisäykset ennen kuin tällaiselle hankkeelle löytyisi rahoitus. Ja kavereitakin pitäisi hankkeen ajamiseen saada muista maakunnista. Päijät-Hämekään ei kannata Päijänteen länsipuolista ratkaisua.

Kaiken kukkuraksi oikoratarahoitus veisi valtion nykyisellä budjettirahoituksella yli kymmenen vuoden ajan koko Suomen radanrakentamisen rahat. Siihen ei taida muu Suomi olla ihan valmis, etenkin kun oikorata nopeuttaisi Jyväskylä–Helsinki-yhteyttä 15–18 minuuttia Tampereelle rakennettavaan kaksoisraiteeseen verrattuna.

Paljon maksaa kaksoisraidekin; kuitenkin noin puolet oikoradan investointiin verrattuna.

Maakunnan akuutti ja suuri voimainkoitos onkin saada Tampereelle kaksoisraide suunniteltua ja sitten rahoituksen pää avatuksi. 15–20 minuutin nopeuttaminen nykyiseen reiluun kolmen tunnin Helsinki-yhteyteen saadaan jo sillä, että Tampereen ohitus hoidettaisiin ensi tilassa. Ohituksen hinta on vain muutama miljoonaa euroa.

Kaiken lisäksi Keski-Suomelle ja koko Suomelle tärkeä on myös poikittaisyhteys. Suorastaan hassuahan tämä nykyisin on, että Savosta Jyväskylän kautta Pohjanmaalle pitää henkilöliikenteessä ajella ensin etelään Tampereelle ja nousta sieltä sitten ylös kohti Pohjanmaata.

Eli, liikenteen rakentamisen rahoitus on uudistettava. Sen tempun onnistumisen jälkeenkin meidän on pidettävä huolta hankkeiden tärkeysjärjestyksestä.

Mauri Pekkarinen

kansanedustaja (kesk.)

pj, maakuntavaltuusto

kuntavaaliehdokas

Jyväskylä

EU:n metsänieluesitys on käsittämätön

Tiistai 6.12.2016

Komission tuore esitys maankäytön muutosten ja metsien kasvun vaikutuksista maakohtaisiin hiilidioksidipäästöihin (CO2) kertoo paljon siitä, miksi unionin päätöksiä on joskus vaikeaa ymmärtää.

 

Kioto I:n linjaukset lähtivät jo tulkitsemaan metsien nielukysymystä, eli metsien ja sen kasvun kykyä niellä CO2-päästöjä irti niiden luonnontieteellisestä ja biologisesta kyvystä. Durbanin kokouksessa vuonna 2011 asia meni vielä enemmän vikaan. Komission tuore esitys jatkaa väärää tulkintaa.

 

Sen mukaan maankäytön muutokset eli metsien ja viljelysmaan siirtyminen yhdyskuntatarpeisiin otetaan nielutasetta laskettaessa huomioon täysimääräisesti nielun vähenemisenä. Metsien luonnontieteellisestä ja biologisesta nielun kasvusta huomioidaan kuitenkin vain tietty mielivaltainen osuus eli 3,5 prosenttia maakohtaisista vuoden 1990 CO2-päästöistä, jotka olivat tuolloin Suomessa 70,1 miljoonaa CO2-tonnia.

 

Nielujen kasvukatto on täysin mielivaltainen. Käytännössä tällainen nielutase merkitsee Suomen tapauksessa sitä, että maankäytön runsaan 10 000 hehtaarin vuosittaisista maankäytön muutoksista syntyy nielumenetyksiä laskennallisesti aivan oikein noin 3,5 miljoonaa CO2-tonnia.

 

Metsän kasvun ansiosta tapahtuva nielun lisääntyminen rajoitetaan kuitenkin edellä mainitun kaavan mukaisesti 3,5 prosenttiin 70,1 miljoonasta CO2-tonnista eli noin 2,5 miljoonaan CO2-tonniin. Nielutaseessamme metsien kasvun synnyttämä lisänielu on siis yhden tonnin vähemmän kuin maankäytön muutokset nieluja vähentävät.

 

Todellisuudessa Suomen metsien nielun luonnontieteellinen ja biologinen kasvu imee CO2-päästöjä – asiantuntijoista vähän riippuen – 20–30 miljoonaa CO2-tonnia vuodessa. EU:n linjausten mukaan Euroopan parhaiten kasvavat suomalaismetsät ovatkin päästöjen aiheuttaja.

 

Kun Saksan päästöt olivat vuonna 1990 kolmetoista kertaa suuremmat kuin Suomen, voidaan Saksan metsien nielujen kasvu laskea nielukaton puolesta kolmetoistakertaiseksi Suomen nielujen kasvuun verrattuna. Näin siitä huolimatta, että luonnontieteellisesti ja biologisesti Saksan metsien nielut eivät kasva vuodessa juurikaan enemmän kuin Suomen.

 

Tällaiset asiat syövät uskottavuutta Euroopan unioniin.

 

MAURI PEKKARINEN

Eduskunnan I varapuhemies

kansanedustaja (kesk.)

Ilmasto- ja energiastrategia on yllätyksetön ja varovainen

Tiistai 29.11.2016 klo 15:51

Hallituksen tuore ilmasto- ja energiastrategia ei sisältänyt yllätyksiä. Se määrittelee energiapolitiikan linjat liki sanasta sanaan hallitusohjelman mukaisesti.

Uusiutuvan energian osuus nostetaan 50 %:iin, energiaomavaraisuus nostetaan yli 55 %:iin vuoteen 2030 mennessä. Öljyn käytön puolittaminen ja hiilen käytön lopettaminen vuoteen 2030 mennessä ovat niin ikään suoraan hallitusohjelmasta.

Hallitusohjelman 40 %:n tavoitteesta poiketen liikenteen uusiutuvan polttoaineen osuudeksi esitetään 30 %. Vastaavasti sähköautojen määrän lisäämisen osalta tavoite on konkreettisempi kuin hallitusohjelmassa.

Kokonaisuutena hallituksen strategia voidaan arvioida tavoitteiden osalta hyväksi ja yllätyksettömäksi ja varovaiseksi. Keinot tavoitteiden saavuttamiseksi jäävät kuitenkin auki. Niihin on tarkoitus palata myöhemmin.

Uusiutuvan energian lisäkäytön keskeinen raaka-aineperusta on bioenergiassa. Metsäteollisuuden 15 milj m3:n lisäys tarkoittaa erilaisten bioenergiajakeiden lisääntymistä 7–8 milj m3:lla. Energiana tämä on noin 14–16 TWh vuodessa. Näistä luvuista alle puolet suuntautunee teollisuuden omiin energiatarpeisiin.

Energiapuuta, lähinnä ensiharvennuspuuta, käytetään tällä hetkellä noin 8–9 milj m3. Se kaukana siitä, mitä päätettiin 2010. Kun kivihiilen käytön on sallittu kasvaa kuluvana vuonna jo 19%:lla, on se merkinnyt jarruja energiapuulle.

Kestävän metsätalouden edellytyksillä voidaan energiapuun käyttö nostaa vuoteen 2030 mennessä lähes kaksinkertaiseksi eli 15–17 milj m3:een. Se on lähes 8–10 milj m3 nykyistä käyttöä enemmän.

Puun teollisen käytön kasvavat sivuvirrat ja ns. energiapuun lisäysmahdollisuudet vuoteen 2030 mennessä merkitsevät yhteensä käytettävissä olevien energiajakeiden kasvua ainakin 15–17 milj m3/vuodessa. Energiasisältönä tämä noin tarkoittaa noin 30–34 TWh/v, runsas kymmenesosa vuotuisesta energian käytöstämme.

Lisäksi pellon ei-syömäkelpoisen bioraaka-aineen ja biojätteen hyödynnettävissä oleva potentiaali nousee 2020-luvulle vastaamaan 2–3 miljoonaa m3:a puuta. Yhdessä nämä mahdollisuudet riittävät nostamaan biouusiutuvan energian tuotannon yli 50 %:iin energian kokonaiskysynnästä Suomessa.

Vesi- ja tuulivoiman kanssa ja myöhemmin 2020-luvun lopulla myös aurinkovoiman kanssa uusiutuvan tarjonta voisi nousta yli 60 %:n kokonaiskysynnästämme.

Missä muodossa uusiutuvaa, eritoten nyt bio-uusiutuvaa energiaa, tullaan tarjoamaan ja kysymään?

Tällä hetkellä valtaosa bioraaka-aineesta suuntautuu sähkön ja lämmön yhdistettyyn eli CHP-tuotantoon. Sisä-Suomessa sen lisäämisen mahdollisuudet ovat vähäiset. Niin on intokin sähkön hinnan vuoksi.

Erilliselle lämmölle puupohjaista lisätarvetta on, mutta ei paljon. Rannikko-Suomen 8–9 hiililaitosta piti edellisen strategian mukaan olla jo kutakuinkin korvattu päästöttömällä. Ne ja muutama pienkäyttäjä tuottavat tänään hiilellä noin 12–14 TWh. Se vastaa noin 5–7 milj m3 energiapuuta. Osa tästä raaka-ainekäytöstä voi olla biokaasupohjaista CHP:a, pieni osa pellettejä.

Vaikka hiililaitokset vuosien päästä ajetaankin lailla alas ja puu korvaa hiilen, jää puuenergiajakeita lähes 10 miljoonia kuutioita muihin tarpeisiin. Millaisiin?

Suurin kysyntäpotentiaali voi löytyä nestemäisistä biopolttoaineista ja biokaasusta liikenteen ja työkoneiden polttoaineiden raaka-aineeksi sekä fossiilisen lämmitysöljyn korvaamiseksi.

Hallitusohjelmassa on asetettu tavoitteeksi uusiutuvien osuuden nostaminen liikenteessä 40 %:iin. Kun samat velvoitteet kohdennetaan myös lämmitysöljyn ja työkoneiden polttoaineisiin, useamman miljoonan puuraaka-ainekuution käytölle löytyy kysyntä.

40 %:n biopolttoainetavoite ja 100 000 biokaasuauton tavoite merkitsi noin 5 miljoonan m3:n suuruista erilaisten energiajakeiden kysyntää.

Näiden markkinoille saamiseksi ei tarvittaisi suuria määriä tukia, sekoitevelvoitteita kylläkin. Samoin biokaasuauton verotuksen muuttamisen samaksi kuin muidenkin päästöttömien vaihtoehtojen kohdalla.

MAURI PEKKARINEN 

kansanedustaja (kesk.)

Jyväskylä

Lukioiden resurssit ja ammattiopetuksen leikkaukset

Lauantai 19.11.2016

Lukiokoulutuksen kustannukset vaihtelevat kuntien välillä merkittävästi. Esimerkiksi Jyväskylän koulutuskuntayhtymässä lukiokustannukset oppilasta kohti ovat noin 6 300 euroa, josta laskennalliseen valtionosuuteen (valtion raha ja sen sitoma kuntaraha) oikeuttava määrä on 5 645 euroa/oppilas.

Kuntien ”omasta pussista” Jyväskylän seudulla tarkoitukseen pannaan lisärahoitusta 596 euroa/oppilas. Espoossa lukiokustannukset ovat 8 081 euroa/oppilas, josta laskennallinen valtionosuus on 5 543 euroa/oppilas. Espoo panee omia lisäverovaroja tarkoitukseen 2 538 euroa/oppilas.

Ero Jyväskylän seudun ja Espoon välillä on merkittävä. Espoo satsaa paljon enemmän.

Monien pienten lukioiden, esimerkiksi Konnevedellä ja Kinnulassa, oppilaskohtaiset lukiokustannukset ovat muun muassa lukion koosta ja muistakin syistä johtuen Jyväskylään ja Espooseen verrattuna noin kaksinkertaiset. Paljon suuremmat ovat näistä syistä myös pienimpien ja syrjäisempien lukioiden tarkoitukseen saamat valtionosuudet.

Olennaista on nähdä, että laskennallisten lukiokustannustensa lisäksi kunnat kohentavat lukioidensa toimintaedellytyksiä maksamalla verovaroistaan laskennallisia kustannuksia enemmän.

Espoon tavoin monien suureten kuntien ohella myös monet pienet kunnat panevat lukioihinsa verovaroistaan rutkasti yli laskennallisten valtionosuuksien, esimerkiksi Kinnulassa noin 3 300 euroa/oppilas ja Konnevedelläkin 2 200 euroa/oppilas.

Varsinkin pienille kunnille ja niiden asukkaille lukio merkitsee paljon enemmän kuin paikkakunnille, joissa lukio on itsestäänselvyys. Lukio voi vahvistaa kunnan vetovoimaa ja elinkeinopolitiikan mahdollisuuksia kunnissa, joilta monet muut kilpailuedut puuttuvat. Lukio voi auttaa myös monien muiden palvelujen saamista tai pysymistä paikkakunnalla.

Suomen 313 kunnasta vain 37:lla kunnan omat lisäpanostukset lukioonsa ovat pienemmät kuin Jyväskylässä, liki 90 %:ssa kunnista suuremmat kuin meillä.

Koulutuksen suurkaupunki Jyväskylä ja koko seutu voisivat ehkä jälleen kerran arvioida mahdollisuutensa tehdä lukionsa hyväksi vähän enemmän.

Meillä on mainiot opettajat, valinnanmahdollisuudet todella paljon ja laatua löytyy. Mutta tolkuttoman suuret ryhmäkoot jättävät kyllä jälkensä.

Lukiokoulutuksen valtionosuuksia on viime vuosina leikattu. Nyt valtio ei enää leikkaa peruskoulusta tai lukiosta. Yksikköhinnat jopa vähän nousevat, jos kohta indeksit jäädytetään.

Toisin ovat asiat ammatillisen koulutuksen kohdalla. Ammattiopetukseen kohdistuvat valtion tekemät erittäin suuret leikkaukset.

Ymmärrän hyvin, että jopa koulutuksesta on ollut pakko jonkin verran leikata. Suhteessa kuitenkin yliopistorahoitukseen tai ammattikorkeakoulujen rahoitukseen, ammattiopetuksen valtionrahoituksen leikkaukset ovat kohtuuttomia.

Tämä näkyy valitettavasti myös Jyväskylän koulutuskuntayhtymässä. Kaiken lisäksi kuntayhtymässä toteutuneet ammattiopetuksen kustannukset alittivat laskennalliset valtionosuudet ainakin vuonna 2015. Täällä tarkoitukseen ei ole siis käytetty ihan edes sitä, mikä on valtionosuuksien peruste, jolle löytyy syynsä.

Ammattiopetuksen julkinen rahoitus kasvoi kieltämättä hyvää vauhtia vuoteen 2012 saakka. Mutta siitä lähtien se on vuosi toisensa jälkeen pienentynyt.

Kun julkinen rahoitus vielä vuonna 2012 oli noin 2 miljardia euroa, on se ensi vuonna noin 1,66 miljardia euroa. Leikkauksia esitti viime vaalikaudella silloinen hallitus, niitä toteuttaa ja niistä vastuun kantaa nykyinen. Heikosti harkittua on, että ammattikoulutuksesta ensin leikataan ja vasta sitten toteutetaan ns. rakenteellinen uudistus.

Yliopistojen perusrahoitus supistuu ensi vuonna noin 1 800 miljoonaan, kun se oli korkeimmillaan vuonna 2015 noin 1 900 miljoonaa euroa.

Kuluneiden 5–6 vuoden aikana valtio on kuitenkin pääomittanut yliopistoja niiden yksityiseltä sektorilta hankkimien varojen vastinrahoituksena 831 miljoonalle eurolla ja 170 miljoonaa euroa on vielä luvassa. Tästä miljardista lähes 700 miljoonaa euroa tulee menneeksi pääkaupunkiseudun yliopistojen pääomittamiseen.

Viestini on, että lukiokoulutuksen lisärahoituksessa pallo on niillä kunnilla, jotka panevat omaa lisärahoitusta tarkoitukseen vähiten, muun muassa Jyväskylällä. Ammatillisen koulutuksen leikkausten pääroolissa on valitettavasti valtio.

MAURI PEKKARINEN

kansanedustaja (kesk.)

Jyväskylä

Ilmastosopimus velvoittaa käytännön toimiin

Lauantai 22.10.2016

Eduskunta pui parhaillaan Pariisin ilmastosopimusta. Se velvoittaa maailmaa toimiin, jolla keskilämpötila puristetaan selvästi alle kahden celsiusasteen suhteessa esiteolliseen aikaan. Suomi toimii EU:n asettamien tavoitteiden mukaisesti. Vuoteen 2020 mennessä päästöjä vähennetään 20 prosentilla. Uusilla, vielä osin valmisteilla olevilla, linjauksilla vähentämistavoite on 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä vuoden 2005 tasoon verrattuna.  

Keskeinen keino on päästökauppa. Merkittävät energialaitokset, ja lähes kaikki teollisuus, ovat EU:n laajuisessa päästökauppajärjestelmässä. Jos yritys onnistuu vähentämään päästöjään enemmän kuin sille on määrätty, se voi myydä ”ylijäämänsä”. Jos puolestaan ylittää sallitun, joutuu ostamaan päästöoikeuksia. Suurin osa suomalaisista yrityksistä on onnistunut vähentämään päästöjään.  

Noin puolet kaikista päästöistä syntyy päästökaupan ulkopuolisilla aloilla. Näistä eniten päästöjä aiheuttava on liikenne. Muut merkittävät ovat rakentaminen, maatalous ja luonto itse.  

Näitä aloja varten EU on antanut esityksensä velvoitteiksi. Suomen tulisi vähentää päästökaupan ulkopuolisia hiilidioksidipäästöjä (CO2) 39 prosentilla vuoteen 2030 mennessä. Se perustuu aivan väärään käsitykseen metsistä ja metsänieluista. Silti siihen voidaan päästä.

EU laskee kaikki maankäytön muutokset metsänieluja vähentäväksi vuodesta 1990 lähtien. Metsän valtavan kasvun tuottamista uusista CO2-nieluista se laskee hyväksemme vain pienen osan ilman luonnontieteellistä perustetta. Brysselin herrat ymmärtävät metsän samalla tavalla kuin pariisilaisen kerrostalon ikkunasta puistossa puun näkevä rouva.  

Suomen on saatava tähän korjaus, sillä asialla tulee olemaan suuri taloudellinen merkitys.  

Vajaa puolet runsaan 30 miljoonan CO2-tonnin päästökaupan ulkopuolisista päästöistä, eli noin 12-13 miljoonaa, syntyy liikenteestä. Juuri siellä on suurimmat mahdollisuudet niiden vähentämiseen.

Esityksestäni Suomeen luotiin järjestelmä, jossa liikennepolttonesteet muuttuvat asteittain uusiutuvaksi. Lakisääteinen velvoite on nousta 20 prosenttiin vuoteen 2020 mennessä. Nyt tavoite on 40 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Mahdollisuutemme tähän löytyvät metsien ja peltojen biojakeista ja valtavasti kasvavista jätemääristä. Jos hallitus pitää ohjelmastaan kiinni, se tarkoittaa liikenteen biopolttoaineen määrän nousemista noin 1 700 miljoonaan litraan vuodessa.

Kasvava rooli tulee olemaan myös biokaasulla ja sähköautoilla. Tärkeää on, ettemme sulje pois mitään uusista puhtaista teknologioista. Fossiilinen öljy on korvattava.

Biokaasu ei saa nyt oikeata kohtelua. Raaka-ainetta olisi kyllä, samoin valmistajia. Latauspisteitä ei juurikaan. EU:ssa niitä on 4500.

Suomessa on noin 2000 kaasuautoa, valtaosaltaan henkilö- ja pakettiautoja ja vain 100–200 raskaan liikenteen kulkuneuvoa, Ruotsissa puolestaan noin 50 000 ja Italiassa 800 000 kaasuautoa.

Nyt tarjottu kaasu on voittopuolisesti maakaasua. Jatkossa biokaasu ottaa johtavan aseman liikennekaasun tarjonnassa. Näin jo siksi, että maakaasun CO2-päästöt eivät ole ratkaisevasti fossiilista öljyä pienemmät.

Biokaasun riittävän eteneminen edellyttää biokaasun valmistajien ja Gasumin yhteisiä tankkausasemia. Hallitus on valmistelemassa tankkausverkko-ohjelmaa sähkö- ja kaasuautoille.   

Vaikka biokaasu on verotonta, biokaasua käyttävän auton vero määräytyy maakaasun päästöjen perusteella. Asia on korjattava.

Keski-Suomessa tekninen biokaasupotentiaali on lähes 500 GWh, mikä vastaa 500 miljoonaa litraa fossiilista öljyä, 46 000 henkilöauton vuosikulutusta.  

Biokaasun ylivoimaisesti suurin raaka-ainepotentiaali löytyy nurmesta. Uuden biokaasua palvelevan jätepolitiikan sivutuotteena emme tarvitse Mörkökorven pelättyä jäteasemaa. Modernin materiaalikeskuksen kylläkin.  

Mielestäni yhteinen haaste on nopeuttaa biokaasun kysyntää. Tässä ovat avainasemassa Jyväskylän kaupunki, jätteenkuljetusautomme, sekä monet muut raskaan liikenteet autot. Jyväskylän tulisi pyrkiä nopeasti paikallisliikenteen tarjoajan kanssa sopimukseen biokaasuautojen saapumisesta kaupunkiin.  

MAURI PEKKARINEN

Kirjottaja on Eduskunnan I varapuhemies ja keskustan kansanedustaja Jyväskylästä

Vauhtia kasvuun ja työllisyyteen

Torstai 20.10.2016

Kiky-sopimus auttaa kasvua, mutta vähän ja viiveellä. Parantuvan kilpailukyvyn vaikutukset pitäisi pystyä ”diskonttaamaan nykypäivään”. Tässä auttaisi lisärahoitus koulutukseen, tutkimukseen ja kehittämiseen (t&k), yritysten rahoitukseen ja tuotannollisiin investointeihin. Mutta mistä rahat?

Kiky-sopimus rajoittaa puuttumista jo sovitun lisäksi moniin määrärahoihin, tulonsiirtoihin tai palveluihin. Lisävelan ottaminen johtaa ongelmiin Emu-kriteereiden kanssa. Niiden rikkomisesta komissio huomauttelee ja luottoluokittajat ”rankaisevat” - julkisen velan hinta kallistuu.

Emu-kriteerejä rikkovat melkein kaikki. Meillä velan ennuste ensi vuodelle on 66,7 prosenttia bruttokansantuotteesta - eli yli sallitun. Budjettialijäämä on oikeissa rajoissa, rakenteellinen alijäämä ei.

Suomi saa näistäkin lähtökohdista niin sanottua nollakorkoista lainaa. Kannattaako riskeerata? Epäröin!

Opetusministeri Sanni Grahn-Laasonen esitti, että valtio myisi omaisuuttaan. Rahat hän käyttäisi yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen, ja vain näiden, pääomittamiseen. Ainakaan tällä käyttömallilla esitys ei innosta.

Käyttökelpoisin rahoituslähde saattaisi löytyä Emu-puskureista. Ne rakennettiin aikanaan pehmentämään Emu-jäsenyydestä aiheutuvia iskuja.

Emu-puskureissa on kiinni noin 5,8 miljardia euroa. Puskureilla on rooli eläkejärjestelmän rahoituksessa. Kikyssa päätettiin, että työeläkemaksujen maksutaso pidetään nykyisellä 24,4 prosentin tasolla aina vuoteen 2021 saakka. Valtaosa on sidottu tämän maksutason varmistamiseen. 

Tiedän, että Emu-puskurivarat ovat työmarkkinajärjestöjen takana. Eläkerahoituksen varmistamiseen kaikkea ei kuitenkaan tarvita. Käyttämällä 500-1000 miljoonan yritysten t&k- hankkeisiin, rahoitukseen ja vientiin sekä osaamiseen ja tuotannollisiin investointeihin, parannettaisiin työllisyyttä ja lisättäisiin verotuloja. 

Lisämiljoonien oikea osoite olisi osaamisen muuttaminen innovaatioiksi, niiden kaupallistaminen ja markkinointi. Näin siksi, että juuri näistä resursseista on Suomessa leikattu pakon edessä paljon. Yksityinen t&k-rahoitus vähenee julkisen mukana.

Seuraukset näkyvät jo monessa. Innovaatiotyöt ja niiden mukana investoinnit valuvat ulos. 

Toki koulutus ja myös perustutkimus tarvitsevat lisärahoitusta. Tarve on suurin ammatillisessa koulutuksessa. Juuri sieltä on leikattu ja leikataan paljon. Kun kokonaisrahoitus vuonna 2012 oli vielä yli 2 miljardia euroa, on se ensi vuonna 1,66 miljardia euroa.

Yliopistojen rahoitusta ollaan leikkaamassa vuonna 2017 noin 1,8 miljardiin euroon. Korkeimmillaan se oli vuonna 2015, vähän yli 1,9 miljardia euroa. Ensi vuoden lukemat ovat vielä 421 miljoonaa euroa suuremmat kuin vuoden 2007 rahoitus. Ammattikorkeakoulujen rahoituksessa ensi vuoden taso tulee olemaan 130 miljoonaa euroa alle vuoden 2012 huippulukujen.

Yliopistoille avattiin taannoin mahdollisuudet yksityisen rahoituksen keräämiseen. Valtio lupasi kolminkertaisen vastinosuuden.

Vuosina 2008-2013 valtio pääomitti yliopistoja 831 miljoonalla eurolla, josta Aalto-yliopisto sai yksin 500, Helsingin yliopisto noin 50 ja Svenska Handelshögsskolan noin 40 miljoonaa euroa. Seuraavaan pääomittamiseen, josta päätökset tehdään keväällä vuonna 2017, on varattu 150 miljoonaa euroa.

Valtion vastinrahaan oikeuttavat yksityiset rahalahjoitukset ovat noin 333 miljoonaa euroa, josta Aalto-yliopiston osuus on noin 200 miljoonaa euroa. Lisäksi valtion 600 miljoonan euron kärkihankesalkusta merkittävä siivu osuu myös korkeakouluihin.

Jos lisärahaa on siis saatavissa myös koulutuksen leikkausten lieventämiseen, olisi onnetonta, jos suurimmat leikkaukset ja haasteet kokeva ammatillinen koulutus ei saisi mitään ja pääosa menisi yliopistojen pääomittamiseen.

Pääomittamiselle yliopistojen rahoituksessa oli perustelunsa. Kun rahoituksen leikkaukset koskevat nyt kaikkia, mutta pääomittamisen kautta vain harvat voivat saada yksityistä ja valtion vastinrahaa, ei pääomittaminen sovi tähän tilanteeseen. Perusrahoituksen lisääminen olisi nyt tärkeämpää. 

MAURI PEKKARINEN

Kirjoittaja on keskustan kansaedustaja ja Eduskunnan I varapuhemies

Sähkö- ja kaasuautot samalle viivalle

Tiistai 30.8.2016

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Antti Kaikkonen esitti äskettäin, että sähköautojen hankintaa tulisi tukea 4000 euron suuruisella hankintatuella. Hyvä esitys, mutta yksipuolisuudessaan "vinossa".

Liikenteen päästöjä on voitava vähentää Suomessa lähivuosikymmenien aikana suuresti. EU:n tuore vaade on 39 prosenttia vuoteen 2030 mennessä.

Tänään liikenne tuottaa noin 13 miljoonaa CO2-tonnia vuodessa. Se on ylivoimaisesti suurin päästökauppajärjestelmän ulkopuolinen päästöjen aiheuttaja. Suomella on kaikki mahdollisuudet siirtyä lähes päästöttömään liikenteeseen jo 2030-luvulla. Mutta ei ilman uusia tehokkaita toimia.

Biopolttoaineen sekoitusvelvollisuus on vaikutuksiltaan nopein keino. Se ei vaadi autokantaan pikamuutosta, koska nykyisten polttomoottoreiden ruuaksi kelpaa biodiesel ja -bensiini. Sanottu velvoite tulisi nostaa jo vuoteen 2030 mennessä 50 prosenttiin. Uskon, että suomalainen teollisuus pystyy siihen. Näin toimien edistetään myös suomalaista teknologiaa ja teollisuutta.

Nestemäiset biopolttoaineet eivät kuitenkaan kaikkea ratkaise. Biokaasu- ja sähköautot, kenties jopa vetyautot, tulevat ottamaan kasvavan roolin puhtaassa liikenteessä. Kuinka nopeasti ja kuinka suuren roolin, siihen voi valtio vaikuttaa omilla vero- ja energiapoliittisilla ratkaisuillaan. Erittäin tärkeää on, että valtion toimet ovat teknologianeutraaleja.

Tällä hetkellä sähköautoihin kohdistuu oikeutetusti vahvasti päästöperusteinen vero siten, että mitä pienemmät päästöt, sitä pienempi vero. Juuri nyt ollaan edelleen alentamassa entisestään vähäpäästöisten autojen, myös sähköautojen, veroa. Biokaasua käyttävää autoa kuitenkin verotetaan fossiilisen kaasun perustein. Sille ei mielestäni löydy perusteita. Olkoonkin, että itse biokaasu on verotonta.

Sähköauto ja biokaasuauto ja niiden polttoaine eivät ole ihan samassa asemassa. Nyt olisi kuitenkin erityisen tärkeää, että valtion vastaantulo uusille puhtaille liikenneratkaisuille olisi neutraali.

Mikäli päästöttömien ja vähäpäästöisten autojen hankintaa on mahdollista tukea suorilla hankinta-avustuksilla, niin kuin monissa maissa jo tehdään, tulee sellainen tuki osoittaa myös biokaasua käyttäville kaasuautoille.

Sekä kaasu- että sähköautojen latausinfra on myös saatava kuntoon. Nyt se ei vielä sitä ole.

MAURI PEKKARINEN
kansanedustaja (kesk.)
Eduskunnan I varapuhemies


Euro Suomen nousun hidastaja!

Keskiviikko 20.7.2016

Julkaistu Kalevassa 20.7.2016

Suomi liittyi Euroopan unioniin vuoden 1995 alussa. Kansanäänestyksessä enemmistö tuki jäsenyyttä.

Raporttini pohjalta Suomen Keskusta vastusti maan liittymistä vuoden 1999 alusta rahaliitto Emuun ja yhteisvaluutta euroon.

Alun perin oli mielestäni selvää, että yhteisvaluutta-alueesta oli syntyvä hyvin ”epäoptimaalinen”. Mukaan tulleet maat olivat talouden tilaltaan ja rakenteeltaan, työn ja yrittämisen traditioiltaan samaan rahaliittoon huonosti yhteensopivia. Kokeilu, jossa mailla on itsenäiset talous- ja finanssipolitiikat, mutta yhteinen rahapolitiikka, oli uhkapeliä. Lipposen ja Niinistön johdolla, ilman kansanäänestystä, eduskunnan enemmistö liitti Suomen euroon.

Viimeistään finanssikriisistä lähtien olemme maksaneet eurosta kallista hintaa. Olemme joutuneet tuon ”epäoptimaalisuuden” laskun maksajaksi ja valtavien takausvastuiden kantajaksi.

Toiseksi, olemme rahapoliittisessa nalkissa, missä valuuttamme kurssi tai muutkaan rahapolitiikan elementit eivät määräydy Suomen oman talouden tilan, vaan koko euroalueen talouden perusteella. Yhteisvaluutta ei siis jousta kilpailukykymme menettämisiin tai epäsymmetrisiin shokkeihin, joissa kärvistelemme.

Shokeissa kysymys on metsäteollisuuden, IT-sektorin, Venäjän kaupan ja vinon ikärakenteemme samanaikaisista ongelmista, jotka ovat tässä mitassa ominaisia vain Suomelle.

Kataisen ja Stubbin hallitukset yrittivät kohennusta finanssipolitiikan ratkaisuin. Tämä johti kuitenkin näivettymiseen, BKT:n supistumiseen sekä velan ja työttömyyden suureen kasvuun. Kilpailukykysopimuksella, rakenneuudistuksilla ja menoleikkauksilla - sisäisellä devalvaatiolla ja sen sukulaisilla - yritetään nyt talouden kasvun, työttömyyden ja velan vähentämisen tielle.

Nousuun pääsyämme varjostavat jälleen euron näkymät. Brittien päätös lähteä EU:sta ja suurpankkien vaikeudet Italiassa, Espanjassa ja jopa Saksassa huolestuttavat. Vastoin pelisääntöjä, maksajan roolia on jo kaavailtu meidänkin tuella toimivalle EVM:lle. Selvää on, että myös Kreikasta on tulossa lisälasku.

EU:ssa päätettiin vuonna 2000, että 2010-luvulle tultaessa EU olisi maailman kilpailukykyisin talousalue. Toisin on käynyt. EU on ollut vuosia maailman heikoimmin kehittynyt suuri talousalue. EU:n heikon suorituksen suurin syyllinen on ollut surkea euro, sen sovittamattomat ”valuviat”.

Brexitia kauhistellen osa Brysselin poliitikoista katsoo, että integraatiota on nyt syvennettävä neljää raidetta edeten. Liki valmiin ensimmäisen raiteen, pankkiunionin, rakentamiseksi Suomenkin pankit eli käytännössä niiden asiakkaat, maksavat noin kaksi miljardia euroa, miljardin kriisirahastoon, toisen jatkossa yhteiseen talletussuojaan.

Pankkiunionin jatkeeksi ”EU-presidentit” haluavat edetä kohti liittovaltiota kolmea muuta, talousunionin, finanssiunionin ja poliittisen unionin, raidetta pitkin – pidemmälle kuin USA on tänään.

Noille raiteille Suomen ei pidä lähteä. EU on palautettava itsenäisten valtioiden unioniksi, joka keskittyy sisämarkkinoiden rakentamiseen sekä yli rajojen oleviin haasteisiin ja mahdollisuuksiin, sellaisiin kuten yhteiset digiaskeleet, ilmasto- ja energia-asiat, sisäisen ja ulkoisen turvallisuuden edistäminen.

Entä jäsenyytemme eurossa? Yksin ulos eurosta ei ole ratkaisu meille. Olemme kulkeneet pitkälle ohuella jäällä. Niin pitkälle, että takaisin palaamista nämä jäät eivät enää kestä. Yhtä selvää on, että muiden vaikeuksiin joutuvien euromaiden auttajaksi meistä ei enää ole.

Jos euro sulaa kuitenkin kaikkien euromaiden alta, siitä on helpompi Suomenkin uida omilleen. Ja niin voi vielä käydä. 

MAURI PEKKARINEN
kansanedustaja (kesk.)
Eduskunnan I varapuhemies

Vanhemmat kirjoitukset »