Vihreiden turvemantra!

Sunnuntai 20.9.2020 - Mauri Pekkarinen

Vihreiden puoluekokous ansaitsee monesta syystä huomiota. Puheenjohtaja Ohisalon kehui Vihreiden saavutuksia budjettineuvotteluissa. Ensimmäinen viesti oli: ”Turpeen alasajo on alkanut!” Niin kuin nyt turpeen käytön väheneminen ei olisi jo alkanut. Ja niin kuin nyt yli 60 miljardin burjettiratkaisujen tärkein asia olisi tässä.  Muutaman miljoonan vero!


Ohisalo ei kantanut huolta siitä, että hiilen käyttö ja kokonaispäästöt ovat lähes 2-kertaiset turpeeseen verrattuna. Vuodesta 2016 vuoteen 2019 turpeen käyttö väheni 60 PJ:sta 55 PJ:een, kun taas hiilen käyttö pysyi ennallaan, 110 PJ:n suuruisena. Tällä vauhdilla turpeen käyttö laskee jo ennen hiilen käytön lopettamista ilman uusia veroja huoltovarmuudedn minimiin, jonka minun mielestäni pitäisi olla vähintään 5 -10 % eli 1,5 – 3,0 TWh. Hiilestä luopumisen valtio on luvannut ”ostaa” etelän ja rannikon muutamalta hiililaitokselta lupaamalla maksaa niille 90 milj euroa!


Retoriikassaan Vihreät voivat luottaa siiten, että turpeesta on tullut mantra, jonka alasajo olisi muka suuri vihreä asia. Siinä retoriikassa ei tarvitse muistaa, että kotimainen turve aiheuttaa päästöjä noin 9 milj CO2- tonnia/v ja tuntipolttoaine hilli ja muut päästölliset 45 milj CO2- tonnia.


Hallituksen päättämä 2,7 €/MWh lisävero ei kovin paljon turpeen alasajovauhtiin vaikuta. Sen minkä vaikuttaa, sen verran se lisää ainespuun, tukinkin, polttoa kattiloissa. Voiko sen hölmömpää olla!


Kun energiaturpeen käyttö kuitenkin vähenee, pitäisi valtion tukea myös turpeesta luopuvia laitoksia. Niin ikään Keskustankin tulisi puolueena kannustaa nyt maakuntia ns. REILUUN SIIRTYMÄÄN, eli valmistelemaan toimia, joilla kompensoidaan turvealueiden menetykset. EU on luvannut hiilen ja turpeen alasajoon avustusta JTF:sta 17,5 mrd euroa. Suomella on mahdollisuudet saada siitä noin 300 milj euroa.      

Avainsanat: vihreät, puoluekokous, turve

Pakolaiskriisiin on löydettävä ratkaisu

Perjantai 13.3.2020

Niin sanotusta arabikeväästä lähtenyt poliittisten uudistusten aalto pyyhkäisi muutamassa vuodessa yli koko pohjoisen Afrikan aina Syyriaan saakka. Länsimaat olivat aallon alkutaipaleella innostamassa, USA tukemassakin, vallan vaihtohankkeita.

 

Jälki demokratian ja ihmisoikeuksien kannalta ei ole ollut häävi yhdessäkään alueen maista. Päinvastoin.

 

Oma lukunsa on ollut Syyria. Presidentti Basar al Assad ei vallasta luopunut ja sai tuekseen Venäjän. Sisällissota oli kohta valmis. Länsi jätti. Isis nousi. Puoli miljoonaa siviiliä on kuollut Venäjän antaessa apua. Jälki on ollut muutoinkin hirvittävää.

 

Miljoonat pakenivat Turkkiin. Sinne tultiin monista muistakin maista, Senegalista Afganistaniin ja Bangladeshiin saakka. Niinpä tänään Turkissa on noin 4 miljoonaa pakolaista. Turkin päätä ei ole aihetta silitellä. Turkki kävi ja käy omaa sotaansa kurdeja vastaan.

 

Vuosina 2015-2016 sadat tuhannet ennättivät tulla Eurooppaan. Suomeenkin tuli yli 30000 turvapaikanhakijaa. Suomi ei näet sulkenut rajojaan, vaikka Ruotsi ajoi junakuljetuksin pakolaiset Suomen rajalle Länsi-Lapissa. Rajamme yli pääsi aidosti pakolaisstatuksen täyttäviä. Mutta joukossa suuri määrä ihan muuta väkeä kuin turvapaikkaa tarvitsevia.

 

Pato EU:n rajalle saatiin, kun EU ja Turkki pääsivät sopimuksen, että Turkki ei avaa rajojaan pakolaisille Kreikkaan. Se maksoi EU:lle 6 miljardia euroa ja lupaukset muun muassa viisumiasiassa ja vihjeen Turkin EU-jäsenyysneuvottelujen aloittamisesta. Tarkoitus oli myös, että pysyvämpi ratkaisu pakolaiskysymykseen haetaan.

 

Mitään merkittävää pysyvämmän ratkaisun hyväksi ei kuitenkaan ole tehty EU:n ja Turkin välillä. Sellaisen löytymistä ei ole ainakaan helpottanut se, että viime syksynä Turkki kävi Pohjois-Syyriassa amerikkalaisten härskisti hylkäämien kurdien kimppuun ja ryhtyi siirtämään näiden tilalle Turkkiin paenneita syyrialaisia.

 

Nyt, neljän vuoden jälkeen, Eurooppa heräsi jälleen pakolaiskysymyksen todellisuuteen. Jo valmiiksi suuren pakolaisvyöryn kohteeksi joutuneet kreikkalaissaaret joutuivat vielä huikeasti suurempien pakolaismassojen kohteeksi. Tämä oli seurauksena siitä, että Venäjä ja Syyrian al Assad ajoivat viimeiset miljoona vastustajaansa Idlibiin ja tappoivat sittemmin kymmeniä turkkilaisia.

 

Turkki herätti Euroopan irtoamalla EU:n kanssa tekemästään sopimuksesta ja avasi rajansa. Pakolaiset Turkista lähtivät liikkeelle. Vaara oli ja on, että Syyrian puolelta Idlibistä tullaan perässä.

 

Pakolaisvirran kasvaessa kaikilla mittareilla hallitsemattomiksi, Kreikka sulki rajansa ja lopetti mahdottomaksi käyneen turvapaikkahakemusten käsittelyn toistaiseksi tai ainakin kuukauden ajaksi.

 

Päätös on ymmärrettävä ja ansaitsee koko EU:n tuen. Kysymys ei ole vain Kreikan rajasta, vaan koko EU:n ulkorajasta. EU lupasikin ensi hätään Kreikalle 700 miljoonan euron avustuksen. Ja Euroopan raja- ja merivartioinnissa jäsenmaita tukevaa Frontexia vahvistetaan.

 

Kansainväliset sopimukset, jotka määrittävät pakolaisuuden ja pakolaisen oikeudet on rakennettu tilanteisiin, joissa maahan pakolaisena pyrkii radikaalisti pienempiä määriä, mistä nyt on kysymys. Näiden sopimusten uudistamisella on kiire. Maailmalla liikkuu parempiin oloihin pyrkiviä, sodan ja vainon uhkaamia, aitoa suojaa tarvitsevia, mutta paljon myös muita. Ilmastoasian kärjistymisen myötä nämä joukot saattavat kasvaa radikaalisti.

 

Turkin ja Kreikan - oikeastaan Turkin ja EU:n - pakolaisdraaman ratkaisuksi koko maailman yhteisiä pelisääntöjä tuskin ennätetään uudistaa. Turkki harjoittaa omaa karkeaa valtapolitiikkaansa. Se suorastaan kiristää EU:ta. Silti sen kanssa pakko ennen pitkää neuvotella. Vaara on, että Turkki suorastaan ajaa miljoonat muiden maiden kansalaiset omasta maastaan Eurooppaan. Siinä ei silloin auta tiukkaakaan rajavalvonta.

 

Pakolaisten kokoamiskeskusten, hot spottien, perustaminen Turkkiin ja mahdollisesti Syyriaan, ja niiden väen huoltaminen muun maailman voimin, auttaisi Kreikkaa ja EU:ta varautumaan turvapaikanhakijoiden asian käsittelyyn hallitusti. Taakankannon ulkopuolelle eivät EU eikä laajempikaan maailmanyhteisö pysty kokonaan jäämään. Olennaista on, että kykenemme auttamaan jatkossa turvan tarpeessa olevia ja että työperäinen maahanmuutto saa sijansa. Pakolaistulvan mukana Suomeenkin pyrkiville elintasopakolaisille on kyettävä sanomaan ei!

 

MAURI PEKKARINEN
Euroopan parlamentin jäsen (kesk.)

 

Ilmastolaki ja metsät!

Perjantai 13.3.2020

EU:n komission esitys ilmastolaiksi on Euroopan uusin vastaus maailman ilmastohaasteeseen. Ilmastolaki kertoo suuntaviivat toimiksi, joihin on tarkoitus ryhtyä.

 

Lain linjauksilla tavoitellaan kunnianhimoisesti hiilineutraalia EU:ta vuoteen 2050 mennessä. Vuosikymmenen kuluttua, vuonna 2030, pitäisi päästövähenemät (CO2-päästöt) olla 50–55 prosenttia vuoden 1990 tasosta.

 

EU:n tavoitteena on olla asiassa globaali johtaja. Vuosien 1990 ja 2018 välillä EU-maissa kyettiin jo vähentämään hiilidioksidipäästöjä 23 prosenttia alueen talouden kasvaessa samassa ajassa 61 prosentilla. Perinteinen kaava päästöjen määrän ja talouden tasakasvusta katkaistiin. Silti, jo vuoden 2030 tavoite edellyttää ilmastotoimiin ihan uutta vauhtia.

 

Kymmenessä vuodessa pitäisi kyetä 27-33 prosentin lisävähennyksiin. Vauhdin pitäisi kolmen-nelinkertaistua. Siksi komissio lupaa nyt, että muun muassa teollisuuden, digitalouden, energiapolitiikan, liikenteen, metsän ja maankäytön aloille laaditaan uudet strategiat ja säädetään iso pino koko EU:ta koskevaa lainsäädäntöä. Lisävauhtia asiassa onnistumiselle haetaan digitalisaatiosta.

 

Suomen kannalta lain tavoitteet eivät pääsääntöisesti ole mahdottomia. Metsälle ja biotalouden kannalta sekä eräät EU:n hankkeet että hallituksen hiilineutraali Suomi 2035 -tavoite  ovat vähintäänkin haasteellisia. 

 

EU näet lupaa LULUCF:n avaamista eli muutosta pelisääntöihin, joilla maankäytön muutokset ja metsänielut otetaan huomioon maakohtaisten hiilitaseiden määrittämisessä. LULUCF:n avaaminen tässä tarkoittaa vaaraa metsän kasvun ja hakkuiden välisen eron edelleen kasvattamiseksi. Ja se olisi huono asia.

 

Komissio on kaavaillut metsien suojelun radikaalia lisäämistä. Suojelun kaksinkertaistaminen iskisi kovasti Suomeen ja olisi huonoa ilmastopolitiikkaa. 

 

Ylipäänsä EU:ssa tuntuu olevan erittäin vaikeaa saada läpi ymmärtämys sille, että puun käyttö on koko maailmassa ylivoimaisesti tehokkain tapa korvata päästöllistä energiaa ja uusiutumattomia raaka-aineita. Eikä sitäkään aina ymmärretä, että hyvin hoidettu kasvava metsä sitoo hiiltä vanhaa enemmän.

 

Metsää koskevien ratkaisujen valvonta ja vaikuttaminen ovat tärkeä asia EU:ssa. Sitä se on myös Suomessa. Eli, tuki toimille hiilineutraalisuuden saavuttamiseksi ja päästöjen vähentämiselle. Nielujen edelleen kasvattaminen, eli metsän taloudellisen hyödyntämisen vähentäminen, veisi vikaan. 

 

EU on nyt toteuttamassa suurta siirtymää päästöllisistä päästöttömiin rahoittamalla toimia, joilla hiilen, ruskohiilen ja turpeen tuotannosta ja käytöstä luovuttaisiin ja puhtaampaa menestystä luotaisiin tilalle. Komissio lupaa haalia ”siirtymäkauden mekanismiin” 100 miljardin euron rahoituspotin tuleville seitsemälle vuodelle.

 

Tätäkin taustaa vasten eräiden Suomen hallituspuolueiden mielihalu ajaa veronkorotuksille turve alas ja houkutella kivihiili kymmeneksi vuodeksi turpeen tilalle, on perusteeton. Verotasojen erolla turpeen ja hiilen ajojärjestys laitoksilla on jatkossakin varmistettava turpeen hyväksi.

 

Ennätämme jatkossa vähentää turpeen tuotantoa siihen mittaan, mikä on välttämätöntä mm huoltovarmuus huomioon ottaen. Hiilen tavoin EU on näet osoittamassa tukea myös alueille, joilla turpeen  tuotantoa ja käyttöä vähennetään. Ei siis turpeen alasajoa silmät ummessa ja ilman EU: tukea, jota EU lupaa koko unionin  alueelle 100 miljardia euroa hiilen ja turpeen alasajoon. Otetaan edes pieni siivu tästä Suomeen. Suunnitelmat hallituksi toimiksi tulee tehdä tänä vuonna. Tiedoksi, jo toteutettua alasajoa ei EU- tuella ole tarkoitus rahoittaa! 

 

MAURI PEKKARINEN

Euroopan parlamentin jäsen (kesk.)

Verotuki pois fossiilisilta - sähkövero alas!

Lauantai 7.4.2018 klo 13:26

TIEDOTE 7.4.2018

Julkaisuvapaa

 

Verotuki pois fossiilisilta - sähkövero alas!

  

Suomen teollisuus maksaa käyttämästään sähköenergiasta veroa ns. toisen veroluokan mukaan. Vero on noin kolmannes normaalista verotasosta. Tästäkin verosta energiaintensiivinen teollisuus saa veronpalautusta maksimissaan 85 prosenttia. Nämä ”verotuet” ovat yhteensä noin 840 miljoonaa euroa. Ja tämän päälle vielä osalle suurimpia yrityksiä maksetaan ns. päästökauppakompensaatiota 43 miljoonaa euroa vuodessa.

 

Sanotussa energiaveron palautuksessa on mukana valtaosa sähköveron palautusta, mutta myös 70 miljoonaa tukea öljyn, kivihiilen ja turpeen käytöstä.

 

 

Esityksieni yritystukityöryhmälle oli, että tällaisista veronpalautuksista tulisi luopua kokonaan. Fossiilisten päästöjä aiheuttavien tukien käytöstä tulisi luopua, tarvittaessa lyhyellä siirtymäajalla, kokonaan. Vastaava menetys korvattaisiin energiaintensiivisen teollisuuden yrityksille alentamalla niiden sähkövero eurooppalaisille minimitasolle eli 0,05 senttiin/kwh.

 

Tämä tekisi oikeutta myös pienille ja keskisuurille yrityksille, jotka nyt maksavat kallista sähköveroa saamatta lainkaan veronpalautusta suurten tapaan. Samaa periaatetta noudattaen esitin uudistusta myös maatalouden käyttämän energian verotukseen. En saanut esitykselle riittävää kannatusta työryhmässä.

 

Nykyinen teollisuuden energiaverojärjestelmä on kuitenkin vailla mitään perusteluja. Fossiilisen energian käytöstä palkitaan, uusiutuvan käytöstä ei juurikaan. Hallituksen kehysriiheltä toivoisi rohkeutta tämän muutoksen tekemiseen.

    

Lisätietoja:

 

Mauri Pekkarinen

puh. 050 511 3097

EU:n aluepolitiikka vääristää kilpailua

Tiistai 13.2.2018

Brexitin seurauksena EU:n rahoitus ja sen vaikutukset muun muassa unionin koheesiopolitiikkaan ovat ajankohtaisia asioita. Kauppalehden uutisointi 8.2.2018 todisti osaltaan tästä.

 

Koheesiopolitiikka, eli käytännössä EU:n yhteinen aluepolitiikka, vie unionin vuosibudjetista lähes kolmanneksen, noin 50 miljardia euroa vuodessa eli liki Suomen koko vuosibudjetin verran.

 

Suomessa kriittistä keskustelua EU:n aluepolitiikasta/koheesiopolitiikasta ei juuri käydä. Kun se on ”EU:n juttu”, sen kunnollinen läpivalaisu katsotaan EU-kriittisyydeksi – ja se puolestaan vanhanaikaiseksi!

 

Monet suomalaiset liberaaleimman markkinatalouden tukijat nyökyttävät päätään tällaiselle tuhlailevalle aluepolitiikalle, kun se on EU:n aluepolitiikkaa. Samanaikaisesti he pitävät kansallista aluepolitiikkaa vanhanaikaisena ja rahojen tuhlaamisena. Väitän, että tehokkuuden, neutraliteetin ja varojen tarkoituksenmukaisen käytön kannalta meidän kansallinen aluepolitiikka, silloin kun sitä vielä oli, oli valtavasti parempaa kuin EU:n nykyinen politiikka.

 

Vuosina 2014–2020, EU:n uudella ohjelmakaudella, unioni käyttää koheesiopolitiikkaan eli aluepolitiikkaan, 350 miljardia euroa. Tuosta niin sanotut koheesiomaat, joiden väestönosuus EU:n koko väestöstä on 24,6 prosenttia, saavat noin 69 prosenttia ja muut maat, joiden väestöosuus on 75,4 prosenttia, saavat 31 prosenttia.

 

EU:n aluepolitiikan tarpeisiin Suomi lähettää EU:lle joka vuosi vähän laskentatavasta riippuen noin 600–700 miljoonaa euroa. Oman aluekehityksemme tarpeisiin saamme siitä takaisin alle kolmanneksen. Suomen takaisin saannon suhde huononi selvästi vuonna 2013, kun meneillään olevan ohjelmakauden rahoista neuvoteltiin ja päätettiin.

 

Asukasta kohti EU:n alueraha on suurinta Virossa ja itäisen Euroopan EU-maissa eli 350–385 euroa/asukas/vuosi. Suomeen yhteistä EU:n aluerahaa virtaa alle kymmenesosa tuosta eli keskimäärin noin 30 euroa asukasta kohti.

 

Lapissa ja Itä-Suomessa vastaava EU:n aluetuki on 106 euroa, eli alle kolmannes siitä, mitä se on Baltian maiden parhaimmilla alueilla ja noin kolmannes Puolan, Tshekin ja muiden itäisten Keski-Euroopan tukitasoista.

 

Rahamäärällä mitaten suurin EU:n aluerahan saaja on Puola. Vuonna 2015 se sai noin 12,4 miljardia euroa. Aikaisemmin näillä varoilla rakennettiin teitä ja muuta infraa. Nyt itäisen Euroopan maat imevät näillä varoilla yhä useammin yrityksiä ja työpaikkoja muun muassa Suomesta. Seurauksena on epäneutraliteettia, kilpailun vääristymistä jne. Mielenkiintoista on havaita, että esimerkiksi EU:n vahvimmissa maissa Saksassa, Ranskassa ja Englannissa on alueita, joissa tukitaso on suurempi kuin Keski-Suomessa.

 

En siis jaa käsitystä, että EU:n aluepolitiikka pitäisi nähdä jotenkin modernina. Jos saisin puhtaalta pöydältä päättää, mitä EU:n tehtävistä voitaisiin siirtää kansalliseen kompetenssiin, sellainen olisi suurelta osalta EU:n kautta kuljetettavat aluepoliittiset rahat. Jäsenmaat maksaisivat yhteiseen EU-pussiin vähemmän ja vastaisivat itse nykyistä enemmän aluekehityksestään.

 

MAURI PEKKARINEN

Eduskunnan I varapuhemies (kesk.)

Keski-Suomen myönteinen kehitys jatkuu

Lauantai 3.2.2018 klo 20:34

Vuosikymmenen ensimmäisellä puoliskolla tapahtui Keski-Suomessa paljon positiivista. Äänekosken suurinvestointi, Kelan atk-keskus Jyväskylään ja armeijan avaintoimintojen kasvu Tikkakoskella kelpaavat esimerkeiksi.

Olemme silti joutuneet valittelemaan vaikeuksiamme. Taantuman vuosien aikana meitä koetteli muuta maata rutkasti korkeampi työttömyys ja talouden sukellus. Olemme menettäneet varuskuntia ja valtion tehtäviä on siirretty milloin Vaasaan, milloin Tampereelle tai Kuopioon. Eivätkä myöskään liikennehankkeet ole aina edenneet toivotulla tavalla.

Mutta nyt, kun talous on saatu vahvaan kasvuun, Keski-Suomi on noussut monessa positiivisessa asiassa koko maan kärkijoukkoon. Nyt työttömyys vähenee, työpaikat lisääntyvät ja kasvu kohenee useimpia muita maakuntia nopeammin. Yritykset investoivat eri puolilla maakuntaa. Eikä valtiokaan ole kääntänyt meille enää selkäänsä. Kirri–Tikkakoski ja diplomi-insinöörikoulutus kelpaavat esimerkeiksi.

Historiallisen päänavauksen diplomi-insinöörikoulutukseen saimme Varsinais-Suomen positiivisen rakennemuutosohjelman virittämänä. Jyväskylän yliopisto pääsi yhteistyöhön seitsemän yliopiston kanssa, jonka myötä it-alan uusimuotoinen verkostomainen DI-koulutus alkaa myös Jyväskylän yliopistossa. Hoidimme asian eduskuntakäsittelyssä ohi hallituksen alkuperäisen esityksen.

Kirri–Tikkakoski on ollut monella tavalla vaikea tarina. Tieosuus pääsi valituksista vapaaksi vasta viime kesänä. Vaikka monet puhelimet kävivät kuumina vielä kesken hallituksen budjettiriihen, hanke ei ”sopinut” hallituksen talousarvioesitykseen. Jo noin viikon päästä budjettiesityksen julkistamisesta eli 6.9.2017 kirjoitin kalenteriini: ”Sipilä ottaa asian erittäin vakavasti. K-T hoidetaan vielä marraskuussa, kun budjettia täydennetään!”. Julkisuuteen ei asiasta voinut vielä kertoa. Eikä asian toteuttaminen ollut helppoa. Mutta se onnistui.

Suomessa maan sisäinen muuttoliike pääkaupunkiseudulle on voimakkaampaa kuin yhdessäkään toisessa Itämeren suuren rannikkoalueen kaupungissa, Kööpenhaminassa, Tukholmassa, Oslossa, Göteborgissa, Tallinnassa tai Hampurissa. Totesin asian Helsingin Sanomissa. En sanonut, ettei pääkaupunkiseutu saa kasvaa. Jo tämä aiheutti varsinaisen mylläkän sosiaalisessa mediassa.

Kimpussa olivat erityisesti eteläisen Suomen vihreät aktivistit, ne, jotka julistavat olevansa ekologisen kestävyyden asialla. On kuulemma jotenkin vanhanaikaista olla hyväksymättä ”menettämisen – keskittymisen välttämättömyyttä”.

En jaa tuota oppia. Eivätkä sitä tee myöskään muiden Pohjoismaiden hallitukset. Tulkoon esimerkki rikkaasta Norjasta. Maan sisäinen nettomuuttoliike Osloon on pysäytetty täysin. Muun muassa opiskelupaikkoja on siirretty maakuntakeskuksiin. Heikoimmilla alueilla yritykset eivät maksa sotu-maksuja lainkaan. Myös sähkön siirtomaksut ovat siellä muuta maata halvemmat, henkilöverotus kevyeämpää, laajakaistan kattavuus 99,98 prosenttia ja alueiden infra saa erityistä tukea. Norja ei ole vanhanaikainen ja taantunut valtio!

Uskon, että ennen pitkää maakuntien puolustaminen on meilläkin helpompaa. Luottamusta tähän valoi hienosti vaalikeskustelujen yhteydessä myös presidentti Sauli Niinistö. Hän oli huolissaan tyhjenevästä Suomesta, ihmisten asuntojen hintojen romahtamisesta toisaalla ja pilviin kiipeämisestä toisaalla. Jo tasapainon nimissä myös Keski-Suomen on jatkossa tunnistettava vahvuutensa ja taisteltava asukkaidensa ja koko maakunnan puolesta.

Vaalikauden viimeiset valtiopäivät alkavat ensi viikolla. Jo perjantaina aktiivimalli toi lakkolaiset Helsinkiin. Kun lakko-oikeus on olemassa, en mielenilmauksesta moiti. Ja vastavuoroisesti, en moiti hallitustakaan aktiivimallista. Sillä ehdolla, ettei sitä tarvitsisi kehuakaan.

MAURI PEKKARINEN
Kirjoittaja on keskustan kansanedustaja Keski-Suomesta

Kertomatta jäänyt raportin osa

Perjantai 19.1.2018 klo 12:39

Kirjoitin yllä olevalla otsikolla mielipidekirjoituksen Helsingin Sanomiin. Se ei tietysti kelvannut sellaisenaan lehdelle, vaan se otsikoi asian, Pekkarinen: "Helsingin seudun väestönkasvua ei ole syytä nopeuttaa!". 

 

Mitä siis kirjoitin ja miksi? Halusin ja haluan myös tässä kertoa sen, mitä Helsingin seudun ja muiden Itämeren suurten kaupungin väestönkasvuraportti sanoo. Muutama päivä sitten julkistetun raportin johtopäätös oli, että myös valtiovallan on satsattava erityisesti pääkaupunkiseudulle ja liikenneasioissa myös Helsinki-Turku-Tampere -kasvukolmioon nykyistä enemmän.

 

Keskeinen perustelu tuolle vaatimukselle oli, että Helsingin seudun väestö ei ole kasvanut viime vuosina niin nopeasti kuin eräiden muiden Itämeren alueen suurien kaupunkien.

 

On totta, että Tukholman ja Oslon väestönkasvu on ollut Helsingin seudun kasvua voimakkaampaa. Yhtä totta on myös se, että Kööpenhaminan, Göteborgin, Tallinnan ja Hampurin väestön kokonaiskasvu on saman selvityksen mukaan ollut Helsingin seutua vaisumpaa.

 

Vastaus, mistä väestönkasvu eri kaupunkiseuduilla tulee, löytyy raportista. Mutta sitä ei ole julkisuudessa käsitelty.

 

Raportti osoittaa, että maan sisäinen muuttoliike tuo juuri Helsingin seudulle enemmän väkeä kuin minnekään toiselle verrokkiseudulle, Hampuriin, Göteborgiin, Tukholmaan, Osloon, Tallinaan tai Riikaan. Helsingin seutu siis imee muusta Suomesta ihmisiä enemmän kuin mikään muu puheena oleva pääkaupunkiseutu omasta maastaan.

 

Oslo ei kasva lainkaan muun Norjan kustannuksella tietoisten politiikkatoimien ansiosta. Kovin paljon ei myöskään Tukholma. Näiden kaupunkiseutujen väestönkasvun suurimmat selittäjät ovat maahanmuuton voimakas lisääntyminen erityisesti suuren pakolaistulvan vuoksi sekä syntyvyyden suuri enemmyys.

 

Suomi tarvitsee vahvan pääkaupungin ja pääkaupunkiseudun. Ei minulla ole, eikä voi olla mitään sitä vastaan, että pääkaupunkiseudun väestö kasvaa. Mutta pyrkimys sen tekemiseen nopeuttamalla alueen väestönkasvua konsulttitoimiston ja Vapaavuoren esittämillä toimilla, ei voi tulla kysymykseen.

 

Vaatimus erityisesti liikenteen, koulutuksen ja tutkimuksen resurssien entistä suuremmasta keskittämisestä maan sisällä pääkaupunkiseudulle, ei mielestäni palvele koko Suomen etua. Jo nyt esimerkiksi koko maan tutkimus- ja tuotekehitysvaroista noin puolet kohdistuu pääkaupunkiseudulle.

 

Infran, koulutuksen ja tutkimuksen resurssien entisestään keskittäminen kiihdyttäisi maan sisäistä muuttoliikettä. Ja siinä kaikki muut tulevat jo nyt meidän pääkaupunkiseudun perässä.

 

MAURI PEKKARINEN

Eduskunnan I varapuhemies (kesk.)

Jyväskylä

Työllisyydessä on nyt vahvaa positiivista kehitystä

Maanantai 30.10.2017

Tuorein työllisyyskatsaus koko maasta ja Keski-Suomesta on positiivista luettavaa. Työttömyysaste oli syyskuussa 12 prosenttia. Työttömien määrä oli vähentynyt vuodessa 22,6 prosenttia eli 4 492:lla henkilöllä. Vuoden 2015 kesällä korkein lukema oli noin 24 000 ja nyt siis 15 353 työtöntä. Avoimien työpaikkojen määrä kasvoi ja myös nuorten pitkäaikaistyöttömien määrä väheni vauhdilla. Nousuvauhtimme on koko maan toiseksi nopeinta. Silti 12 prosentin työttömyysaste on edelleen liikaa.

 

Kataisen/Stubbin hallitukset leikkasivat kyllä julkisia menoja ja korottivat veroja. Kun kustannuskilpailukyky oli huono, työt menivät muualle ja työttömyys jäi meille. Juuri tämän virheen Sipilän hallitus on halunnut korjata, ei kaikessa yksin, vaan monessa yhdessä työmarkkinajärjestöjen kanssa. Ja tulokset puhuvat puolestaan. Suomen kustannuskilpailukyky on parantunut kilpailukykysopimuksen ansiosta. Se on ollut välttämätön tukipylväs, jonka ympärille on rakentumassa paljon muuta. Nyt investoidaan, tuotanto ja vienti kasvavat ja työllisyys paranee.

 

Ruotsin kustannuskilpailukyvystä maan oma valuutta on pitänyt hyvää huolta. Silloin, kun sen on ollut tarve joustaa, se on joustanut, devalvoitunut enimmillään yli 20 prosenttia suhteessa euroon. Toki merkitystä on ollut myös sillä, että Ruotsin työmarkkinat ovat meidän vastaavia joustavammat. Samoin sillä, että Ruotsin talous on rakenteeltaan kulutushyödykevaltaisempi kuin meidän. Sixten Korkmania lukuun ottamatta useimmat Suomen euroon menemistä kannattaneet eivät halua tätä Ruotsin ja Suomen eroa muistella.

 

Suomen ja Ruotsin taloudet kasvoivat yllättävän samaa vauhtia aina 1990-luvun alkupuolelta lähtien. Käänne tapahtui vuonna 2011. Jos olisimme kyenneet seuraamaan Ruotsin vauhtia, kansantuote (bkt) olisi Suomessa tänä vuonna noin 30 miljardia euroa, eli asukasta kohti noin 6000 euroa/vuosi, suurempi kuin se on nyt.

 

Tällainen meno todettiin Sipilän hallituksen aloittaessa mahdottomaksi varsinkin, kun julkisia menoja rahoitettiin valtavalla lisävelalla. Niinpä Suomessa kustannuskilpailukyvyn palauttaminen jäi ”sisäisen devalvaation” eli kilpailukykysopimuksen kontolle. Se kantaa nyt. Toki Suomen nousua vauhdittaa myös Euroopan ja maailman talouskasvu. Ja kasvua me tarvitsemmekin. Otamme nettovelkaa edelleen noin 4 miljardia euroa vuodessa vanhan yli 100 miljardin päälle.

 

Uuden kasvun takaamisessa panostukset koulutukseen, tutkimukseen, yrittäjyyden edellytyksiin ja koko maan kehityksestä huolehtimiseen ovat nyt avainasemassa. Kasvun hedelmistä on päästävä osalliseksi nyt myös niiden heikompien, joilta on taantuman oloissa otettu. Mutta aivan välttämättömiä ovat myös niin sanotut rakenteelliset uudistukset. Maakunta- ja sote-uudistus on näistä ylivoimaisesti tärkein. Sillä pyritään parantamaan ihmisten palveluja ja saamaan aikaan kustannussäästöjä.

 

Uudistuksen viimeisiä vaiheita on leimannut erityisesti kaksi asiaa ylitse muiden. Niistä ensimmäinen oli sote-esityksen ”korjaaminen” siten, että asiakassetelit oltiin kokoomuksen vaatimuksesta ulottamassa lähes rajattomasti myös erikoissairaanhoitoon. Se oli kaataa koko hankkeen. Setelien käyttöä kuitenkin rajattiin. Kun asiantuntija-arviot lausuntokierrokselta on saatu, on arvioitava, pystytäänkö esitetyllä asiakassetelien laajuudella varmistamaan päivystys ja riittävät julkiset palvelut. Ellei, tarvittavat korjaukset on tehtävä.

 

Toinen erikoinen keskustelu on kohdistunut niin sanottuihin kasvupalveluihin. Ne ovat nykyisin valtion ELY-hallinnon järjestettävinä. Maakuntauudistuksessa niiden järjestäminen on tarkoitus siirtää Helsingin hallinnon alta maakuntien järjestettäväksi. Nyt eräät poliittiset voimat katsovat, että kyseessä olevat palvelut pitäisi siirtää koko maakunnan sijasta niiden keskuskaupunkien vastuulle. Siten, että esimerkiksi Keski-Suomessa Jyväskylän kaupunki vastaisi rahojen jaosta koko maakunnalle ja päättäisi yksin, mihin palveluja maakunnassa sijoitettaisiin. Vielä 1800-luvulla tuollainen ei ollut mahdollista. Toivottavasti ei 2020-luvullakaan!

 

MAURI PEKKARINEN

Eduskunnan I varapuhemies, kansanedustaja (kesk.)

Jyväskylä

Politiikan pöydällä on suuria kysymyksiä

Lauantai 16.9.2017 klo 11:41

Sanoin puheessani 19.8. Joutsassa, että valtion on tasapainotettava budjettiriihessä markkinavoimien rajua keskittymistä etelään. Toivoin rahaa maakuntien elinkeinoelämään, koulutukseen, julkisiin palveluihin sekä infraan.

 

En puhunut sanaakaan, että pääkaupunkiseudulta pitäisi ottaa jotakin pois tai että kasvua siellä tulisi rajoittaa, kuten muualla maailmassa on tehty. Kerroin tilastolukuja keskittymisestä Uudellemaalle.  

 

Puhettani seurasi somessa iskujen sarja, jossa kyseenalaistettiin maakuntien puolesta puhuminen ja päinvastoin vaadittiin, että keskittymistä pitäisi entisestään vauhdittaa! Asialla olivat erityisesti kokoomuslaiset ja vihreät vaikuttajat. Hesarin toimittaja kirjoitteli kannetun veden kaivoon kuskaamisesta.

 

Mutta vasta-aalto tuli. Entinen pääministeri ja eduskunnan puhemies Paavo Lipponen asettui Hesarissa 12.9. puolustamaan vahvasti koko Suomen asiaa. Hatunnosto hänelle!

 

x x x

 

Sipilän hallituksen talous- ja työllisyyspolitiikan hyvät tulokset alkavat näkyä. Vienti ja työllisyys ovat vauhdissa myös Keski-Suomessa. Niin vaikeiden vuosien jälkeen pitääkin olla.

 

Eikä Keski-Suomi nyt aivan mopen osalle tule jäämään valtion budjettiratkaisuissa. Kirri-Tikkakoskesta on tullut oikeutetusti onnistumisemme mittari. Hyvä niin, vaikka se on vain pieni siivu noin miljardista eurosta, mikä maakuntaamme valtion budjetista tulee.

 

En ole tyytyväinen tiehankkeen jumittumiseen poliittisista syistä. Luotan kuitenkin lujasti, ja myös muiden kannattaa luottaa siihen, että ensi vuonna Kirri-Tikkakoskea jo rakennetaan niin kuin ajateltiin, kun vasta nyt tiesuunnitelmatkin saivat lainvoiman!

 

x x x

 

Syksyn budjettikeskustelusta tulee mielenkiintoinen. Opposition on löydettävä uusi tarina hallituskritiikiksi. Talous ja työllisyys kun kasvavat ennätysvauhtia. Hallituksen on puolestaan kyettävä paikkaamaan niitä hiertymiä, mitä leikkaukset ovat tuoneet.

 

Etenkin vihreiden sanomaa odotan. Eduskunnassa tuskin toimii retoriikka: ”ei vesivoimalle, ei ydinvoimalle, liki ei biollekin”. Töpseli ei riitä lähteeksi. Eikä sekään mene huomiotta, että vihreät vaativat listaamattomien kymmenientuhansien pk-yritysten verotuksen kiristämistä. Ja niin hyvältä kuin koulutusleikkauksista syyttäminen kuulostaakin, joku voisi kysyä vihreiden omaa historiaa tässä asiassa.

 

x x x

 

Vuosi-pari sitten Suomeen tulvahti yli 30 000 turvapaikanhakijaa Ruotsista, turvallisesta maasta. Dublinin sopimuksen mukaan turvallisesta maasta tulevat pitäisi voida palauttaa nopeasti. EU:sta oli kuitenkin jo tullut ”hollitupa”. Kynnys Suomeen tuloon on matala, käsittelyajat vuosien mittaiset ja palautusmenettelyt osin horjuvia. Erityisesti vihreät ja vasemmisto ovat vastustaneet yrityksiä kiristää lainsäädäntöä vastaamaan myös käytännössä Dublinin sopimusta.

 

Jopa kansalaistottelemattomuudelle, siis lainvastaisuudelle, on osoitettu hyväksyntää vihreissä ja vasemmistossa. Suomen on kannettava vastuunsa maailman pakolaisongelmasta, aidoista pakolaisista, mutta ei muilla syillä tulevista. Lainsäädäntöä on uudistettava.

  

x x x

 

EU-parlamentin äänestyspäätös, millä tavalla maankäytön muutokset ja metsien kasvu ja hakkuut huomioidaan hiilidioksidipäästöjä laskettaessa, oli aika hyvä välipäätös. Peräti neljä suomalaista meppiä, kokoomuslainen, vihreä, vasemmistoliittolainen ja perussuomalainen, äänesti kuitenkin niin sanotun vertailutason mallin puolesta, jolla Suomen metsistä olisi tullut nielun sijaan päästöjen aiheuttaja.

 

Onneksi tämä vaihtoehto, joka olisi tuonut ison laskun Suomelle, ei menestynyt. Silti riemuun ei ole aihetta voittaneessakaan mallissa. Se ei näet likimainkaan tunnusta metsiemme kasvun suurta enemmyyttä hakkuisiin nähden. Muun muassa tämän eron ja maankäytön muutokset huomioiva tase saattaa jäädä edelleen Suomelle tappiolliseksi.

 

x x x

 

Komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin puhe EU:n tilasta ja tulevaisuudesta oli odotetun kaltainen. Unionin johto pyrkii integraation syventämiseen. Idea yhteisestä finanssi- ja talousministeristä tarkoittaa käytännössä myös talous- ja budjettipoliittisen päätöksenteon siirtämistä Brysseliin.

 

Junckerin avaus on tuki eteläisen EU:n pitkäaikaisille haaveille ja Ranskan uuden presidentin Emmanuel Macronin unelmille. Siihen kelkkaan Suomen ei pidä lähteä.

 

MAURI PEKKARINEN

Eduskunnan I varapuhemies (kesk.)

kansanedustaja

Jyväskylä

Nyt on vauhtia!

Lauantai 2.9.2017

Viimeistään kulunut kesä on todistanut, että meno maakunnassa on muuttunut. Keski-Suomi on nousussa. Yritysten liikevaihdot kasvoivat vuodessa 10–14 prosenttia. Viennin arvo lähes 20 prosenttia ja maakunnan työttömyys kohenee viime kesäkuun alusta kuluvan kesäkuun alkuun mennessä 17 prosentilla, lähes viidenneksellä, nuoriso- ja pitkäaikaistyöttömyys tätäkin enemmän.

Monista muista Suomen maakunnista poiketen kehitys on ollut meillä myönteistä maakuntakeskuksen ulkopuolella, muun muassa perinteisesti vaikeilla Keuruun ja Saarijärven seutukunnilla.

Selittäviä tekijöitä sanottuun on tietysti monia. Vailla ansioita ei ole maassa nyt harjoitettava talouspolitiikka. Osaltaan maakunnan menestystä selittää se tosiasia, että Keski-Suomi tuottaa investointihyödykkeitä, ei niinkään kulutushyödykkeitä.

Niinpä aina kun Euroopan ja maailmantaloudessa menee heikosti, meillä menee erityisen heikosti. Ja päinvastoin. Kun maailmalla talous nousee, meillä nousee erityisen reippaasti. Yksittäisenä investointina Äänekoski on oma positiivinen lukunsa.

Tämä positiivisuus ei kuitenkaan anna aihetta jäädä lepäämään laakereilleen. Monissa kunnissa väestö ja palvelut vähenevät. Koko maakunnankin väestön kasvu on supistunut ennätyksellisen pieneksi.

Vuonna 2016 Keski-Suomen väestö kasvoi yhteensä 346 henkilöä, joka koostui seuraavista elementeistä: kuntien välinen muuttoliike +4 henkilöä, luonnollinen väestönkasvu –335 henkilöä ja nettomaahanmuutto +677 henkilöä.

Koko väestönlisäys oli samaa tasoa kuin muina vuosina, mutta luonnollisessa väestönkehityksessä oltiin ehdottomasti alhaisimmissa luvuissa ikinä.

Luonnollinen väestönkasvu oli plussalla Jyväskylän seudulla ja muualla maakunnassa erittäin negatiivinen.

Runsas nettomaahanmuutto piti koko väestönlisäyksen plussalla. Kuntien välinen muutto oli maakuntatasolla lähes plus miinus nolla. Työtä on siis tehtävä.

Parhaillaan meneillään on maakuntaohjelman tarkistus. Seutukunnittain sekä julkiset että elinkeinoelämän päättäjät pohtivat strategioita, pyrkivät tunnistamaan omat vahvuutensa ja löytämään eväät niihin satsaamiseksi.

Uudella maakuntakaavalla pyritään tukemaan mahdollisuuksia. Maakunta- ja sote-uudistus tulee. Siihen valmistautumisen rinnalla kunnissakin painopiste pitäisi nopeasti siirtää oman elinvoiman vahvistamiseen. Monessa kunnassamme tämä on oivallettukin.

Keski-Suomen mahtavista luonnonvaroista ja poikkeuksellisen vahvasta koulutuskapasiteetista on saatava vielä enemmän irti.

Metsä Groupin sellu on meille suuri asia. Sellu ei ole kuitenkaan mikään pitkälle viety jaloste. Siitä ja sen sivuvirroista on saatava pitemmälle jalostettua enemmän kuin 20 prosenttia. Myös maakunnan isolla metalliteollisuudella menee hyvin. Olemme ottaneet suuren siivun maan ICT-toimialan kasvusta.

Matkailun kasvu on kuitenkin hidastunut. Mekaaninen puunjalostus tarvitsisi vauhtia.

Ylipäänsä pk-sektorin osuus tuotantorakenteestamme on meillä pieni, eikä se määrällisestikään ole maan suurimpia.

Eri toimijoiden yhteistyönä maakunnassa tehdään nyt paljon osaamisen ja tutkimuksen yrityksissä tapahtuvan hyödyntämisen kohentamiseksi. Aivan kohta ”avaamme asiassa uudet pellit”. Yliopiston uudelta rehtorilta odotamme asiassa paljon.

Kirri–Tikkakoski-väli ei ponnisteluistamme huolimatta sisälly valtion ensi vuoden talousarvioesitykseen. On ikävää, jos ministeri Anne Bernerin asiallinen esitys luettiin hankkeen etenemisen kannalta rasitteeksi.

Hallitus kuitenkin lupaa, että liikenne- ja viestintäministeriössä valmistellaan yksi tai kaksi liikenneverkon laajaa kehittämishanketta, joiden osalta päätöksiä tehdään kehysriihessä keväällä 2018.

Tarkoitus on, että nämä hankkeet myös käynnistyisivät kuluvalla vaalikaudella. Luotan lujasti, että Kirri–Tikkakoski-hanke päätetään tuolloin käynnistää.

Mauri Pekkarinen

kansanedustaja (kesk.)

Keski-Suomen maakuntavaltuuston pj.

Jyväskylä

Ralli on maakunnalle suuri ja myönteinen asia

Keskiviikko 3.5.2017

Suomi on etenkin kesällä täynnä suurtapahtumia, hengellisistä tilaisuuksista rock-konsertteihin, muihin kulttuurin ja urheilun suurtapahtumiin. Enimmillään niissä voi olla jopa lähes 100 000 osanottajaa.

 

Tällaisiin tilaisuuksiin kuljetaan pääsääntöisesti autoilla. Vuodessa niihin tehdään Suomessa kymmeniä miljoonia matkoja. Polttoainetta kuluu. Ja hiilidioksidipäästöjä (CO2-päästöjä) syntyy.

 

Pitäisikö tämä kaikki kieltää turhana, ympäristöä saastuttavana? No eipä niinkään. Jo vuosia sitten maailmanyhteisö on, ihan oikein, ryhtynyt toimiin päästöjen vähentämiseksi. Johtava rooli näissä asioissa on EU:lla.

 

Jo 2030 mennessä myös liikenteen CO2-päästöt ollaan meilläkin puolittamassa ja 25 – 30 vuodessa ne on pakko lopettaa kokonaan. Jo sitä ennen rallit ovat taatusti siirtyneet päästöttömiin voimanlähteisiin.

 

Tätäkin taustaa vasten Touko Aallon taannoisten kirjoitusten ja puheiden perusteella käynnistyneen keskustelun Neste-rallin lopettamisesta tai siirtämisestä jonnekin voi nähdä lähinnä ympäristöperusteiseksi ääripopulismiksi. Mitkä muut noista suurtapahtumista pitäisi lopettaa? Polttoainetta ralli kuluttaa vuodessa vajaan sadastuhannesosan maan koko vuosikulutuksesta.

 

Neste- ralli, aikaisemmin Jyväskylän Suurajot, on koko Suomelle, sen matkailulle, urheilulle ja teknologiaimagolle todella mainio tapahtuma.

 

Aivan erityisesti se on sitä Jyväskylälle ja Keski-Suomelle. Se on maakuntamme ja kotikaupunkimme ylivoimaisesti parhain markkinointiväline.

 

Välittömästi rallin aineellinen merkitys on yli kymmenen miljoonaa euroa. Välillisesti paljon enemmän.

 

Neste-rallilla on kyllä maan sisällä ottajia. Eivät ne ilmastopäästöt vähenisi grammaakaan, jos ralli järjestettäisiin esimerkiksi Tampereella tai Turussa.

 

Touko Aalto voisi vaikuttaa vihreisiin, että he lopettaisivat tolkuttoman hiilenpolton Helsingin voimalaitoksissa. Ne aiheuttavat valtavasti enemmän päästöjä kuin ralli.

 

Kaiken lisäksi ralli on monessa mainio asia maakunnan kymmenien kyläyhteisöjen kannalta. Niiden tuhannet innokkaat hoitavat pikataivalten katsojahuoltoa ja vähän muutakin. He hankkivat toimilla rahaa, jolla pitävät kyliä elinvoimaisina ja aitovihreinä.

 

Keski-Suomen maakuntavaltuuston puheenjohtajina ja Jyväskylän valtuutettuina olemme tulleet vakuuttuneiksi siitä, että Neste-ralli halutaan pitää edelleen ja vahvasti meillä, Jyväskylässä ja Keski-Suomessa.

 

Mauri Pekkarinen

puheenjohtaja

Keski-Suomen maakuntavaltuusto

kaupunginvaltuutettu (kesk.)

 

Ahti Ruoppila

varapuheenjohtaja

Keski-Suomen maakuntavaltuusto

kaupunginvaltuutettu (sd.)

Jyväskylä

Kolme kommenttia sairauslomalta

Perjantai 21.4.2017 klo 13:37 - Mauri Pekkarinen

Näin se meni

 

Syöpä! Se sana pysäyttää ja jysäyttää. Niin minunkin kohdalla.

 

Olin tiennyt odottaa, että joku päivä kohdallani tämä on totta. Siitä suurena mahdollisuutena kertoi minulle lääkärini jo 10-15 vuotta sitten.

 

Jo vuonna 1995 minulla todettiin erittäin korkeat PSA-lukemat. Jo silloin otettiin ensimmäiset koepalat. Ei löytynyt syöpää silloin eikä näiden 22 vuoden aikana, joiden ajan olen ollut tehostetussa (PSA 2 kertaa vuodessa) PSA-seurannassa. Lisäksi on otettu muutaman vuoden välein koepalat.

 

Nyt sitten löytyi eturauhasesta pieni määrä ja matalan ärhäkkyystason syöpäkudosta, vaikka PSA ei vieläkään ole paljon noussut jo alun perin korkeista lukemista.

 

Talvi ja kevät olivat aika vaikeita. Ei tiedetty varmuudella onko levinnyt. Sitten helpotti vähän, kun magneettikuvat kertoivat, ettei leviämisestä minnekään ollut näyttöä.

 

5.4. tehtiin leikkaus. Siihen päädyimme. Se todettiin jatkon kannalta varmimmaksi. Ja kaikki meni hyvin. Ei ongelmia runsaan parin viikon paranemisen taipaleelta.

 

Pyrin ensi viikolla takaisin töihin. Nöyrin mielin palaan, tietoisena siitä, ettei syöpä erittäin hyvästä ennusteesta huolimatta ole helppo juttu. Se on sittenkin arvaamaton.

 

Raija on ollut valtavan suuri apu. Samoin muun perheen tuki ja monien ystävien tervehdykset, ovat lämmittäneet.

 

Ps. Kun eduskunnasta on joutunut olemaan useampia päiviä pois, ajattelin kertoa julkisuuteen todellisen syyn. Tämä on sairaus sairauksien joukossa.

 

Vähän kunnallisvaaleista

 

Kunnallisvaalit käytiin. Kansa on puhunut ja siihen on tyytyminen.

 

Keskustalle vaalitulos oli historiallisen huono. Vastuunkanto erityisesti pääministeripuolueena on tätä. Olemme tehneet mielestäni monet asiat oikein. Suomi selviytyy. Uusi nousu on totta. Talous kasvaa ja työllisyys kohenee.

 

Ja miksikäs emme palaisi tukevammalle tielle! Suomen reaalinen kilpailukyky on edelleen yksi koko maailman parhaimmista. Kiky-sopimuksen ansiosta, lähinnä, nyt myös kustannuskilpailukyky paranee muutamassa vuodessa lähelle kilpailijamaidemme vastaavaa.

 

Äkkiä ajatellen tämän kaiken olisi pitänyt jo näkyä myös kunnallisvaalituloksessa. Näin jo siksikin, että juuri kunnallisvaaleja ajatellen olisi sillä totuudella pitänyt olla suuri merkitys, että Sipilän hallitus ei leikkaa kuntapalveluista edeltäjästään poiketen juuri mitään. Katainen ja Stubb ottivat enimmillään 1.500 miljoonaa euroa per vuosi. Sipilän hallitus leikkaa kunnilta vain indeksin, 75 miljoonaa euroa/vuosi.

 

Mutta eivät auttaneet nousun merkit eivätkä edeltäjää paremmat kuntakohtelut. Keskustakin menetti jopa Gallupeihin verrattuna ja kaikkiin aikaisempiin kunnallisvaaleihin verrattuna. Siis, tyytyväisiä emme voi olla. Selviydyimme kohtalaisesti.

 

Makrotalouden näkymät ovat niin meillä kuin muuallakin entistä enemmän vain joku ”hämärä taustakuva” ihmisten äänestyskäyttäytymisessä.

 

Lähellä olevat asiat ovat tärkeitä. Heikommista halutaan sittenkin pitää huolta. Arvoilla ja ihanteilla on merkitystä. Niiden vähäisestäkin rikkomisesta tuntuu rankaisu olevan entistäkin kovempi. Pari esimerkkiä.

 

Päivähoidon pieni rajausmahdollisuus toisen vanhemman ollessa kotona oli näköjään paljon suurempi ”synti” kuin kuntatalouden miljardileikkauksien lopettamisen tuoma ansio! Näin se taisi mennä.

 

Vielä suurempi asia tuntui olevan koulutuksesta leikkaaminen. Sen tuomittavuuden oppositio, erityisesti vihreät, kykeni projisoimaan sitä taustaa vasten, että muutamat veroratkaisut suosivat vähän enemmän suurituloisia. Olkoonkin, että niistäkin osa oli kiky-sopimuksen mukaisia.

 

Ylipäänsä entistä tärkeämmäksi näyttää muodostuvan kysymys siitä, miten muutoksissa ja suuremmissa reformeissa kannustetaan ja tuetaan ihmistä silloin, jos häneltä vaaditaan enemmän. Miten annetaan turvaa silloin, jos vaaditaan joustamaan enemmän?

 

Kunnallisvaalien alla viher-vasemmiston viesti oli, ettemme välitä ihmisestä, vaan runttaamme. Erityisesti ammatillisen koulutuksen tolkuttoman suuret leikkaukset antoivat opposition huudolle niin suuren volyymin, että suuri yleisö luuli kaikesta koulutuksesta leikattavan. Ja näinhän ei ollut.

 

Välttämättömän maakunta- ja sote-uudistuksen ongelma on vähän sama. Oikea iso linja näytti jäävän sen kritiikin alle, minkä oppositio kykeni kohdistamaan valinnanvapausmalliin, jossa ovet avataan paljon leveämmälleen kuin esimerkiksi Ruotsissa.

 

Näistä ja monista muista niin politiikan sisältöön kuin toimintatapaan liittyvistä ”opetuksista” on mielestäni keskustassakin otettava vaarin. On uskallettava keskustella. Omia johtajia on tuettava, muttei niin, etteikö itsekritiikki kuuluisi omien tukeen!

 

Olen vahva markkinatalouden tukija. Olen silti sitä mieltä, etteivät markkinat nyt noin vain ja pyyteettömästi huolehdi kaikista asioista. Jos huolehtisi, mihin poliittista järjestelmää tarvittaisiin? Kohdentamatta tässä sanomaani mihinkään tai kehenkään, on tämä sanottava.

 

Hallituksen puoliväliriihi on edessä. En ala oppimestariksi tässä sen suhteen enempää. Ensi viikon alussa asiasta muutama huomio.

 

Miksi vihreät menestyivät?

 

Facebook-kavereistani monet ovat kyselleet arvioitani, miksi vihreät menestyivät.

 

Siis miksi vihreät minun mielestäni? Käsitykseni on, mitä pitemmälle vaalikausi on jatkunut, sitä selvemmäksi on käynyt, että vihreät ovat nousseet monella "pään mitalla" demareiden ohitse hallituksen ykköshaastajaksi, pääoppositiopuolueeksi.

 

Siihen on mielestäni monta syytä. Mainitsen pari. Vihreiden oppositiopolitiikan kantavin sisältö liittyy koulutusleikkauksiin. Vaikka niitä ei olekaan nyt tehty perusopetuksen ja lukioon, he ovat kyenneet luomaan käsityksen, että kaikesta koulutuksesta leikataan rutkasti.

 

Tällaisen kritiikin sisältö uppoaa erityisesti vihreiden potentiaaliseen äänestäjäkuntaan. Vihreiden täydellinen epäuskottavuus esim. talouspolitiikassa ei juurikaan häirinnyt heidän saamaansa luottamusta nuorten ja vähän vanhempienkin keskuudessa. Tämä näkyy erityisen selvästi opiskelijakaupungeissa niin kuin Jyväskylässä. Meillä koulutuspaikkoja on noin 40.000. Suhteessa koko väestöön ylivoimaisesti enemmän kuin missään muualla Suomessa.

 

SDP:n oppositiopolitiikassa iskettiin kaikkea mikä liikkuu. Siinä ei ollut selvää kärkeä. Sote, koulutus, aluekuntamalli, yrittäjävähennyksen vastustaminen jne. Selkeän sanoman puuttuminen heikensi rajusti uskottavuutta.

 

Tätäkin suurempi ongelma SDP:lle on ollut se tosiasia, että puheenjohtaja Rinne ei ole kyennyt nousemaan uskottavaksi, asiat osaavaksi, selkeän vaihtoehdon kertovaksi ja sympatioita herättäväksi oppositiojohtajaksi. Ei ole, vaikka ei mies niin huono ole.

 

Hän on kulmikas, viittaa kuulijoille ja katsojille epäselviksi jääviin "SDP:n sen ja sen työryhmän valmistelemaan kannanottoon". Ei kuulija lähde sellaisia netistä etsimään. Ne pitää olla puheenjohtajan huulilla heti, jos vastauksia ylipäänsä on.

 

Vihreiden Niinistön suuhun jo sinänsä sopii koulutuskysymykset. Sen lisäksi hän on debatoijana valtavasti Rinnettä parempi. Hän antoi TV- keskusteluissa monta "väärää tai hämärää todistusta", mutta selvisi niistä hyvin. Eikä kukaan muistanut muistuttaa niistä vihreistä asioista, esimerkiksi siitä, että vahvan vihreän Helsingissä he senkun lisäävät kivihiiltä. Esimerkiksi.

 

Juha Sipilä menestyi mielestäni TV-keskusteluissa varsin hyvin. Asioiden asiallinen kertominen ei nyt riittänyt. Pitkissä vaalien alla käytävissä vaalikeskusteluista syntyy keskustelumoodi osin toimittajien ja osin debatoijien ominaisuuksien perusteella. Asiasta keskustelu jäi tällä kertaa, jos mahdollista, entistäkin pienempään rooliin. Sote, sote, sote ja koulutus.

 

Jyväskylässä vihreiden nousua selittää mielestäni kaikki tuo edellä kertomani potenssiin kaksi. SDP:llä ei ole kaupungissa näkyviä kärkipoliitikkoja. Muutamia ihan kelpo poliitikkoja kylläkin, mutta ei vetovoimaisia.

 

Lisäksi SDP on ollut Jyväskylässä koko sotien jälkeisen ajan niin dominoivassa asemassa, että se asia jo sinänsä on saattanut olla viime vuosina rasite, vaikka eivät suuria virheitä mielestäni olekaan tehneet. SDP menetti valtavasti vihreille.

 

Keskustan valtuustopaikkaluku säilyi täällä ennallaan, 11 paikkana. Menetimme kokoomuksen tavoin aivan vähän mekin ääniä. Jyväskylässä keskustaväki teki hyvän vaalityön.

 

Henkilökohtaisesti kiitän kaikkia 1645 äänestäjääni. Hyvä tulos kaiken jälkeen. Toiseksi parhaani 10 kuntavaaleissani.

 

MAURI PEKKARINEN

Sipilän hallitus ei leikkaa kunnilta

Keskiviikko 5.4.2017

Kunnallisvaalien alla kuntatalouden leikkaukset ovat olleet vahvasti esillä. Leikkaaminen kuntien valtionavustuksista tarkoittaa sitä, että valtio ei osoita kunnille niiden lakisääteisiin tehtäviin, muun muassa peruskoulun, päivähoidon, lukion sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden tarpeisiin niin paljon rahaa, kuin laissa on määrätty. Vuosikymmenten varrella eri väriset hallitukset ovat nipistäneet enemmän tai vähemmän velvollisuuksistaan kunnille.

 

Näiden kunnallisvaalien alla on keskusteltu siitä, mitä edelliset Kataisen/Stubbin hallitukset tekivät ja mitä tekee nykyinen Sipilän hallitus. Viimeksi seurasin asiaa Vihreiden vaalitentissä ja Jyväskylän kaupunginvaltuuston kokouksessa.

 

Kataisen/Stubbin hallitukset leikkasivat Suomen Kuntaliiton ja valtiovarainministeriön yhteisten laskelmien mukaan valtionosuuksista vuosina 2012-2015 yhteensä reilusti yli 4 miljardia euroa, enimmillään vuodessa lähes 1,5 miljardia euroa. Esimerkiksi Jyväskylältä leikkaus oli vuodessa enimmillään yli 25 miljoonaa euroa.

 

Euromääräisesti suurimpina leikkaukset kohdistuivat sosiaali- ja terveyspalveluihin, seuraavaksi suurimpina peruskouluun, lukioon ja lasten päivähoitoon. Osa leikkauksista näkyi suoraan palvelujen huonontumisena, sillä erittäin monissa kunnissa valtion rahan väheneminen korvattiin nostamalla veroprosenttia.

 

Toisissa kunnissa otettiin lisää velkaa. Niinpä kuntien velan määrä kasvoi sanottuina vuosina 2012-2015 yhteensä noin 5 miljardilla eurolla, konsernivelat mukaan laskien tätäkin enemmän. Veroprosentteja noina vuosina tehtiin useimmissa kunnissa, yhteensä huikeat 464 kertaa.

 

Kataisen/Stubbin hallitukset panivat julkisen talouden ikävät leikkaukset suurelta osaltaan kuntien päättäjien tehtäväksi.

 

Myös Sipilän hallitus on joutunut leikkaamaan monesta. Eikä ihan aina oikeudenmukaisimmalla tavalla. Mutta kuntien valtionosuuksista se ei ole leikannut, eikä leikkaa indeksitarkistusten jäädyttämistä, 75 miljoonaa euroa, lukuun ottamatta. Ne jäädytetään kaikkialla yhteiskunnassa. Näin on, vaikka tuon tuosta julkisuudessa yritetään vähintään vihjaista, että ”kyllä se Sipilän hallitus jatkaa samaa leikkauslinjaa”. Viimeksi tällaiseen väitteeseen törmäsin kaupunginvaltuuston kokouksessa.

 

Nykyisen hallituksen linja on siis radikaali muutos aiempaan menoon. Hallituksen ja eduskunnan on kannettava leikkausvastuu, ei kuntapäättäjien. Siksi nyt ei leikata peruskoulusta, päivähoidosta, lukiosta eikä sosiaali- ja terveyspalveluista. Valtio osoittaa kunnille näihin tehtäviin sen, mikä on laissa sovittu. Niihin kustannuksiin, joita alennettiin kiky-sopimuksella, valtio ei lähetä valtionosuuksia. Aivan kaikkia kustannusten alentamisia kunnat eivät tosin kykene toteuttamaan heti vuonna 2017. Uusi suunta näkyy nyt kuitenkin siinä, että tälle vuodelle veroprosenttejaan nosti vain 40 kuntaa ja laski 14 kuntaa.

 

Yksi ikävimmistä, ei-kuntaleikkauksista, ovat ammatillisen koulutuksen leikkaukset. Ne ovat täysin ylimitoitettuja. Suhteessa paljon vaikeampia kuin esimerkiksi ammattikorkeakoulun ja yliopistokoulutuksen leikkaukset. Toivon, että hallituksen puoliväliriihi helpottaa ammatillisen koulutuksen tilannetta. Näin jo siksi, että ammattiväestöstä alkaa monilla aloilla olla taas pulaa.

 

MAURI PEKKARINEN

kansanedustaja (kesk.)

Jyväskylä

Euromaiden kahtiajako ei voi jatkua pitkään

Torstai 30.3.2017

Euroopan ja erityisesti euro-Euroopan talouden kuvan kaksijakoisuus on järkyttävä. Saksan kansantalouden ylijäämä oli viime vuonna 8,7 prosenttia bkt:stä, eli noin 300 miljardia euroa maan noin 3100 miljardin euron kansantuotteesta. Julkisen talouden ylijäämä oli sekin viime vuonna lähes 25 miljardia euroa.

 

Saksa on valtava ylijäämätalous. Maailman suurin. Nimellisestikin ylijäämä on suurempi kuin Kiinan, maailman toiseksi suurimman ylijäämätalouden. Onko siis kaikki hyvin koko Euroopan ja erityisesti euromaiden kannalta, kun veturissa on voimaa?

 

Ei ole. Samaan aikaan liki kaikkien muiden euromaiden kansantaloudet ovat alijäämäisiä. Toista tai molempia Emu-kriteereitä, velka alle 60 prosenttia bkt:stä ja julkisen talouden alijäämä alle 3 prosenttia, rikkoivat liki kaikki läntisen euroalueen maat. Kun velkasuhteen pitäisi olla jokaisessa jäsenmaassa alle 60 prosenttia bkt:stä, mikään sanotuista maista ei kriteeriä täytä. Koko euroalueen yhteinen julkisen velan suhde on yli 90 prosenttia euromaiden bkt:stä.

 

Eurooppa on kahdessa karsinassa, eikä paljon parempaa ole näköpiirissä. Viestit Kreikan finanssikriisin näkymistä eivät rohkaise. Velkasuhde on edelleen noin 180 prosenttia, kolminkertainen Emun sallimaan. Rakenteelliset uudistukset etenevät maassa hitaasti, jos lainkaan. Kasvu on velka huomioon ottaen liian hidasta. Työttömyys on reilusti yli 20 prosenttia.

 

Frankfurter Allgemeine Zeitung -lehden taannoisen asiantuntija-arvion mukaan Kreikan selviytymisen näkymä on ylivoimaisesti huonompi kuin missään viimeisen vuosisadan kuluessa koetussa finanssikriisissä, 1930-luvun laman jälki mukaan lukien. Kesään mennessä Kreikan pitäisi saada kolmannesta tukipaketista 7-8 miljardia euroa.

 

Italian julkinen velka on yli 133 prosenttia ja Portugalin noin 129 prosenttia. Lisäksi Portugalin pankkien tilanne on kriisiytymässä. Syvällä kyntää edelleen myös Kypros.

 

Koko euron traumaa kuvaa nyt se tosiasia, että kituliaaseen kasvuun euroalue selviytyy edes jotenkin Euroopan keskuspankin (EKP) rahkeilla.

 

Kun pääjohtaja Mario Draghi julisti euron ikuiseksi asiaksi, EKP lunastaa lupausta kasvavilla euromaiden velkapapereiden ostoilla. Viimeisin asetettu ostokatto, 33 prosenttia, on lähestymässä. EKP:n on jo tänään useiden euromaiden ylivoimaisesti suurin velkoja. Se on ostanut markkinoilta eurovaltioiden velkapapereita noin 1500 miljardilla eurolla. EKP siis tosiasiassa, vaikkakin jälkimarkkinoiden kautta, rahoittaa eurovaltioita. Alun alkaen tämä ei kuulunut lainkaan keskuspankin tehtäviin, korkeintaan marginaalisiin sellaisiin. Sivutuotteena tästä Saksaan nojaava Target-epätasapaino on tänään valtava.

 

Eihän tällainen ole toimiva tai hienosti sanottuna ”optimaalinen” yhteisvaluutta-alue. Eikä se ole edes muuttumassa sellaiseksi. Euron hakiessa kelluen kurssiaan, Saksan vahva talous pyrkii sitä vahvistamaan. Mutta yhteisvaluutta-alueen ”apatiatalouksen”, joita ovat liki kaikki muut euromaat, taloudet hinaavat euroa heikommaksi. Ei kuitenkaan niin alas, kuin monen ongelmamaan oman talouden tunnuslukujen perusteella kurssin pitäisi asettua.

 

Trumpin hallinnossa osoitellaan Saksaa. Oikea osoite olisi tietysti euromaiden syvä kahtiajako.

 

Saksa hyötyy kaiken lisäksi muutoinkin EU:sta aivan valtavasti. Esimerkiksi rakennerahastovarojen kanavoituminen Saksan rajojen välittömään läheisyyteen, auttaa vieressä olevaa saksalaista teollisuutta. Saksan uuden liittopresidentin Frank-Walter Steinmeierin näkemys olikin, että saamiensa hyötyjen vastineeksi Saksan tulisi maksaa enemmän EU:lle.  

 

Nyt monien maiden vaalien alla po. kahtiajako ja euron repaleisuus on pantu maton alle. On ollut pakko. Muutoin populistit voittaisivat vielä enemmän. Syksyllä härkää on pakko tarttua sarvista. Iso kysymys silloin on, saavatko vallan ne, jotka hakevat euron korjausliikkeen integraatiota syventämällä vai ne, jota ottavat tarvittaessa pari askelta taakse.

 

Kirjoittaja on eduskunnan ensimmäinen varapuhemies, kansanedustaja Mauri Pekkarinen (kesk.)

Bussit biokaasuun

Tiistai 21.3.2017 klo 13:16

Taas muistutan, että kohta Jyväskylässä on tarjolla biokaasua ja kaasua entistä enemmän ja useammassa paikassa.

Laukaan Leppäveden Erkki Kalmari on tarjonnut sitä muilta osin jo vuosia. Mutta hitaasti on lisääntynyt tarjonta. Niin myös kysyntä. Mittavaan tarjonnan lisäämiseen ei ole ollut oikein intoa, kun ei ole ollut tietoa siitä, että millaista kysynnän kasvua voi odottaa.

Nyt tiedetään, että Jyväskylässä alkaa Mustankorkealta kohta virrata biokaasua. Mahdollisuudet biokaasun tarjontaan Jyväskylän seudulla on selvitetty lähes 20 000 henkilöauton tarpeisiin.

Varmuus tarjonnasta paranee myös siten, että Gasum avaa Jyväskylään aseman jo kesällä 2017 Metsälehmuksentielle. Jyväskylän tankkausasemalta saa tankattua paineistettua maa- ja biokaasua (CNG) polttoaineeksi henkilö-, jakelu-, jäteautoihin ja busseihin. Asema palvelee myös raskaan liikenteen ajoneuvoja tarjoamalla polttoaineeksi nesteytettyä maa- ja biokaasua (LNG/LBG).

Ratkaisevaa uusille kaasun käytön lisäämistoimille on, että kaasun jakelupaikkoja on pakko lisätä ja niitä lisätään myös Jyväskylässä. Tämän takaa jo EU-direktiivin toimeenpano, joka edellyttää, että sekä kaasun että liikennesähkön latauspaikkoja on tarjolla tietyllä etäisyydellä.

Myös näiden positiivisten asioiden jälkeen biokaasun – ja siis myös muun kaasun – lisääminen vaatii kuitenkin edelläkävijöitä. Jyväskylän kaupunki ja sen tilaama julkinen liikenne voivat haluttaessa olla sellaisia.

Kaupungin bussit, noin 96 kpl, tulee vaihtaa biokaasulla ja kaasulla kulkeviksi. Tiedän, että se vaatii sopimuksen uudistamista Koiviston Auton kanssa. Uskon silti, että jo imagosyistä ja siirtymäajalla yritys voisi olla valmis tähän.

Ratkaisu olisi viisas kaupungin jätteiden, ainakin osan, käytön kannalta. Jatkossa koko maakunnan jätteiden, myös ns. suoja-alueiden ja niiden niittäjien kannalta. Se olisi viisasta uusiutuvan energian mallikaupungin tittelistä kisaavalle Jyväskylälle, sen imagolle, kaupunkilaisille, koko maakunnalle ja Suomelle.

Olen varma, että tällaista ratkaisua seuraisivat myös monet muut raskaamman liikenteen harjoittajat. Henkilöautoilla ajavista puhumattakaan.

Autoverotukseen pitää kuitenkin tehdä muutos. Ei biokaasuautoa voi autoverottaa niin kuin fossiilisella polttoaineella kulkevaa!

MAURI PEKKARINEN

kansanedustaja (kesk.)

kuntavaaliehdokas

Jyväskylä

Kuntataloudesta näin vaalien alla!

Perjantai 17.3.2017 klo 11:19 - Mauri Pekkarinen

Antti Rinne kertoi keskiviikkoiltana TV:ssä, että Kataisen/Stubbin hallitus, jossa Rinne oli valtiovarainministerinä, olisi leikannut kuntien valtionosuuksia vuositasolla 600 miljoonalla eurolla.
Ei mennyt noin.
Vuositason leikkaus oli tuolloin enimmillään pitkälti yli miljardin, lähemmäs 1500 miljoonaa euroa. Siis tuo summa niistä tehtävistä, joihin kunta on velvoitettu ja joihin valtio myöntää lain mukaan indeksiperusteisesti valtionosuuksia.
Nykyisen hallituksen ratkaisut merkitsevät sitä, että syksyn 2016 kuntatalousohjelman mukaan valtion budjetti vuodelle 2017 vahvistaa koko Suomen kuntien taloutta 40 miljoonalla eurolla vuodessa.
Hallituksen täydennysesityksen jälkeen budjetin vaikutus kuntatalouteen on -8 miljoonaa, eli vähän, mutta vain vähän kurittava.

MAURI PEKKARINEN

Avainsanat: kuntatalous, valtionosuudet, leikkaukset

Päätösvalta ja vastuu valtuustolle

Maanantai 13.3.2017

Kunnalliseen kansanvaltaan kuuluu, että niillä, jotka kansa päättää valita keskeisiin luottamustehtäviin, pitää olla myös valta ja vastuu kaikista keskeisistä kunta-asioista.

Kuulostaa itsestään selvältä. Monissa kunnissa, myös Jyväskylässä, suunta on ollut vähän toinen. Valtuusto on itse delegoinut päätösvaltaa kaupunginhallitukselle, lautakunnille, kuntayhtymille tai eri asioita varten perustetuille yhtiöille. Valtuusto itse on jäänyt liian monessa sivuun.

Suuri määrä ihmisten arkeen liittyviä isoja periaatteellisia asioita hoidetaan valtuuston ulottumattomissa. Useissa tapauksissa uskon niitä hoidettavan hyvin.

Paljossa asioihin tarvittaisiin kuitenkin valtuustolta suora päätös. Moniin muihin asioihin vähintään valtuuston linjapäätös, tavoitteen asettaminen, palautteen antaminen, strategian rakentaminen jne.

Uudella valtuustokaudella ja viimeistään maakunta- ja sote-uudistuksen jälkeen käy entistäkin välttämättömämmäksi palauttaa merkittävä osa delegoidusta päätösvallasta valtuustolle.

Vallan pitää olla kasvotettu. Kansalaisten pitää tietää, ketkä ovat vastuussa mistäkin. Ammattitaitoiselle virkakoneistolle valtuuston päätökset ja linjaukset eivät ole rasite, vaan tuki.

MAURI PEKKARINEN

 

EU:n aluepolitiikka vääristää kilpailua

Tiistai 7.3.2017

”Aluepolitiikka on vanhanaikaista ja rahojen tuhlaamista”. ”Valtion ei pidä ohjailla aluepolitiikalla markkinoita”. Suunnilleen näin vaativat monet liberaalin markkinatalouden tukijat.

Perinteisesti sana ”aluepolitiikka” on tarkoittanut julkisen vallan aineellisia toimia alueellisten erojen kaventamiseksi.

Suomessa tällaisten politiikkatoimien kärki oli 1970-luvun alusta lähtien heikompien alueiden yritysten ja elinkeinopolitiikan edellytysten tukemista.

1990-luvun alusta lähtien alettiin puhua – aivan oikein – aluekehittämisestä eli koko maan eri alueiden vahvuuksien tunnistamisesta ja niiden kehittämistoimista. Tässä vaiheessa alkuperäisellä aluepolitiikalla, eli heikoimpien tukemisella – tasauksella – oli vielä vahva rooli osana ”aluekehitystoimia”.

Nyttemmin ”aluekehitys” ymmärretään yhä yleisemmin kehittämispolitiikkana ilman sanottua alueellista tasausta. Valtio ei tasaa juurikaan enää.

Kuntien valtionosuusjärjestelmä antaa eniten heikoimmille julkisten palvelujen tarjonnassa. Joskus valtion budjeteissa harkinnanvaraisia infrainvestointeja kohdennetaan lisäksi heikoimmille alueille.

Toisaalta valtio on vetänyt työpaikkansa liki tyystin pienemmiltä suuremmille paikkakunnille, minne myös muut investoinnit keskittyvät.

Yritystoimintaan kohdistuvat alueperusteiset tuet on Suomessa ajettu alas, noin 100 miljoonaan euroon vuodessa. Ne ovat paljon pienemmät kuin muutamaan suureen keskukseen kohdistuva teknologia- ja innovaatiorahoitus.

Muita kuin maatalouselinkeinoja edistävän varsinaisen aluekehittämisen Suomi on integroinut vahvasti osaksi EU:n alue- ja rakennepolitiikkaa, nykyisin koheesiopolitiikkaa.

Vuosina 2014–2020, EU:n uudella ohjelmakaudella, unioni käyttää koheesiopolitiikkaan 350 miljardia euroa, kolmanneksen kaikista menoistaan.

Tuosta niin sanotut koheesiomaat, joiden väestönosuus EU:n koko väestöstä on 24,6 %, saavat noin 69 % ja muut maat, joiden väestöosuus on 75,4 %, saavat 31 %.

EU:n koheesiopolitiikan tarpeisiin Suomi lähettää EU:lle joka vuosi noin 600 miljoonaa euroa ja saa takaisin oman aluekehityksemme tarpeisiin 200 miljoonaa euroa. Saantosuhde huononi selvästi vuoden 2013 neuvotteluissa.

Tämä EU-maiden raju tasaus sopii hyvin samoille suomalaisille poliitikoille, jotka suhtautuvat nuivasti kansalliseen tasaukseen, aluepolitiikkaan.

Asukasta kohti EU-tuki on enimmillään 350–385 euroa, kuten esimerkiksi Virossa tai sen kaltaisissa maissa.

Suomeen yhteistä EU:n aluerahaa virtaa alle kymmenesosa tuosta eli keskimäärin 33 euroa asukasta kohti.

Lapissa ja Itä-Suomessa vastaava tuki on 106 euroa, eli alle kolmannes siitä, mitä se on Baltian maiden parhaimmilla alueilla ja alle puolet Puolan, Tshekin ja muiden itäisten Keski-Euroopan tukitasoista.

Rahamäärällä mitaten suurin EU:n aluerahan saaja on Puola. Vuonna 2015 se sai noin 12,4 miljardia euroa.

Mielenkiintoista on havaita, että esimerkiksi EU:n vahvimmissa maissa Saksassa, Ranskassa ja Englannissa on alueita, joissa tukitaso on suurempi kuin Keski-Suomessa.

En siis jaa käsitystä, että EU:n aluepolitiikka, koheesiopolitiikka, pitäisi nähdä jotenkin modernina, samalla kun oman maan sisällä tasausta pidetään vanhanaikaisena!

EU-naapureiden välillä näin suuri tasaus vääristää kilpailua. Ja sehän näkyy jo nyt investointien virtana meiltä ulos.

MAURI PEKKARINEN

kansanedustaja (kesk.)

kuntavaaliehdokas

Jyväskylä

EU himmailee ongelmien kanssa

Lauantai 25.2.2017

Viestit Kreikan finanssikriisin näkymistä eivät rohkaise. Velkasuhde on edelleen 180 prosenttia, kolminkertainen Emun sallimaan. Rakenteelliset uudistukset etenevät maassa hitaasti, jos lainkaan. Kasvu on velka huomioon ottaen liian hidasta. Työttömyys on reilusti yli 20 prosenttia. Ja perusylijäämä - mikä ei huomioi velkaa ja sen hoitokustannuksia - on aivan liian pieni.

 

Frankfurter Allgemeine Zeitung -lehden tuoreen asiantuntija-arvion mukaan Kreikan selviytymisen näkymä on ylivoimaisesti huonompi kuin missään viimeisen vuosisadan kuluessa koetussa vähänkin merkittävämmän maan finanssikriisissä, 1930-luvun laman jälki mukaan lukien.

 

Kesään mennessä Kreikan pitäisi saada kolmannesta tukipaketista 7-8 miljardia euroa. IMF:n ja euromaiden näkemykset rahan myöntämisen ehdoista ovat erilaiset.

 

Huolet eivät rajoitu kuitenkaan vain Kreikkaan. Italian julkinen velka on yli 133 prosenttia ja Portugalin noin 120 prosenttia. Lisäksi Portugalin pankkien tilanne on kriisiytymässä. Syvällä kyntää edelleen myös Kypros.

 

Koko euron traumaa kuvaa nyt tosiasia, että kituliaaseen kasvuun euroalue selviytyy nyt edes jotenkin Euroopan keskuspankin (EKP) rahkeilla. Se on ostanut markkinoilta eurovaltioiden velkapapereita noin 1500 miljardilla eurolla. EKP siis tosiasiassa, vaikkakin jälkimarkkinoiden kautta, rahoittaa eurovaltioita. Alun alkaen tämä ei kuulunut lainkaan keskuspankin tehtäviin, korkeintaan marginaalisiin sellaisiin.

 

Kun pääjohtaja Mario Draghi julisti euron ikuiseksi asiaksi, EKP lunastaa lupausta kasvavilla euromaiden velkojen ostoilla. Viimeisin asetettu ostokatto, 33 prosenttia, on lähestymässä. EKP:n on jo tänään useiden euromaiden ylivoimaisesti suurin velkoja!

 

Mutta eihän hätä ole tämän näköinen koko euro-alueella. Näin voisi sanoa katsomalla Saksan talouden tunnuslukuja. Sen kansantalouden ylijäämä oli viime vuonna 8,7 prosenttia bkt:stä, eli lähes 300 miljardia euroa maan noin 3100 miljardin euron kansantuotteesta. Julkisen talouden ylijäämä oli sekin viime vuonna lähes 25 miljardia euroa.

 

Euroalue on jakautunut kahtia. Saksa on valtava ylijäämätalous. Euron kurssi on ollut sille aivan liian heikko. Saksan kanssa samassa valuutassa tarpoessaan muut euromaat ovat jähmettyneet liki pysyvästi alijäämätalouksiksi, Suomi mukaan lukien.

 

Eihän tällainen ole toimiva yhteisvaluutta-alue.

 

Tällä hetkellä vain Saksa on erityisen huolissaan euroalueen tilanteesta. Eikä ihme. Sen Target-epätasapaino on valtava. Jos euroalue hajoaisi, se olisi Saksalle kallis juttu.

 

Vaikeudet löytää Kreikan ongelmiin todellisia ratkaisuja kertoo nyt siitä nalkista, mihin euromaat ovat ajautuneet.

 

IMF toivoo pohjimmiltaan, että euromaat "armahtavat" pahiten sairasta eli Kreikkaa. Se taas olisi "taivaan lahja" useissa euromaissa vaaleihinsa valmistautuville euroa vastustaville populistisille puolueille. Tätä euromaiden johtajat Angela Merkelin vedossa pelkäävät. Ei sellainen olisi helppoa Suomellekaan. Vielä suurempi lahja olisi se, jos Brexitin jatkoksi yksi euromaa joutuisi jättämään rahaliiton.

 

Muut euromaat yrittävätkin nyt kovistella Kreikkaa täyttämään kolmannen apupaketin ehdot mahdollisimman tarkkaan, jotta apupaketin nyörit voisivat avautua.

 

Kovin vaikeaa ei ole ennustaa miten asia ratkeaa. Kreikalle myönnetään kesällä lisämiljardit ilman suurempia itkuja. Näin menetellen suurin lasku Kreikasta ei realisoidu, kun maa ei joudu konkurssiin ja velat eivät realisoidu. Samalla toisaalta varmistuu se, ettei Kreikka kykene velkojaan koskaan maksamaan.

 

Veikkaukseni on, että elleivät populistit voita vaaleja, integraation syventämistä kannattavat voimat astuvat EVM:n Klaus Reglingin tavoin esiin ja vaativat sitä ratkaisuksi euron ongelmien voittamiseksi.

MAURI PEKKARINEN

Eduskunnan I varapuhemies

kansanedustaja (kesk.)

Innovaatiovuoto on pysäytettävä

Sunnuntai 12.2.2017

Suomen taloudellisen nousun pari vuosikymmentä kestänyt pitkä loikka 1990-luvun alun lamasta lähtien perustui ratkaisevasti koulutuksen sekä tutkimus- ja kehittämistoiminnan (t&k) resurssien kasvattamiseen.

 

Julkinen t&k-rahoitus lähes kaksinkertaistui vuosina 1991-1995. Tämä vauhditti yritysten omat t&k-satsaukset kaksinkertaiseksi valtion rahoitukseen verrattuna. Lipposen hallitukset jatkoivat liki samaa tahtia. Vanhasen I ja II hallitukset nostivat julkisen t&k -rahoituksen ennätystasolle. Samalla koko t&k-rahoitus nousi yhteensä lähes 7 miljardiin euroon vuodessa.

 

Talouden vaikeudet ovat merkinneet julkisten t&k-panosten radikaalia vähenemistä sitten vuoden 2011 sekä Kataisen että Sipilän hallituksen aikana. Julkisen satsauksen puuttuessa myös yritysten t&k-panostukset ovat romahtaneet. Esimerkiksi Tekesin avustusmuotoisen t&k-rahoituksen leikkaus vuoden 2011 tasosta on yli kolmannes.

 

Lainarahoituksen lisääminen on tähän verrattuna vaikutukseltaan mitätön. VTT:n julkinen rahoitus on sukeltanut samassa ajassa neljänneksen. Yhdessä yksityisen ja julkisen t&k-rahoituksen romahdus on viidessä vuodessa pitkälti yli miljardi euroa. Se on mahdottoman paljon. Niin sanotuille kärkihankkeille kohdennettavat t&k-rahat korvaavat leikkauksista vain pienen siivun.

 

Kuvaavaa tilanteelle on, että hallituksen ehdottomiin kärkihankkeisiin kuuluvan biotalouden t&k-rahoitus jäi sekin viime vuonna pienemmäksi kuin muutama vuosi sitten.

 

Julkisessa keskustelussa t&k-rahoituksen alamäki ei ole juurikaan puhuttanut. Kasvanut huoli on kohdistunut koulutuksen määrärahojen leikkauksiin. Ja toki erityisesti ammatillisesta koulutuksesta ollaan leikkaamassa kohtuuttomasti. Liian paljon myös ammattikorkeakoulutuksesta. Yliopistojen toimintamäärärahojen supistukset ovat vähäiset näihin verrattuna. 

 

Yliopistojen perusrahoituksen voimavarat ovat ensi vuoden budjettiesityksessä noin 100 miljoonaa alle historian suurimpien määrärahojen, mutta 421 miljoonaa euroa suuremmat kuin vielä vuonna 2007. Niin sanotun kärkihankerahoituksen ja yliopistojen pääomittamisen ansiosta pudotus huipusta jää lähes olemattomaksi.

 

Valtio näet tulee pääomittaneeksi yliopistoja vuoden 2008 jälkeen 831 miljoonalla eurolla, josta yksin Aalto-yliopisto on saanut 500 miljoonaa euroa. Ja uusi yli 150 miljoonan euron ruiske on luvassa. Siis suurimpien yliopistojen pääomittamiseen on pantu verorahoja muutamassa vuodessa miljardi euroa ja yksityistä pääoma satoja miljoonia euroja.

 

Yliopistojen ohella perustutkimuksen tärkein rahoittaja on Suomen Akatemia. Myös sen julkista rahoitusta on leikattu, muttei läheskään niin paljon kuin innovaatiotoiminnan eli soveltavan tutkimuksen ja kehittämisen t&k-rahoituksesta. Tutkijoiden - siis perustutkimuksen piirissä olevien - määrä tuhatta asukasta kohti on meillä edelleen yksi koko maailman suurimmista.

 

Koulutuksen määrärahoista ammatillisen koulutuksen rahoituksen leikkaukset ovat siis ylivoimaisesti suurimman huolen aihe. Niiden pudotus on ollut muutamassa vuodessa lähes 400 miljoonaa euroa, runsaasta 2 miljardista eurosta kuluvan vuoden 1660 miljoonaan euroon. Tällaisella pudotuksella tulee olemaan hintansa.

 

Uskon, että hallitus voisi nyt kääntää koulutuksen rahoituksen nousuun. Oma toiveeni on, että suurin lisärahoitus ei määräydy sen perusteella, kenellä on voimakkaimmat puolestapuhujat (yliopistot), vaan sinne, missä tarve on suurin (ammatillinen koulutus).

 

Yliopistojen lisärahoitusta tärkeämpää on t&k-rahoituksen eli soveltavan tutkimuksen, kehittämisen ja tuotteistamisen rahoituksen - innovaatiorahoituksen - radikaali lisääminen. Uusin tieto on saatava muuttumaan nykyistä nopeammin ja tehokkaammin uusiksi innovaatioiksi, jotka voidaan tuotteistaa, kaupallistaa ja saada tuotantoon. Tässä generoinnissa tarvitaan valtiota riskin kantajaksi niin meillä kuin kaikkialla muuallakin.

 

T&k-rahoituksen romahdus on jo synnyttänyt Suomesta innovaatiovuodon ja se voimistuu kaiken aikaa. Innovaatiovuoto tarkoittaa verorahoitteisen osaamispotentiaalin - koulutuksen ja perustutkimuksen - varojen valumista verotuloja tuottavaksi toiminnaksi maan rajojen ulkopuolelle. Sinne valuvat tällöin osaamiseen nojaavat työt ja niiden mukana verotulot. 

 

Tällaista innovaatiovuotoa kärjistää se tosiasia, että kaikki EU-maat eivät ole pitäneet kiinni Barcelonan ja Lissabonin sitoumuksista lisätä omaa osaamistaan. Moni keskittyy enemmän muualla tuotetun osaamisen imemiseen maahansa ja sen muuttamiseen siellä tuotannoksi ja verotuloiksi.

 

Erityisesti Baltian maat, Puola ja Tšekki ovat tässä myös onnistuneet. Eikä ihme. Esimerkiksi Puola saa noin 12 miljardia euroa vuodessa EU:n aluetukea. Entistä suurempi osa tästä menee yrityshankkeiden tukemiseen. Suomen vastaava EU-saanto alue- ja rakennerahastoista on noin 180 miljoonaa euroa, josta pieni osa kohdistuu yritysten kehittämiseen.

 

Innovaatiovuoto on pysäytettävä. Se on ehto verotulojen välttämättömälle ja reippaalle kasvulle.

 

MAURI PEKKARINEN

Eduskunnan I varapuhemies

kansanedustaja (kesk.)

Vanhemmat kirjoitukset »