Yhteystiedot

Mauri Pekkarinen

mauri.pekkarinen(at)
eduskunta.fi

Keskusta

Minä muistan, Toimi!

Share |

Keskiviikko 25.5.2011 klo 12:03


Toimi Kankaanniemi vastusti kansanedustajana  kaikkia mahdollisia kriisimaiden tukitoimia. Vaalien alla hän kuvasi erityisesti Portugalille kaavaillut takaukset mahdottomaksi asiaksi, joka vievät leivän suomalaisen köyhän suusta.  Muistan minäkin liikuttuneeni häntä kuunnellessani.

Kun hallitusovea raotetaan nyt Kankaanniemen puolueelle, tuntuu puolue hyväksyvän nyt niin väliaikainen kriisirahaston kuin Portugali-paketinkin. 

Eikä Portugali-paketti ole edes ehdoiltaan edellisiä tiukempi. Päinvastoin, maalle laadittu talouspaketti ei sisällä edes sellaista sijoittajanvastuuta kuin Irlannin tukipaketti. Valtion omaisuuden myyntivelvoite on yhdeksäsosa Kreikan hyväksymästä. Eikä Portugalille taattaville luotoille vaadita maalta vakuuksia. 

Vaikka Portugali-paketti on löysä, on sen hyväksyminen mielestäni parempi kuin hylkääminen.  Miksi sitten olen huolestunut kristillisten ja SDP:n takinkäännöstä, vaikka nämä ovat tulleet nyt kanssani samalle kannalle? Siksi, että äänestäjien kuluttajasuoja on nyt todella huono. Uskon silti, että kristillisdemokraattien ja SDP:n takinkäännös on niin komea, ettei se jää kansalta huomaamatta.

Mauri Pekkarinen