Työttömyys työllistämistä kalliimpaa
Työikäisten ikäluokkien dramaattinen pienentyminen johtaa pahimmillaan talouden kasvun pysyvämpään hiipumiseen, julkisten menojen leikkauksiin ja verotuksen kiristämiseen.
Ylivoimaisesti parhaiten ikäluokkien pienentymistä voidaan paikata sillä, että mahdollisimman moni työikäinen saadaan työhön. Nyt työttömänä on lähes 280.000 henkilöä. Tämä on inhimillisesti väärin jokaiselle niille noin puolelle miljoonalle työttömyyden tänäkin vuonna kokevalla suomalaiselle. Erityisesti nuorten ja pitkäaikaistyöttömien kohdalla tämä johtaa helposti syrjäytymiseen ja moniin siitä seuraavien ongelmiin.
Työttömyys on merkittävä taakka myös sekä julkiselle taloudelle että koko kansantaloudelle. Työvoimapolitiikan hoitoon käytetään tänä vuonna valtion budjettivaroja noin 600 miljoonaa euroa ja työttömyysturvamenot ovat noin 2,2 miljardia euroa.
Hallituksen on meneillään olevien monien valmistelutoimien jatkoksi rakennettava yhdessä keskeisten järjestöjen ja intressiryhmien kanssa yli seuraavan vaalikauden ulottuva Suomen talouden selviytymisohjelma. Sen yksi keskeisistä tavoitteista tulisi olla juuri työttömyyden radikaali ja nopea vähentäminen.
Jo 100.000 työttömän työllistäminen vähentäisi työttömyydestä aiheutuvia kuluja ja lisäisi verotuloja yhteensä yli 1,5 miljardilla eurolla vuodessa.
Työttömyyden vähentämisen rohkeat otteet edellyttävät työttömien koulutuksen ja kurssituksen merkittävää lisäämistä ja yrityksiin työllistämisen helpottamista muun muassa välillisiä työvoimakustannuksia määräajaksi alentaen. Vastaavasti työttömien osalta työn vastaanottovelvollisuutta tulisi samaan aikaan tiukentaa.