Share |

Maurin esittely

Reijo Mauri Matias Pekkarinen                      Maurin CV     Maurin perhe

Olen neljän lapsen isä, seitsemän
lapsenlapsen isoisä ja Raijan puoliso.
Synnyin 63 vuotta sitten Kinnulassa.
Sieltä tie vei Jyväskylän yliopistoon
opiskelemaan, osallistumaan ja rakastumaan.
Menin ensin opiskelijapolitiikkaan ja sitten naimisiin. Opiskelin nopeasti ja olin samalla töissä tiedejärjestössä, Jyväskylän kaupungilla ja yliopistolla, alle vuoden kussakin. Sitten politiikasta tuli työ. Sitä työtä olen tehnyt kaikella sillä tarmolla mitä minulla on, opiskellut maan ja välillä maailmankin parhaiden asiantuntijoiden kanssa asioita. 

esittely1.jpg      Mauri vaalityössä Jyväskylän kadulla. Kuva Risto Aalto.

Oppimani olen sovittanut ihanteideni ja arvojeni pohjalta äänestäjieni tahtoon ja Suomen parhaaksi. Minut valittiin ensi yrittämällä valtuustoon 1976,samoin kansanedustajaksi vuonna 1979. Nyt on menossa kahdekas kausi kansanedustajana.

Onneni on ollut, että olen eri vaalikausilla saanut aina erilaisia ja haastavia tehtäviä, kuten YLEn hallintoneuvoston pj, Suomen Kuntaliiton valtuuston pj, Keskustan eduskuntaryhmän pj, valtiovarainvaliokunnan pj, Suomen Pankin valtuuston jäsen ja pj, sisäministeri, kauppa- ja teollisuusministeri ja nyt uuden, suuren ministeriön päällikkönä, elinkeinoministerinä.

Olen ollut Jyväskylän kaupunginvaltuuston jäsen vuodesta 1976 vuoteen 2004 ja uudemman kerran vuoden 2009 alusta lukien uuden Jyväskylän valtuustossa. Vanhasen I -hallituksen aikana jouduin usein olemaan maanantait maailmalla. Siksi jätin vuoden 2004 kunnallisvaalit väliin. Nyt asiat ovat tässä suhteessamuuttuneet ja Uusi Jyväskylä on suuri mahdollisuus ja haaste, jonka hyväksi olen valmis antamaan kokemukseni, osaamiseni ja sen näköalan ja ne yhteyteni, mitä minulla nykyisissä tehtävissäni on.

Uskon myös, että kunta-alan kokemuksestani on apua. Toimin neljä vuotta kunta-asioista vastaavana sisäministerinä. Sen jälkeen olin neljä vuotta Suomen Kuntaliiton valtuuston puheenjohtajana. Lisäksi olen johtanut toistakymmentä vuotta puhetta Keski-Suomen maakuntavaltuustossa.

Muuten olen sitä mieltä, että ihmisen elämässä pitää olla muutakin kuin politiikkaa. Olen toiminut muun muassa Keski-Suomen Liikunnan ja Urheilun puheenjohtajana, nykyisin Suomen Ampumahiihtoliiton vpj:na. Liikunnalla on aina ollut tärkeä rooli elämässäni. Talvisin viihdyn hiihtoladulla. Kesäisin lenkkitossut kulkevat mukanani matkoilla. Paras urheilusaavutukseni on pronssitila puolustusvoimien mestaruuskisoissa.