Mitä saa sanoa ja milloin ?

Paavo Väyrysen mainio vaalityö sytytti. Keskustelu puolueen politiikan suunnasta, terästä ja toimintatavasta on lähtenyt innostuneesti liikkeelle. Olen muiden rivipoliitikkojen tapaan osallistunut näihin rientoihin lehtien palstoilla, netissä ja kymmenissä yleisötilaisuuksissa.

Aihetta keskusteluun totisesti onkin. Olemme olleet kohmeessa eikä kompassikaan ole aina ollut  ollut mukana. Väyrysen kampanja todisti, että meitä tarvitaan.

Keskustan on kirkastettava se aatteellisesti selkeä ja uskottava vaihtoehto, millä kolmissa vaaleissa kahden viime vuosikymmenen aikana on noustu Suomen suurimmaksi puolueeksi. Siinä linjassa yhtyy kansakuntaa  eteenpäin vievä sivistyksen ja yrittämisen voima vahvaan tahtoon sosiaalisesta ja alueellisesta oikeudenmukaisuudesta ja ekologisesta tasapainosta. Siinä linjassa meillä on myös kyky nähdä Suomi aktiivisena toimijana Euroopassa ja kaikkialla maailmassa.

Tämän kaiken muuttaminen käytännön politiikan teoiksi on nyt vaateliaampi tehtävä kuin kertaakaan vuosikymmeniin. Olemme aina ennen ponnistaneet ylös suurimman oppositiopuolueen asemasta. Nyt joudumme kirkastamaan sanomamme pienimmältä oppositiopenkiltä. Siksi keskustan johtamisen monet avaintehtävät ovat, jos mahdollista, entistäkin haasteellisempia.

Monen median ja muutamien poliitikkoystävien päivien ”ahdistelun” jälkeen lupasin sanoa nämä samat asiat TV:lle ja radiolle ja sanoin myös. Kysyttäessä vastasin myös kysymykseen omasta mahdollisesta kiinnostuksesta eri tehtäviin.

Kerroin, että sitten vuoden 1987 olen ensimmäisen kerran sekä puolueen johtoelimien, että eduskuntaryhmän johtotehtävien ulkopuolella ja paluu joihinkin tehtäviin kiinnostaa kyllä. Korostin, että tällaisen valmiuden kertominen ei ole ketään vastaan enkä tähtää kenenkään paikalle, en varsinkaan lähiviikkojen aikana.

Ajatukseni kulkee niin, että koko puolueen kannalta sen pitäisi olla iloinen asia, että puolueen johtopaikkoihin on kiinnostusta. Uppoavasta laivastahan ne rotat lähtevät.

Olin kuitenkin yllättynyt siitä, että puolueen puheenjohtaja tarjoili heti ”jäitä hattuun” jo siitä, että tärkeimpänä pitämäni asian, politiikan terävöittämisen jälkeen, olen kiinnostunut myös puolueen ”joistakin johtotehtävistä”. Joudun kysymään, että milloin sitä saa näkemyksistään kertoa? Vai pitääkö juuri minun kysyä lupa jo ”kiinnostuksestani joihinkin tehtäviin” samaan aikaan kun jo useampi muu keskustapoliitikko on ilmoittanut harkitsevansa - ei enempää eikä vähempää - kuin puolueen puheenjohtajuutta.

Vastaan itse kyynisiin kysymyksiini: Jatkan valitsemallani linjalla!

Mauri Pekkarinen

kansanedustaja  

Hallituksen sekoilu kuntauudistuksessa jatkuu (26.1.)

 
Pyrkimys rakentaa Suomeen enemmän tai vähemmän pakolla Euroopan ylivoimaisesti suurimmat kunnat on saanut ansaitsemansa vastaanoton. Kunnille on perustuslaissa turvattu vissi itsehallinnollinen asema. Jo siksi on turha odottaa, että kuntapäättäjät taipuisivat ihan mihin tahansa.

Lue lisää blogista...

Siinä oli sittenkin yllätyksen makua ! (24.1.)

Presidentin vaalien ensimmäinen kierros oli sittenkin monien yllätysten kisa. Ylivoimainen ennakkosuosikki Niinistö, vaikkakin voitti selvästi ensimmäisen kierroksen, tippui kuitenkin TV- esiintymisten myötä tavallisten kuolevaisten joukkoon. Vastaavasti Paavo Väyrynen loikkasi lähes nollakannatuksesta yli keskustan puoluekannatuksen noin 17,5 %:n lukemiin

Lue lisää blogista...

Anna äitiyslomalle - Anne-Mari tilalle

Viime vuoden loppuun avustajanani toiminut Anna Järvinen on jäänyt tammikuun alussa äitisylomalle. Anna Järvisen äitiysloman sijaisena toimii, 2.1.2012 alkaen, Anne-Mari Pekkarinen.

Anne-Mari Pekkarinen on kotoisin Leppävirralta. Hän on opiskellut Jyväskylässä ja valmistunut yliopistosta filosofian ja kauppatieteiden maisteriksi. Samasta sukunimestä  huolimatta emme ole keskenämme mitään sukua. Anne-Marin pappa, Pentti Pekkarinen, on toiminut maalaisliiton ja Keskustan kansanedustajana ja ministerinä.